1. kesäkuuta 2017

Vielä viimeisen kerran

Sunnuntaina pääsimme Roopen kanssa vielä kerran Jarin valvovan silmän alle estevalmennuksen merkeissä. Jarin tunnit on olleet nykyään mun lemppareita hypätä, sillä ne on niin super hyviä, tehtävät on monipuolisia ja neuvoja tulee juuri oikeilla hetkillä ja koskaan ei jää yksin ongelmiensa kanssa. Päin vastoin tuntuu olevan harmittavan usein muissa valmennuksissa. Kyseessä oli sekä mun että ponin ensimmäinen hyppykerta ulkona tänä vuonna, mikä tuntuu toisaalta aika huvittavalta sillä koulua siinä on itsekseen väännetty jo useamman viikon ja edellisvuosiin verraten olemme viihtyneet maneesissa turhankin kauan tänä vuonna. Kaikkeen ei kuitenkaan voi vaikuttaa ja nyt saimme onneksi viimein esteet pihalle. Poninkin mielestä oli paljon kivempaa hypätä pitkästä aikaa ulkona ja vauhtia ja intoa löytyi ensimmäisestä tehtävästä lähtien.

Aluin ravien ja laukkojen jälkeen lähdimme hyppäämään suoraa linjaa kuudella tai seitsemällä askeleella. Aluksi pystyt olivat ihan kavalettikorkeudella, mutta nousivat kierrosten vaihtuessa isommiksi. Tämä sujui meiltä ponin kanssa ihan hyvin, tosin saimme huomautuksia pienistä hallinnallisista ongelmista ja tästä seuranneista vääristä askelmääristä. Saimme tehtyä tietysti myös oikeat askelmäärät, kun tein pidätteitä tarpeeksi. Ponin innokkuus kuitenkin lähinnä huvitti kaikkia ja onhan se nyt sata kertaa parempi ja helpompi ratsastaa tuollaisena vähän vauhdikkaana säheltäjänäkin, kuin eteen pungettavana tahmatassuna. Tuolle linjalle lähestymiseen toi haastetta myös se, että ensimmäinen este oli edessä pian lyhyeltä sivulta pois kääntymisen jälkeen ja Roope innostui siitä vielä entisestään. Silloin se ei oikein meinaa malttaa odottaa ja tajutessaan minne ollaan matkalla, se saattaa yrittää vetää mutkat suoriksi jo kaarteessa ja lähteä sitten kiitämään kohti estettä. Mun pitikin vain itse pitää jalka paikallaan ja varoa etten vahingossa pyydä ponia enää lisää eteen, sekä pitää matala käsi ja odottaa hyppyä.

Pahoittelut kuvien laadusta, nämä on napattu videoilta. :)
Kun ensimmäinen linja saatiin tehtyä hyväksytysti, aloimme hypätä pientä rataa. Aloitimme pitkän sivun rinnalla olevasta pystystä lyhyellä lähestymisellä, siitä suora linja toiselle pystylle, päädyn läpi okseri lävistäjällä ja perään ensimmäisenä hypätty pysty, minkä jälkeen vielä okseri lävistäjällä toisesta päästä ja perään kaarevalla uralla kakkosena hypätty pysty. Ensimmäiset kierrokset sujuivat ihan hyvin, joten nostimme esteitä hieman. Roopella oli edelleen virtaa ja innokkuutta ja kerran liikkeelle lähtiessämme se nostikin laukan jo ennen lupaani. Muilla oli ainakin hauskaa valmennusta seuratessa, kun poni oli niin yli-innokas! Niin oli kyllä hauskaa meilläkin ponin kanssa ja hyppääminen tuntui helpolta ja kivalta. Se oli niitä päiviä kun pystyin luottamaan poniin ja siihen että se hyppää vaikka tulisimmekin vähän vinoon, paikat olivat hyviä ja hypyt isoja. Löydettiin sitä samaa iloista fiilistä, mitä meillä on ollut parhaimpina päivinä radoilla ja minkä takia tätä esteratsastusta edes harrastaa kaikista ongelmista ja satunnaisesta rimakauhusta huolimatta.

Vaikka poni olikin oikein hyvä, niin ratsastajaa sai kyllä korjata. Mulla oli kuitenkin luottavainen olo edetä radalla ja pystyin tekemään oikeita asioita, kun kentän keskellä seisoi valmentaja joka näki koko ajan missä mennään ja jaksoi muistuttaa esimerkiksi "jalka alhaalla, käsi alhaalla" niin kauan että ne todella olivat siellä alhaalla. Ja nyt kun kerta ratsastajan virheisiin päästiin, niin onnistuinhan sitten käymään kentän pohjaakin tutkimassa. Tämä tapahtui radan neljännellä esteellä, eli pystyllä ensimmäisen okserin jälkeen. Vika oli kokonaan kuskin, mutta sanotaanko näin että oli ponillakin siihen osuutensa kun se käytti tilanteen hyväkseen.. Jarikin totesi että hyppy lähti täysin oikeasta paikasta, mutta kuski ei ollut ihan ajantasalla. Olin hieman jäljessä ja laskeuduttuamme siis horjahtanut normaalia enemmän eteen. En olisi tästä pudonnutkaan jos Roope ei oli tehnyt tuttua liikettään, eli vetäissyt päätään alas ja pysähtynyt. Tällä kertaa ehdin jopa ajatella, että nyt en putoa mutta vauhdin pysähtyessä täysin en voinut tehdä mitään. Muutaman kerranhan olen tullut alas niin nopeasti etten ole tajunnutkaan mitä tapahtuu, kuin vasta istuessani ponin jaloissa.


Ei muuta kuin takaisin selkään ja uusimaan koko tehtävä. Tällä kertaa pysyin kyydissä, näin kaikki paikat ja ponikin käyttäytyi. Varmasti osa syy putoamiseen on viimeaikoina satunnainen hyppääminen, sekä viime estetunnin epävarmuus. Siellä tein virheen, jota en ole tehnyt aikoihin ja edelsin esteellä. Siitä jäikin luultavasti päälle pieni pelko tilanteen uusimisesta ja jäin ennen esteitä odottamaan ehkä liiaksikin. Onneksi asioita saatiin korjattua tunnilla ja Roope teki todella hyvin. On myös kiva huomata, että vaikka olenkin ratsastanut viime aikoina enemmän koulua kuin esteitä, niin en ole silti kadottanut kaikkia vähäisiä hyppytaitojani ja teen jotain oikeinkin. Tämä oli tällä erää meidän viimeinen valmennus Roopen kanssa ja paremmin ei oikeastaan voisi päättää. Olen iloinen kun lähdin silloin vajaat kaksi vuotta sitten kokeilemaan mitä ponilla on tarjottavana ja sain elää myöhäiset ponivuodet. En ole ikinä pudonnut yhtä paljon kuin viime vuonna ja halunnut luovuttaa, mutta nyt olen vain onnellinen meidän yhteisistä treeneistä sekä kiitollinen ponille kaikesta sen opettamasta. Tänä päivänä voin jo nauraa niille huonoimmillekin hetkille.
-Hanna

Ps. Luotiin kahden myöskin ulkomaille lähetevän kaverini kanssa yhteinen Instagramtili (@hevostoissaeuroopassa) ja sieltä voi seurailla kuulumisia Englannin lisäksi naapurisaarelta Irlannista sekä Italiasta. Tuota tiliä tulee varmasti päivitettyä useammin kuin blogia. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti