22. marraskuuta 2016

Ei mennyt kuin elokuvissa

Tai tässä tapauksessa jossakin hevoskirjassa. Nimittäin kauden finaaliestekisat kotitallilla ja samalla seuranmestaruudet. Olin ilmottautunut kahteen luokkaan ja piti ahkeroida kolme rataa. Ensimmäisenä ratsuna oli Niilo jonka kanssa hyppäsimme 80cm korkeudella. Takana oli vain kaksi yhteistä hyppykertaa, joista jälkimmäisellä olimme ylittäneet yhden vähintään 80cm pystyn. Kyseinen korkeus ei kuitenkaan ole paljon hypänneelle melko varmalle hevoselle mikään ongelma, mutta siitä huolimatta ennen rataa jännitti. Lisäksi viikko sitten sunnuntaina treeneissä Nipa oli ollut varsin energinen ja mietin vähän miten saan sen esteeltä toiselle ja niin että tullaan edes vähän järkevään hyppypaikkaan. Tavoitteena ensimmäisiin yhteisiin estekisohin oli päästä maaliin asti, niin perusradalla kuin uusinnassakin. Tavoite saavutettiin, Niilo oli hieno, kuski muisti ratsastaa, saatiin 0/0 suoritus ja sijoituttiin neljänsiksi, ensimmäisiksi ei-sijoittuneksi. Puhtaalla radalla saimme lisäksi yhden kvaalin ensi kautta varten. Suoritukseen Niilon kanssa olin tyytyväinen ja olen edelleen. Hyvä tästä vielä tulee!

Pahoittelut kuvanladuista, kuvia mulla ei vielä ole, joten nämä on napattu videoilta. Niistä kiitos Anette S! Tässä kuvissa perusradan/uusinna 1, laineet ovat sarjalta, joka oli molemmissa vaiheissa.
Tämä okseri on perusradan numero 5 ja uusinnan 4. Pienempi kuva perusradalta ja toinen uusinnasta, missä Niilo lähti oma-aloitteisesti ehkä hieman turhan kaukaa!

Sitten vaihdoin Roopen selkään ja epäonni alkoi. Hyppäsin ponilla 80 ja 90cm ja jälkimmäisessä kilpailimme seuran sennumestaruudesta, pulustimme viime vuoden kultaa. Kasikympin verkkaan olisin toivonut ehkä hieman enemmän energiaa poniin, mutta kun aloitimme verkkahypyt, huoli väistyi. Roope hyppäsi todella hyvin, varmasti ja innokkaasti. Lähtövuoromme oli verkkaryhmämme viimeinen, mikä on aina hieman huono juttu kun ponin kanssa joutuu kävelemään ja sen saa sitten käynnistellä melkeimpä uudelleen. Jos Roope on verkassa menossa, se ei välttämättä säily radalle jos välissä on vähänkään odottelua. Kolme ensimmäistä estettä meni vähän niin ja näin. Poni hyppi ihan hyvin, mutta kuski mokaili. Neljäntenä oli pysty-pysty sarja ja sitä ennen aloin sähläämisen sijaan ratsastaa. Perusradalta tultiin maaliin nollalla ja jatkettiin uusintaa, jossa päätin tietenkin ratsastaa sijoituksesta. Tein lyhyitä teitä ja kaikki sujui hienosti viimeiselle esteelle asti. Poni tuli kahden askeleen väliin, itse en tajunnut tehdä mitään ja sitten puomit jo rytisikin ja istuin maneesin pohjalla okserin seassa. Ehkä ärsyttävin paikka joutua hylätyksi, siis viimeinen este! Ei voi mitään, kiipesin takaisin selkään ja sain tulla esteen vielä uudelleen. Nyt olin tarkempi ja Roope hyppäsi hyvin yli.

Roopen kanssa kasikympin radalla.

Ysikymppiin lähtiessä en ollut yhtään niin varma enää ja sen huomasi jo verkassa okserille, jolle hypyt tulivat aika pohjasta, mutta joka kerta kuitenkin puhtaasti ja epäröimättä yli. Päätin tietenkin lähteä hyppäämään luokkaa, vaikka kyselinkin voinko vielä vaihtaa seiskakympin harrastemestaruuteen. Ei mua sinne olisi edes päästetty ja olisihan se jälkeen päin harmittanut jos olisin jänistänyt ja ollut kokeilematta mitä luokasta tulee. Rata alkoi paremmin ja ratsastin paremmin. Tällä kertaa kaikki kääntyi toisin päin ja ensimmäisessä luokassa mokaillut kolme ensimmäistä estettä menivät hyvin ja ongelmat alkoivat nelosella. Aikaisemmin hyvin sujunut sarja koitui nyt meidän kohtaloksi, kun poni sanoi ensin a-osalle että en mene ja siitä kun päästiin toisella yrittämällä, niin hän totesi saman myös b-osalle. Kolmannella yrittämällä ylitse molemmat puhtaasti ja saimme jatkaa radan kolme viimeistä estettä loppuun, myös puhtaasti. Olo oli vain niin pettynyt! Ilman toista kieltoa sarjalla olisimme saaneet sennuprossia.

Oranssivihreä molempien vaiheiden viimeinen este ja kaksi muuta kuvaa ysikympin sarjalta, missä poni sanoin että en mene!
Ongemat Roopen kanssa johtuivat osaksi varmasti treenien vähyydestä. Ennen kisoja hyppäsimme viimeksi viikko sitten ja sitä ennen viisi viikkoa sitten edellisissä kisoissa. Ysikymppiä olemme hypänneet sekä yhdessä että erikseen viimeksi syyskuun alussa, eli reilut kaksi kuukautta sitten. Vähän aikaa synkisteltyäni aloin päästä pettymyksen yli (en silti sano etteikö edelleenkin harmittaisi!) ja haluan jatkaa estekisojen parissa ponin kanssa myös ensi vuonna. Koska en halua vain synkistellä, päätin listata tähän vähän positiivisia asioita kisapäivästä.

- Roope teki paljon hyviä hyppyjä verkassa ja radalla, se myös meni sarjavälin joka kerta sujuvasti oikealla askelmäärällä eli yhdellä askelleella

- Niilon kanssa kaikki hypyt olivat puhtaita, pääsin ratsastamaan uusintaa lyhyimmillä teillä ja jäimme vain parin sekunnin päähän sijoituksesta

- meillä on Niilon kanssa nyt yksi kvaali ja varma olo lähteä kohti ensi vuotta

- muutama ihminen myös sanoi että meidän meno näytti hyvältä ja on kiva nähdä Niilon liikkuvan pitkästä aikaa innoissaan ja reippaasti esteillä

- kuskilla ei ollut minkäänlaista rimakauhua, vaikka treenit onkin olleet harmillisen vähäisiä viime aikoina

- putosin tosi pehmeästi, mihinkään ei sattunut silloin eikä paria päivää myöhemminkään, viime putomisista poiketen en joudu hakemaan viikon sairaslomaa että pääsen taas kävelemään

- ja olihan meillä kovin hauskaa kavereiden kanssa ja saimme hyvät naurut kun katselimme yhdessä epäonnistuneita ratojamme videoilta!

15. marraskuuta 2016

Suokkien kisapäivä

Tämä on valitettavasti ainoa kuva Niilon kanssa kisapäivältä, loput kuvat Sirusta!

6.11 sunnuntaina oli pitkästä aikaa koulukilpailuiden vuoro, kun kotitallilla kisailtiin seurakoulun merkeissä. Viimeksi olen ollut kouluaitojen sisällä Niinisalossa ja "oikeissa" koulukisoissa toukokuussa, joten olihan nyt jo aikakin. Ratsuina mulla oli tällä kertaa kaksi täysin uutta kisakaveria, suomenhevoset Niilo ja Siru. Koko kisoja edeltävän viikon olin kotona kipeänä, joten arvatenkin treenit jäivät hyvin vähäisiksi. Ei voi mitään, lahjattomat treenaa sanoo sanontakin ja siihen piti nytkin luottaa. Aamulla nappasin kisahousuni henkarista ja hetken niitä katseltuani laitoin ne takaisin. Niitä ei todellakaan voinut laittaa jalkaansa, sillä valkoisista housuista näkyi selvästi viime kisapaikkojen pohjan väri. Saatoin syyttää vain itseäni, kun en ollut niitä pessyt. Onneksi löysin helposti vanhat housuni ja ne saivat kelvata. Kaiken lisäksi toinen saappaani meni aikaisemmin rikki ja koska tulin kipeäksi, en saanut vietyä sitä suutarille vaan luulin joutuvani ratsastamaan ei niin hyvillä kengillä ja chapseilla, joihin pinkit muovikannuksenikaan eivät oikein meinaa istua. Onneksi sain tallilla kuitenkin lainaan sekä saappaat että kannukset!

Muuli valmistautuu ;)

Mainitaanko vielä että kummallakaan hevosella en ollut eläessäni mennyt kannuksilla saatinka ilman raippaa, mutta ehtihän sitä verkassa huomata miten asia vaikuttaa vai vaikuttaako mitenkään. Koska en myöskään omista kahta käyttökelpoista valkoista huopaa, niin Sirun piti alunperin tyytyä menemään tyylikkään tummansinisenä, mutta onneksi myös lainahuopa löytyi. Onneksi tallilla on ihania ihmisiä ja varusteita saa tarpeen tullen lainaan. Tamman kanssa jouduin myös pohtimaan satulavalintaa, sekun sattuu omistamaan myös koulusatulan. Omasta mielestäni osaan kuitenkin yhden kerran perusteella istua paremmin sen yleispenkissä, joten koulusatula jäi talliin. Ehkä alan nyt käyttämään myös sitä koulusatulaa ahkerammin ja se pääsee esiintymään seuraavissa kilpailuissa, tosin sitten täytyisi löytää jostakin valkoinen kouluhuopa..

Ratsastuskuvat ©Emmi L, ellei toisin mainita.

Kuten kuvista näkyy, Siru ei kulkenut kauniin pyöreänä. Se oli kuitenkin energinen ja teki asiat kuten pyydettiin oikeissa pisteissä ja eteni hyvällä fiiliksellä, eikä jännittänyt koko rataa. Tästä on suunta vain ylös!
Starttasin molemmilla hevosilla heB k.n. specialin, jota on tullut ihan pari kertaa ratsastettua. Kummallakin olin mennyt koulua ennen kisoja kymmenisen kertaa, joten odotukset eivät olleet hirveän korkealla. Odottavin ja hieman jännitynein mielin lähdin kuitenkin katsomaan, mitä kisapäväivällä on annettavanaan. Olin tallilla jo varhain hieman kahdeksan jälkeen ja ehdin siis hyvin puunata varusteet ja hevoset, letittää ja penkoa omat ja lainatavarat esille ennen kisojen alkua. Luokkamme oli kisojen toinen ja aloitimme koko homman Sirun kanssa. Tamma oli jo verkassa varsin energinen, ja hieman katseli sivuovea, muttei tuomarinpöytää, kouluaitoja, kirjaimia tai ihmishyörinää katsomossa ja kanslialla. Sama meno jatkui radalla. Siru ei kytännyt mitään uusia asioita, vaan sitä tuhat kertaa nähtyä ovea. Hevoset..

Radalta saimme numeroita neljäpuolesta kuusipuoleen ja prosenteiksi tuli lopulta tasan 58. Siru oli radalla ihan jees, se teki kaiken juuri niissä kohdissa kuin pyysin, liikkui halutussa askellajissa ja oli reipas ja energinen. Kun on koko vuoden ratsastanut kouluratoja ponilla jota saa koko ajan vain punkea eteenpäin ja voi vain toivoa sen nostavan laukan, niin en voi oikein kuvailla miten hienoa oli olla radalla hevosella joka jännityksestään huolimatta liikkuu eteenpäin! Keskiravi lävistäjällä ovea kohti loppui pieneen koukkaisuun pois uralta, mutta oikeastaan muuten voitimme ovipelon aika hyvin. Käynnissä se ohittui ihan huomaamatta. Parhaat numerot saimme voltista tuomarin edessä, pysähdyksestä ja vasemman laukan nostosta. Huonoin numero tuli radan loppupuolelta kun laukkalävistäjän jäkeen piti siirtyä käyntiin, mutten saanut pidätettä kunnolla läpi ja otimme muutaman raviaskeleen. Siruun olen kyllä tyytyväinen, mutta kuski mokasi ärsyttävästi ja unohti sen toisen voltin, eikä muuten ollut eka kerta.. Siitä miinus kaksi pistettä. Alla vielä tuomarin loppukommentit.
  
"Kivan oloinen hevonen, ohjemassa kivoja pätkiä.
Saisi liikkua niskasta pyöreämmin, tarkkuutta asetusten kanssa."

Kaatuu, kaatuu..



Sirun jälkeen kiipesin Niilon selkään ja eikun verkkaamaan. Edelliseltä ratsastajalta kuulin Niilon olleen aika virkeän oloinen, joten koitin vain saada sen rauhalliseksi ja mahdollisimman rennoksi. Yritin myös keksittyä istumaan, sillä tämän hevosen ravi ei ole helpoimmasta päästä. Tällä kertaa olin luokan viimeisenä lähtijänä ja koska olin tullut tallilla aikaisin aamulla ja syönyt hyvin vähän, niin ihana Aino osti mulle sämpylän jonka sitten mutustin vuoroani odotellessa. Oli ihanaa kun hevoselle pystyi huoletta antamaan pitkät ohjat ja pystyin luottamaan siihen, että se käynnistyy vielä kun kerään ohjat takaisin käteen. Roope täytyi nimittäin aina pitää hereillä ja valmistilassa ennen rataa tai se ei olisi mennyt enää sitäkään vähää eteenpäin!

©Jenna K.

Myös Niilo oli radalla ihan kiva, reipas ja kuulolla ja jopa rennompi kuin uskalsin toivoa. Saimme kuitenkin palautetta varsinkin käynnin jännittyneisyydestä, minkä tiesinkin jo valmiiksi olevan meidän heikkokohta. Koko alkuradan taisin ajatella vain sitä toista volttia, pakko muistaa, pakko muistaa.. Ja muistinhan sen sitten, eikä mitään muutakaan unohtunut. Niilon kanssa käynnin lisäksi pienenä ongelmana oli myös laukasta käyntiin siirtyminen. Siinä missä Siru ravaili niin Niilo lähes pysähtyi. Sitä täytyy kyllä treenata molempien kanssa, löytää se välimuoto. Niilon kanssa meidän numerot olivat viittäpuolta ja kuutosta ja paras numero, kuusipuoli, tuli vasemman laukan nostosta. Prosenteiksi saimme hieman enemmän kuin Sirun kanssa, 58,40. Molempiin hevosiin voi olla tyytyväinen näin ensimmäisten yhteisten kilpailuiden jälkeen, mutta mikä ehkä tärkeintä, pitkästä aikaa mulla oli kouluradalla kivaa, enkä vain odottanut sieltä pois pääsyä. Nyt vaan treeniä ja uusiin koitoksiin! Joulukussa starttaamme Niilon kanssa helpon A:n ja kisaamme seuran sennumertaruudesta ja Siru saa mennä B:tä.
-Hanna

"Kiva hevonen, jolla laukassa potentiaalia, ravi ja käynti ajoittain jännittynyttä.
Saisi liikkua niskasta pöyrämmin ja käyttää selkäänsä paremmin.
Työn iloa!"

5. marraskuuta 2016

Uusia tuulia

Postauksen kuvat on tältä syksyltä Niilon kanssa ja yhtä lukuunottamatta puhelinlaatua. ©Janika H.

Oikeastaan jo elokuun lopulta asti se on pyörinyt mielessä. Olen pohtinut pääni puhki, miettinyt vaihtoehtoja ja vaihtanut kantaani useampaan kertaan. Aamulla ajattelin ihan muuta kuin mitä illalla. Kuuntelin kavereiden mielipiteitä, juttelin valmentajan kanssa. Lopulta syyskuun viimeisenä päivänä tein päätöksen ja nyt on aika sanoa pikkuhiljaa Roopelle kiitos isompien kuvioiden osalta ja lähteä kohti seuraavia haasteita uuden hevosen kanssa. Kaikki sai oikeastaan alkunsa KaRan kenttäkisoissa, joista lähdettiin pois valmiina luovuttamaan koko lajin kanssa. Automatkalla kotiin joku heitti ilmoille ehdotuksen jostain muusta hevosesta. Ja enhän mä niin helpolla luovuttanutkaan.

Alkusyksystä kävimme pariin kertaan pellolla ihanalla säällä! ©Aino H.

Tämä kuva napattu videolta, siksi laatu ja pienempi koko. :)

Mulla oli periaatteessa siis kaksi vaihtoehtoa. Joko jatkan Roopen kanssa ja treenataan paljon. Tai sitten tosiaan kokeilen jonkun muun hevosen kanssa. Lopulta valitsin jälkimmäisen. Ette arvaakaan kuinka moneen kertaan mietin ja pyörittelin asiaa päässäni, kunnes päädyin lopulliseen päätökseen. Tähän väliin on pakko kertoa, että samoihin aikoihin ht.netissä käytiin keskustelua aikalailla samankaltaisesta asiasta. Miten saada täysin turta ja jämähtävä poni liikkeelle kouluradalla? Ihan kuin olisi itsestään lukenut, mutten kuitenkaan. Mielenkiinnolla luin vastaukset ja joukossa olikin oikeasti hyvän kuuloisia vinkkejä. Sitten joku totesi, että jos kyseessä on tuntiponi, joka tietenkin käy myös säännöllisesti tunneilla, niin turha edes miettiä muutosta.



Vaikka omasta mielestäni kaikki voi olla mahdollista jos vain tekee paljon töitä ja unelmiin pitää uskoa, niin olen kyllä samoilla linjoilla tämän kommentoijan kanssa. Näin se vain valitettavasti on. Olisin varmasti itsekin jatkanut Roopenkin kanssa yritystä vielä sitkeämmin ja muutosta olisi voinut tapahtua jo aikaisemmin, jos poni olisi kokonaan omassa käytössäni, joilloin treenimahdollisuudet olisivat ihan toiset tai jos lisäkseni sillä ratsastaisivat vain kokeneet ratsastajat. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada ja tällä hetkellä olen vain iloinen ja kiitollinen siitä kisa -ja treenivuodesta jonka sain ponin kanssa kokea. Totta kai fiilikset ovat myös hieman haikeat, sillä ponista tuli tärkeä. Onneksi en joudukaan kokonaan luopumaan siitä jatkaessani kohti uusia haasteita, vaan sen kanssa on yhä mahdollisuus käydä valmennuksissa ja aijomme edelleen tavoitella ruusukkeita yhdessä kotitallin estekisoissa.

Meidän ensimmäinen kouluvalmennus, loppuhölkkää. ©Kiti S.

Heti kisojen jälkeen menin kouluvalmennukseen poikkeuksellisesti Niilolla ja silloin valmentajakin ehdotti että saan kyllä vaihtaa halutessani hevosta, esimerkiksi tähän suomenhevosherraan. Kuukauden jatkoin vielä normaaliin tapaan Roopen kanssa, kunnes aloin vähitellen siirtyä ratsastamaan enemmän Niilolla. Nyt on tarkoitus harjoitella toimimaan yhdessä ratsukkona, mikä on mulle itselleni taas iso oppiminen täysin erilaiseen hevoseen kuin Roope. Mutta niin se oli silloinkin kun aloin ponilla mennä ja pikkuhiljaa edistystä alkoi tapahtua. Ensi viikolla mennään hyppäämään Niilon kanssa ensi kertaa yhdessä ja huomenna startataan ensimmäiset koulukisat.
-Hanna