23. helmikuuta 2018

Hetken kaikki oli hyvin

Ja onneksi on taas parempaan päin. 

Nämä tarhakuvat ©Milla H.


Tasan kaksi viikkoa sitten perjantaina menin normaalisti tallille ja meillä piti olla hepan kanssa vapaa eli kävelypäivä. Karsinassa huomasin harjauksen yhteydessä toisen etujalan näyttävän hieman oudolta ja turvonnuthan se olikin. Jalka ei ollut näyttänyt samalta aikoihin, ei sitten viime syksyn ja uuden hoidon myötä. Nyt se oli oikeastaan enemmänkin turvonnut sillä pitkän aikaa etujalat ovat olleet nesteettömät ja näyttäneet ihan terveen hevosen jaloilta. Turvottelun lisäksi jalka oli myöskin lämmin sekä kosketusarka. C nosti jalkaa heti ylös kun siihen koski jänteen kohdalta ja samalla katsoi sellaisella "älä koske" ilmeellä. Samaa se ei tehnyt toisen jalan kohdalla ja ero oli hyvin selvä. Pyysin vielä kaveria katsomaan ja kokeilemaan etten vain kuvitellut vaivoja. No en kuvitellut. Mun oli ollut tarkoitus mennä selästä kävelemään, mutta latoinkin hepan narun päähän ja lähdettiin taluttaen maneesiin. Hyvän aikaa käveltyämme päätin kokeilla parit pätkät ravia molempiin suuntiin kaverin katsoessa vierestä. Käynnissä C oli aikalailla normaali laiska itsensä, ehkä hieman tavallista hitaampi, mutta ravissa se oli selvästi epäpuhdas. Oikeakierros vielä ihan ok, mutta vasen jossa turvonnut jalka oli sisällä, oli selvästi huono. Hevonen ei ollut liikkunut niin huonosti sitten viime syksyn klinikan. 
 

 
Siinähän ehdin sitten käydä varmaan kaikki vaihtoehdot läpi loppujen kävelyiden aikana. Ensimmäisenä tietysti positiivisesti ajattelin, että maanantaina kiireellisesti soitto eläinlääkärille ja se oli sitten siinä. Mitä kaikkea sitä tekisikään taas ilman hevosta? Eniten huolestutti se että jalan piti olla juuri vasen etunen, joka on kaikista huonoista se huonoin. Jos jalan joutuu kuvaamaan, ovatko vanhat vaivat nyt pahentuneet vai löytyisikö kokonaan ihan uusi? Kävisikö sittenkin niin, että hevonen menisikin vain huonompaan kuntoon niinkuin syksyllä oli lääkärin toinen vaihtoehto paremmaksi menemisen sijaan. Kävelyiden jälkeen alkoi jälleen parin viikon päivittäiset pesarivierailut jalan kylmäilyn merkeissä. Lisäksi saimme lainata aina tarvittaessa kylmäsuojaa, sillä omia meillä ei ainakaan vielä ole. Seuraavat pari päivää otettiin ihan rauhassa kävellen ja kylmäten, jalan ollessa edelleen turvonnut ja arka.
 
Sunnuntaina arkuus oli poissa, mutta paksuus ei. Heppa oli olemukseltaan reippaampi ja otimmekin pätkät ravia ja silloin C liikkui jo paremmin, oli lähinnä jäykän näköinen. Maanantaina ja tiistaina uskalsin kiivetä selkään ja kokeilla miltä sieltä käsin tuntuu. Ravasimme ja laukkasimme todella kevyesti molempiin suuntiin. Hevonen oli itseasissa melko kiva ja rento ratsastaa, muttei liikkunut aivan puhtaasti vaan otti turvonneella jalalla lyhyempää askelta. Se kuitenkin liikkui innokkaasti ja reippaasti, toisin kuin perjantaina. Vaikka mulle maasta sanottiinkin ettei se näytä niin pahalta, niin mulla itselläni oli jalasta tunne ettei kaikki ole kunnossa. Turvotus ei laskenut liikkuessa ja tiistaina jalka olikin sitten jälleen lämmin kevyen hölkkämme jälkeen. Carter sai pitää kolme taluttelupäivää ja reippailimme maneesia ympäriä ainastaan käynnissä, vietimme aikaa pesarissa kylmäten ja Botit saivat lämmittää öisin. Kävelypäivinä jalka ei ollut enää lämmin ja viimein loppuviikosta turvotus alkoi laskea liikkuessa. Jes, jotain positiivisia merkkejä! Uskaltauduin jälleen selkään kokeilemaan miltä tuntuu ja miten hevonen liikkuu. 
 
 
Se liikkui paremmin. Niin selästä tuntuen kuin maastakin katsoen. Tuolloin en kuitenkaan vielä uskaltanut huokaista helpotuksesta tai olla varma että selvitään ilman eläinlääkäriä. Sunnuntaina tarhassa oli vastassa enää vain vähän turvoksissa oleva jalka ja kaikki lämpö, arkuus sekä epämääräisyys liikkeessä olivat poissa. Taisimme selvitä vain säikähdyksellä. Tämänkin viikon olemme ottaneet hyvin kevyesti maastoillen ja pari kertaa hölkäten askellajit läpi. Ainakin viikon loppuun kylmätään jalkaa varoiksi, vaikka se onkin nyt ollut turpoilematta useamman päivän ja jos kaikki jatkuu näin positiiviseen suuntaan niin ensi viikolla aletaan vähitellen taas lisätä liikuntaa. Tuli tämä sattumus kyllä "hyvään" ajankohtaan, sillä olin juuri kehunut miten C on ollut jo ainakin muutaman viikon hankkimatta uusia kolhuja ja naarmuja itseensä sekä liikkunut hyvin ja muukin elämä ollut ihan mallillaan. Taas se on todistettu ettei näitä koskaan pitäisi puhua tai heti tulee jotain! Muistakaa nauttia jokaisesta hetkestä heppaystävienne kanssa, koskaan ei tiedä mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Nyt meillä näyttää menevän taas ihan hyvin ja selvisimme ilman klinikkareissua tai sen pidempiä sairaslomia, mutta koskaan ei tiedä mitä seuraavana päivänä tallilla odottaa. 
-Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti