15. huhtikuuta 2017

Vaaleansininen lainaponi

Eltonin kanssa tehty yleensä aina mahdollisuuksien mukaan alku -ja loppukäynnit tai molemmat maaston kautta. Meillä on ollut myös muutama pelkästään kävelypäivä, jotka ollaan vietetty metsäillen.



Heippa ja hyvää pääsiäistä kaikille! Nyt ehdin hetkeksi avata koneen ja kirjoitella taas, sillä viimeiset viikot ovat olleet ohjelmaa täynnä. Olen onnekseni päässyt nyt jo hyvän ajan ratsastamaan useamman kerran viikossa ja paljon myös itsekseni, kun olen liikuttanut blogissa joskus aikaisemminkin seikkaillutta Elton-ponia. Ratsastin ponilla enemmän viimeksi vuonna 2011, sen ollessa vielä ratsastuskoulun tuntiponi. Kävimme silloin yhdessä viikottaisilla tunneilla hetken aikaa melko vakituisestikin ja näyttäydyimme myös vieraileville valmentajille. Kilpailuihin asti emme kuitenkaan koskaan ehtineet, vaikka sitäkin kyllä muistan harkinneeni. Tuon ajanjakson jälkeen olen ratsastanut ponilla ehkä kerran pari vuoteen. Viime vuonna kävimme yhdessä Jarin valmennuksessa ylittämässä puomeja sekä kesällä treenailemassa koulua pellolla ilman satulaa. Elton onkin kiva monitoimiponi, jonka kanssa onnistuu lähes mikä vaan. Ponimainen vekkuli ja toisinaan myös hieman "apua kyttää kaikkea" luonne, tuo oman lisänsä tähän poniin.

Olen päässyt pesemään keväisiä kurajalkoja pariin kertaan ja suojatkin pitää pestä taas lähes poikkeuksetta jokaisen ratsastuskerran jälkeen.

Välillä meidän treenit on ollut aika iltapainoitteisia, kun ollaan haluttu ratsastaa koko maneesissa.

Ollaankin tässä reilun kuukauden ajan päästy tekemään yhdessä oikeastaan kaikkea muuta paitsi hyppäämään. Olen mennyt ponilla paljon itsekseni, mutta käynyt myös ainakin kerta viikkoon kouluvalmennuksessa. Ollaan treenattu kaikenmoista vastalaukoista ja vaihdoista erilaisiin väistöihin ja ihan perustyöskentelyyn. Viime keskiviikkona meillä oli todella kiva tunti kun pääsimme ensikertaa pitämään valmennuksen kentällä ja iso tila mahdollisti kolmikaarisen harjoittelun erilaisin tavoin. Elton on ihana kun se toisinaan syttyy ja innostuu myös kouluratsastuksesta, aivan toisin kuin tahmatassuinen Roodos. Kehuinkin innoissani ponia tunnin jälkeen omistajalle ja miten kivaa meillä oli ja mulla toisaalta helppoa, kun jokaista askelta ei tarvitse punkea esiin ponista. Tietysti Eltoniakin pitää ratsastaa, eikä se ilmaiseksi toimi, mutta ainakin edes yksi asia on helpompaa! Ponin innostuessa varsikin laukassa saa monesti olla tarkkana, ettei se ala esittelemään laukanvaihtotaitojaan ominlupineen.

Pari viikkoa sitten pääsimme molemmat ensi kerta tänä vuonna kentälle! Hyvin pystyy jo ratsastamaan ja pari lätäkköä ei haittaa mitään. Nyt nekin ovat tosin äestyksenmyötä kadonneet.

Koulutreenailujen lisäksi menimme kerran iltasella maneesissa puomeja. Tai siis lopulta vain yhtä puomia laukassa isolla ympyrällä/suoralla lähestymisellä ja yritin vain saada aina askeleen sopimaan ja opetella etäisyyttä. Olimme kaverini kanssa kyllä rakentaneet myös neljästä kavaletista kaarevanuran tehtävän, mutta joku meidän rakennustaidoissa mättäsi ja kävelimme kavalettien yli lopulta vain pari kertaa käynnissä huvin vuoksi.. Elton on myös mainio maastoilukaveri ja aina kun ollut aikaa ja mahdollista niin olemme käyneet tekemässä alku/loppukäynnit metikön kautta. Meillä on ollut myös muutamia kokonaan maastoilupäiviä jolloin olemme vain rauhassa samoilleet metsää ristiin rastiin. Taisinpa viedä ponin myös pari viikkoa takaperin sen ensimmäiseen pimeämaastoon ja hienostihan se sujui. Useiden ja erilaisten hevosten ratsastaminen on aina opettavaista ja olenkin ponin omistajalle kiitollinen, kun olen saanut olla apuna Eltonin liikutuksessa. Ensi viikolla jatketaan taas!

Muutamat videoilta napatut ratsastuskuvat pari viikkoa sitten. Oli kiva saada taas videota, niin pääsi näkemään miten hienosti sujuu! Tämä ei ollut niin hyvä ratsikerta, vähän hidas ja löysä, eikä kuskikaam oikein keskittynyt.

Tehtiin vähän vastalaukkoja ja vaihtoja. / Poni näkee mörköjä. / Loppuvenyttelyt.

Loppuun myös vähän muita kulumisia! Viikko sitten olin kavereiden kanssa Hevoset messuilla, joilla on pakko päästä käymään vuosittain. Olimme paikalla tietysti sekä lauantaina että sunnuntaina. Mielenkiintoista ohjelmaa riitti ja katsomossa piti olla oikeasti ajoissa saadakseen hyvän paikan, myyntikojut olivat täynnä ihania tavaroita, pehmikset ylihintaisia mutta niin hyviä (allekirjoittanutkin söi niitä neljä viikonlopun aikana..) ja meillä oli todella hauskaa. Itseäni eniten kiinnostavat ohjelmat sijoittuivat pääasiassa A-hallin isolle areenalle ja ehdottomia suosikkeja olivat kaikki este -ja koulukilpailuluokat, Mikael Forsténin esteratsastusklinikka sekä Anna von Wendtin vetämä kouluklinikka. Näiden lisäksi olisimme halunneet käydä kuuntelemassa Marko Björsin "Vastuullinen valmentautuminen", mutta valitettavasti se meni päällekäin lauantain esteluokkien kanssa. Tästä siis ainoa miinus! Edellämainittujen ohjelmien lisäksi katselimme myös joko kokonaan tai osittain Vuoden Kavionjälki 2017 -tunnustuksen jaon, Suomenhevosen tarina -esityksen, Kansallisen Poninäyttelyn Eliittinäyttelyn, 3-vuotiaiden suomenhevosten valtakunnallisen varsanäyttelyn finaalin sekä viimeisenä ohjelmanumerona Working Equitation lajiesittelyn. Tämän jälkeen areenalle päästettiin vielä laukkailemaan hurmaava miniatyyrihevonen Pedro. Haluan oman sellaisen! Tänä vuonna olin myös säästeliän moneen vuoteen ja olin ostamatta yhtäkään uutta varustetta hevosille. Itselle sen sijaan lähtivät matkaan mukaan Pikeurin kokopaikkaiset ratsastushousut sekä Roecklin tummansiniset hanskat. Oliko teistä moni paikalla messuilla ja teittekö millaisia ostoksia?

Pitkäperjantaina palasin pitkästä aikaa kisahoitajan hommiin, kun mut pyydettiin mukaan Ypäjälle estekisoihin. Oli kyllä mukavaa pitkästä aikaa ja nyt tälle keväälle on luvassa muutama muukin hoitokeikka, seuraava heti parin viikon päästä oleviin Ypäjän kenttiksiin. En muistanutkaan miten paljon sitä jännittää hoidokkinsa puolesta katsomossa, siis paljon pahempaa kuin olla itse radalla! Kisaradalla palailenkin heti huomenna sunnuntaina, kun hypätään Roopen kanssa yksi luokka kotitallin estekisoissa. Tänään olleissa treeneissä meni ainakin ihan hyvin, eli toivottavasti rata sujuisi sen suuremmitta ongelmitta.
-Hanna




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti