18. syyskuuta 2017

Tervetuloa Saarenmaalle

Yksi mun suosikkiponeista, blogissa aiemminkin seikkaillut Martsu.
Parhaita ratsastusreittejä ja maisemia mitä tiedän!
 Vaikka pidennetystä viikonloppureissusta Saarenmaalle on jo lähes kuukausi aikaa, niin päätin silti kirjoitella siitä pikkuisen ja jakaa kuvia tuosta ihanasta heppalomasta. Todellakin, kyseessä oli itselleni rentouttava heppailuloma, sillä vaikka koko kesän olin tehnyt töitä kivojen hevosten parissa, niin olihan se ollut melko raskasta. Tähän aiheeseen ja töihin Briteissä voidaan palata kyllä vielä myöhemmin. Suomeen palattuani olin pari viikkoa kokonaan ratsastamatta ja kävinkin tallilla vaan muutaman kerran kavereiden seurana. Jotenkin mun kaikki motivaatio hevosia ja ratsastusta kohtaan oli kadonnut. Kotona fiilis oli helpottunut, ei tarvinnut mennä ollenkaan tallille tai ratsastamaan. Samalla se oli ehkä hieman pelottavaakin ja mietin, että tässäkö tämä nyt oli? Ehkä en enää haluakaan ratsastaa niin paljoa tai kenties ollenkaan.

Nämä ihanat kuvat, sekä muut ratsastuskuvat ©Heidi, iso kiitos!


Olimme kuitenkin kaverini kanssa päättäneet tehdä pienen reissun tutulle tallille Saarenmaalle, joten kiipeäisin vihdoin muutaman viikon tauon jälkeen hevosen selkään. Matkaan lähdettiin torstai-iltana kohti Helsinkiä, josta jatkoimme seuraavana aamuna Tallinnaan ja sieltä edelleen Saarenmaalle. Vaikka edellisestä kerrasta paikassa oli kulunut lähes vuosi, niin kaikki oli niin tuttua ja samanlaista. Uusi työntekijä katsoi meitä ehkä hieman ihmetellen, kun hänen saapuessaan kerroimme jo vieneemme tavarat valitsemaamme mökkiin ja valloittaneen keittiön ruuillamme. Omistaja toivotti meidät tervetulleiksi ja käski vain nauttia. Saimme ottaa haluamamme hevoset ja ratsastaa valitsemiamme reittejä sekä bonuksena vielä auton käyttöön, niin pääsimme huristelemaan saaren eteläkärkeen, jossa meistä kumpikaan ei ollut vielä käynyt.


Karkulaisvarsat taas omalla laitumellaan ja voihan koirakuume!
 Ensimmäisenä iltanamme asettauduimme vain taloksi ja auttelimme hieman muutamien hevosten kanssa, irtojuoksutimme mm. varsat. Niistä oli kasvanut vajaassa vuodessa jo lähes aikuisten hevosten näköisiä, fiksuja nelijalkaisia. Seuraaville parille päivälle saimme hevosten lisäksi hoitoomme myös kaikki ihanat kuusi koiraa, joista kaksi olivat meille uusia vuoden vanhoja pentuja. Voi mikä koirakuume siinä iskikään taas! Koirien lisäksi hoidimme muutamat tallityöt. Saimme nukkua niin pitkään kuin halusimme, mutta päätimme olla tuhlaamatta siihen liikaa aikaa ja hoitaa aamutallin ajoissa. Siinä ei kauaa koskaa mennyt, sillä kävimme vain laitumilla tarkistamassa hevoset, siivosimme pihaton ja mahdolliset likaiset karsinat sekä täystimme vedet. Muita töitä meillä ei koirien ruokinnan lisäksi ollut, kuin tarkistaa vedet vielä illalla, joten olimme todellakin lomalla. Töitä tehdessä oli myös ihanan vapaa tunne, kun paikka oli niin tuttu ja tiesi mitä tehdä ja ehkä ennen kaikkea oli vapaus tehdä asiat niinkuin parhaaksi näki tai sopivimmassa järjestyksessä. Ensimmäisen kerran ratsastimme lauantaina ja koska saimme vapaasti päättää keillä ratsastamme, niin valitstin tietysti ihan ehdottoman ykkössuosikkini Martsun. Ponivoimin lähdettiin tekemään reilun tunnin vauhdikas maasto merenrantaan, jossa pidettiin pakollinen maisemienihailu -ja kuvailutauko. 




Tämä kukkaniitty ei kyllä pääse ihan oikeuksiinsa kuvassa ja ponikaan ei aluksi meinannut malttaa poseerata, mutta onnistui sentään joku kuva. :)

Yhden valkoisen ponin olisin voinut laittaa taas taskuun ja tuoda Suomeen!
Sunnuntain saimme aloittaa metsästämällä viiden hevosen karannutta laumaa. Kierrettyämme ensin koko suuren laitumen läpi, löysimme viimein rikkinäisen kohdan aidassa sekä kavionjälkiä väärässä paikkaa. Karkulaiset löytyivät onneksi pienen etsinnän jälkeen läheiseltä laitumelta, jossa ne tyytyväisinä söivät. Otimme kaksi hevosta narunpäähän ja loput seurasivat nätisti perässä kotiin. Innostuipa yksi laumanpohjimmainen johtamaankin porukan ryteikköisemmin kohdan läpi helpointa reittiä eteenpäin. Hevosten ollessa vihdoin takaisin laitumellaan pääsimme päivän ensimmäiselle ratsastukselle ja tällä kertaa otin ratsukseni ihanan Sanin. Päätimme ratsastaa jälleen merenrantaan ja kohti Lammassaarta, mikä onkin yksi suosikkireiteistäni. Vähän jouduimme kylläkin soveltamaan sillä emme halunneet ylittää lehmälaitumia ja vesi oli sen verran korkealla, ettei rannalla voinut kuin kahlata joten kävelimme noin puoleen väliin merenlahtea kunnes päätimme palata samaa reittiä takaisin. Yritimme tosin kahta vaihtoehtoistakin reittiä, mutta toinen upotti liikaa ja toinen johti suoraan lehmien sekaan. Ei siis auttanut kuin vain kahlata takaisin, mutta sekin on kyllä mukavaa maisemia ihaillessa ja paluu matkalla pääsimme vielä laukkaamaan reippaasti pellon ja sopivasti ylämäkeen kulkevan tien.

Voisi olla huonommatkin maisemat, näissä kuvissa heppana Sani.


Ilta-aurinkoon ja vanhaan Leedrin kylään lähdin myös yhden suosikkihevoseni, eli Iitan kanssa. Reilu parikymppinen Iita on niin huippu maastoratsu! Se tietää heti ratsastajan noustessa kevyeeseen istuntaan, että silloin saa mennä. Iitalla onkin parasta vain painella menemään reipasta ravia johtoratsukkona ja samalla pystyy nauttimaan maisemista, sillä heppapapan meno on niin tasaista. Laajan kiviaitojen reunustaman peltomaiseman auetessa edessä, loppukesäisen ilta-auringon paistaessa ja innokkaan hevosen mennessä korvat tötteröllä eteenpäin ei voinut olla kuin onnellinen ja nauttia juuri siitä hetkestä. Se oli myös niitä hetkiä kun en voinut kuvitellakaan elämääni ilman hevosia. Mutta kuten se peltokin, niin loppui meidän minilomakin ja maanantaina kävimme viimeisellä pikaisella ratsastuksella lähipelloilla ja metikössä. Huippuja hevosia oli vielä jäljellä, mutta halusin ratsastaa viimeisen kerran Martsulla ja vireä poni olikin juuri sopiva kaveri tuolle hauskalle, mutta samalla hieman haikealle ratsastukselle. Noihin maisemiin palataan toivottavasti vielä, onhan tuo saari maastoltaan niin upea ja hevosista on muutaman vuoden aikana tullut tärkeitä. Suomeen taas palattuani kävin myös kotitallilla ratsastamassa ja nyt olen päässyt käymään pitkästä aikaa taas Carterinkin selässä sekä raahattua itseni kouluvalmennukseen. Eiköhän tämä hevoselämä tästä taas pikkuhiljaa lähde käyntiin ja Saarenmaa toi kyllä hieman takaisin motivaatiota ja sen fiiliksen, että tämä on kivaa, osaan tämän.
-Hanna


Huipuin heppapappa Iita!

7. syyskuuta 2017

Blogin elvytystä vielä kerran

Ehdoton suosikki heppaystäväni Saarenmaalla on tämä kimo ponineiti!

Haluaisin kirjoittaa ja aikaakin olisi, mutta jostain syystä motivaatio on ollut täysin hukkateillä jo pidemmän aikaa. Piti tulla monia postauksia kesällä Engalnnista, kuviakin olisi löytynyt, mutta jostain syystä en vain ole saanut itseäni koneen ääreen ja kirjoittelemaan. Nyt päätin kuitenkin yrittää vielä kerran, sillä en ole vielä ihan valmis blogia hautaamaankaan. Jos tilanne ei tästä kuitenkaan parane, niin taitaa se olla ainoa vaihtoehto. Kerrottavaa ja jaettavia kuvia olisi vaikka kuinka paljon, niin kesältä Briteistä kuin elokuun lyhytlomalta Saarenmaaltakin. Koska tällä hetkellä hevosrintamalla ei juuri tapahdu, niin ainakin muutamat seuraavista postauksista tulevat varmasti sisältämään juttua parilta viime kuukaudelta. Jälleen kerran en myöskään ole tyytyväinen blogin ulkoasuun ja koska en ole mikään huippumuokkaaja ja koodienkäyttäjä, niin tuntuu ettei siitä koskaan tule aivan mieleistä. Jotain muutosta blogin ulkoasu ja välilehdet tulevat kuitenkin kokemaan lähitulevaisuudessa. Myöskin kaikki postausideat ja muut kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita ja toteuttaisin kivoja ideoita mielelläni.

Toinen ihana heppaystävä Saarenmaalta on Hektor, joka muutti viime viikolla uuteen kotiin Suomeen. Onneksi kuitenkin kaverilleni, niin sitä pääsee nyt helposti moikkamaan ja saa kuulla ponin kuulumisia. :)

Sakke 5.v kanssa harjoiteltiin esteratsastuksen saloja, on hän ihana suokkiherra!
Suomessa olen ollut nyt vajaan kuukauden minkä aikana olen käynyt tallilla neljä kertaa ja ratsastanut vain kerran. Mulla on ollut niin paljon muuta ohjelmaa, olen pitänyt ihan lomaa ja myös miettinyt tämän hetkistä motivaationtasoa ratsastusta kohtaan. Enköhän tästä syksyn mittaan kuitenkin hommaudu taas valmennuksiin, mahdollisesti myös tallitöiden ja kotitallin kisojenkin pariin. Olen pohtinut tulevaa valmennuskaveria syksylle, enkä ole päätynyt oikein mihinkään. Tallista löytyy kyllä hevosia, mutta mikä sitten olisi mieleisin vaihtoehto? Välillä tuntuu ettei mikään ole täysin sitä mitä haluaisin, mutta koska omaa ei tälläkään hetkellä voi hommata, niin on tyydyttävä siihen mitä tarjolla on ja oltava tyytyväinen että tarjolla on edes jotakin! Voihan sekin olla vaihtoehto, että menisin vähän kaikilla tai edes muutamalla, enkä ottaisi mitään vakiratsua tällä hetkellä.
Niin kuin jo mainitsin, niin tarvitsen heppailukaverin vain loppuvuodeksi, sillä tammikuu alusta on toivottavasti luvassa jälleen jotakin uutta, mutta vielä en uskalla sanoa sitä julkisesti. Seuraavan postauksen voisin kirjoitella meidän reissusta ihanalle Saarenmaalle, mutta siihen asti HYVÄÄ ALKUSYKSYÄ! 
-Hanna