17. helmikuuta 2017

Talven taikaa

Nämä ihanat talviset pakkaskuvat on otettu viime viikon alussa, kun pakkasta oli ihan tarpeeksi, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lähdimme rentoon maastoon ilman satuloita. Tietysti hyvässä seurassa. En todellakaan ole mikään talvi/pakkasihminen, mutten voi kieltääkään eikö tuolloin olisi ollut aivan upea sää ulkoilla! Kerrankin olimme Ainon kanssa vapaita lähtemään aurinkoiseen maastoon heti aamulla, yleensä tuntuu että olemme silloin aina töissä ja kateellisina katselemme kun muut pääsevät ratsastamaan. Varsinkin näin pimeinä kuukausina, jos kaunista säätä ihailee ennen kahtatoista ja töistä pääsee neljältä, niin ilman aurinkoahan siinä saa sitten maastoilla. Mutta nyt, nauttikaa kuvista! Hepan selästä napatut ovat mun ottamia ja muut ©Aino H. 
-Hanna





Kotimetsän suosikkimaisemia <3

Ei ole maailman helpoin homma kuvata liikkuvia (tai liikkumattomiakaan) kohteita hevosen selästä. Korppu ei myöskään ollut mikään kärsivällisin kuvausjalusta!



Näistä kuvista voi bongata pari viikkoa sitten hankkimani Samshieldin. Niin ihana kypärä, kyllä kannatti vihdoin ostaa se! Samalla tuli hankittua B Vertigon kisahuopa, nyt mulla on ensimmäistä kertaa valkoinen huopa josta oikeasti tykkään! Vapulla on myös päällään "uusi" loimi, jonka ostin jo yli vuosi sitten, mutta käytin ensimmäistä kertaa vasta nyt.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti