30. marraskuuta 2017

Kun unelmat toteutuu - ensimmäinen oma hevonen


Postauksen kuvat ©Kiti S.
Eihän tämä blogin uudelleen henkiin herättäminen lähtenytkään liikkeelle ihan toivotusta, mutta nyt jos koska on paljon kirjoitettavaa ja materiaalia saadaan varmasti myös tulevaisuudessa. Hevoselämän ollessa aikamoisessa umpikujassa, olin suunnitellut ensivuodelle ihan uusia kuviota. Enemmän matkustusta, vähemmän hevosia. Asiat lähtivät kuitenkin menemään ihan toisin lokakuun puolen välin kieppeillä, kun jo monta vuotta toisena kotina toimineelta tallilta tuli lopetusilmoitus. Sattumalta olin juuri päivää ennen tätä puhunut kaverini kanssa, halustani ostaa erän hevonen itselleni viimeistään eläkkeelle. Olinhan miettinyt hevosen ostoa jo usemman vuoden, mutta nyt mietin sitä tosissani ja olin päättänyt ilmoittaa haluni ostaa se. Kun talli sitten ilmoitti seuraavana päivänä laittavansa hevoset myyntiin, minulle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin haudata muut suunnitelmani ainakin hetkeksi ja tarjoutua ostamaan kauan haluamani hevonen.

Maailman pisimmältä tuntuneen vuorokauden odottelin pääseväni valmennukseen ja puhumaan omistajan kanssa. Olo keveni huomattavasti kun sain kuulla haluamani vastauksen, hevonen myydään minulle. Siitä eteenpäin asiat menivät omaa vauhtiaan ja jo kahden viikon päästä olimme käyneet klinikalla jännittämässä ostotarkastuksessa ja kirjoittaneet nimet papereihin. 25.10 Carterista tuli vihdoin oma hevoseni. Nyt hieman reilun kuukauden kestäneeseen hevosenomistajuuteen on mahtunut niin huolta ja murhetta kuin paljon ihaniakin hetkiä. Aluksi vietimme viikon lomaa ainoastaan talutellen, sillä halusin hevosen saavan pitkästä aikaa lomaa työnteosta ja ratsastajasta. Muutenkin omistajuus alkoi parannellessa pienempiä ja isompia kolhuja vuosien varrelta. Suurinta huolta tuottavat ongelmaiset jalat, mutta nyt mennäänkin hevosen ehdoilla ja aloitetaan tarpeeksi kevyesti, unohtamatta huolellista jalkojen hoitoa lisäaineiden, kylmäyksien ja lämpösuojien parissa. Onneksemme saimme myös hyvän kengittäjän, joka on kiinnittää huomiota näihin asioihin. 



Hevonen pääsi myös omaan karsinaansa ja alkoi heti syödä paremmin, mihin vaikutti osaltaan myös täysmadotus. Ruokintaa sai muokata lisäten ruokamäärää ja ottaen mukaan erilaisia ravintolisiä ja massaa tuovia rehuja. Vielä on matkaa, että hevonen saataisiin näyttämään siltä kuin joskus mutta onneksi meillä ei ole mikään kiire. Uusi parempi pohjainen tarha ja mahdollisuus tarhata vaikka koko päivä ovat myös uusi luxus ex-tuntsarin elämässä. Pian saadaan toivottavasta myös uusi tarhakaveri. Heti alkuun C onnistui saamaan kintereisiinsä jo aiemmin tulleet hiertymät verille sekä myös uuden haavan, jonka takia pääsin kylmäilemään uutta turvonnutta jalkaa. Nyt vihdoin putsattuani niitä päivittäin ja kokeiltuani erilaisia aineita, haavat ovat siistit ja näyttävät paranemisen merkkejä. Viime viikolla hevonen päätti alkaa yskimään, mutta joko se meni onneksi ohi parissa päivässä tai sitten valkosipulista oli heti apua. Ainakin ruoka maittoi vieläkin paremmin uuden lisukkeen kanssa! Nyt olemme hiljalleen palailemassa aktiivisempaan treeniin, hevonen kun on liikkunut hyvin lomansa jälkeen, vaikka klinkkakäynti ei näyttänytkään niin vihreää valoa. Jos hyvä tuuri käy, niin uusi satula saapuu jo tällä viikolla ja ratsastuksesta tulee mukavampaa sillä en voi suositella kenellekään kuukauden ratsastusta luisevassa lihaksettomassa selässä..

Vaikka hevoseton on huoleton ja huolia tähän kuukauteenkin on mahtunut, niin olen ennen kaikkea iloinen ostettuani hevosen joka on ollut jo kauan se ykkönen. Vaikka todellisuudessa olisin halunnut nuoremman, terveen hevosen, jolla voi kilpailla kenttää, niin en kadu ostosta. Sen kilpahevosen vuoro on sitten joskus, nyt tiedä tehneeni oikein ostettuani Carterin. Tulevaisuuteen mennään päivä kerrallaan, toivoen parasta ja peläten pahinta. Olisi tietysti hienoa jos pääsemme vielä treenailemaan koulua kunnolla ja mahdollisesti starttaamaan jonkin koululuokankin. Kävi miten kävi, niin ainakin nautimme yhteisestä ajasta harrastellen rennosti ja maastoillen. Toivottavasti meillä on vielä monta yhteistä vuotta edessä. 
-Hanna