29. lokakuuta 2016

Takaisinheitto Kreikkaan

Kahtena päivänä vuokrattiin skootteri ja ensimmäisenä ajettiin mm. tänne Tsambikan luostarille. Tai siis sen juurelle, huipulle kiivettiin ihan omin jaloin katsomaan upeita maisemia.

Samana päivänä käytiin myös Epta Pigesissä, eli seitsemällä lähteellä ja kahlattiin ihanan virkistävässä vedessä tuollaisen meidän takana näkyvän tunnelin läpi!

Elokuun puolenvälin kiepeillä lähdettiin Heidin kanssa viikon pituiselle reissulle Roodokselle (heh, otin lomaa Roodoksesta lähtemällä Roodokselle!) ja nyt vihdoin sain tallennettua kaikki kuvat koneelle ja valittua muutamia kivoja tänne näytille. Itsehän en ollut aikaisemmin käynyt Roodoksella tai edes Kreikassa, joten oli kiva tehdä reissu ihan uuteen paikkaan ja kiva paikka olikin kyllä! Rakastan matkailua ja jos mulla olisi kaksi elämää, niin toisen pelkästään heppailisin ja toisen sitten matkustaisin. Luvassa siis ei-heppapostaus meidän super ihanasta ja ohjelmantäyteisestä matkasta. Enjoy!
-Hanna
Oletteko te reissanneet viime aikoina tai onko jokin matka suunnitteilla?


Käytiin laivaretkellä, jolla pysähdyttiin neljässä poukamassa uimassa kirkkaassa ja lämpimässä merivedessä. Oli tosi hauskaa, vaikka mun pää tuntui saavan kunnon suolahuuhtelun kun vettä meni silmät, suu ja nenä täyteen useammankin kerran.. :D

Edellinen kuva tästä paikasta. Noi luolat oli hienoja ja parasta oli, kun niihin pääsi sisälle seikkailemaan, vaikka jalat meinaskin kuolla niihin kamaliin kiviin.

Oli kyllä niin kaunista kun aurinko laski tuonne meren ja Turkin vuorten taakse.

Olin ollut kerran aikaisemmin lyhyen ja huteran matkan skootterin kyydissä ennen tätä reissua ja aluksi olinkin aika kauhuissani, mutta pianhan siihen tottui! Oli kyllä huippu kivaa ajella ja meidän skopahan kulki yhdeksääkymppiä ja kuvassa esiintyvä yksilö jätti meidät tienpäällekin.. :D

Tässä kiivetään kohti Tsambikan luostaria. Ja ei, en kulje kartta kädessä koska eksyisin vaan koska oli niin kuuma ja kartta oli juuri sopiva viuhka!

Kritinianlinna, tää päivä oli pahin kaikista, kun oli niin hullun kuuma. Oon aina luullut ettei helle vaikuta muhun juurikaan, mutta olin väärässä tai sitten se johtuu siitä ettei vaan maattu rannalla vaan esim. kiipeiltiin kaikille vuorille.

Näitä meni monta viikon aikana!

Kunnon reppureissaaja.

Käytiin yhtenä viimeisistä illoista kalajalkahoidossa ja taisi hieman kutittaa. :D Tähän hupiin kuului vielä jalkahieronta ja oli kyllä kivantuntuiset jalat loppuillan.

Heppatyttöjä kun ollaan, meidän oli tarkoitus käydä ratsastamassa, mutta se valitettavasti jäi väliin. Aasien kyytiin kuitenkin päästiin Lindoksella.

Tämä ja seuraava kuva Lindokselta, oli kyllä hieno paikka!


Tällainen söpö karkkikauppa nähtiin jo alkuviikosta, mutta vasta vikana päivänä päädyttiin vierailemaan siellä ja ostamaan hyviä käsintehtyjä karkkeja.

26. lokakuuta 2016

No matter what happens, you'll always love him

Kesä 2014 ©Annu P.
 
Kyllä mä näen, kuinka paljon sä tykkäät siitä

Näin totesi mun valmentaja aikalailla ensimmäisillä valmennuksilla ikinä. Istuin Carterin selässä ja oli loppupalautteen aika vuonna 2010. Edellisellä kerralla mulle oli ehdotettu, että tulisin joskus koulutunnille jollakin muulla hevosella. Jollakin hieman helpommalla, niin saisin helpommin kokemuksen siitä miltä hevosen pitäisi tuntua oikein kulkiessaan. Sen jälkeen olisi helpompi jatkaa ratsastusta Carterilla ja lähteä hakemaan sen kanssa samaa tunnetta. Tuolla kerralla valmentaja kuitenkin sanoi nuo otsikon sanat "Kyllä mä näen, kuinka paljon sä tykkäät siitä" ja jatkoi "ja kyllä sä saat ratsastaa sillä. Ei tarvitse vaihtaa toiseen hevoseen. Mutta silloin pitää vain tehdä paljon enemmän ja ahkerasti töitä." Iloinen hymy huulilla nyökkäsin ja vastasin olevani valmis siihen. Olin iloinen kun muhun luotettiin ja annettiin yrittää. Olin iloinen kun sain jatkaa rakkaalla hevosella ratsastusta. Enkä ole katunut hetkeäkään, että jatkoin enkä vaihtanut helpompaan.

Kevät 2013 ©Tomi J.

Kesä 2014 ©Veera S.
Carter oli jo tuolloin se numero yksi. Meidän yhteinen matka alkoi kesällä 2008, kun aloitin ratsastuksen ja sain heti ensimmäisellä tunnillani ruunan ratsukseni. Vanhasta heppapäiviksestä selviää, että meni vain pari tuntia, kun C nousi jo suosikikseni. Aloitin sen hoitamisen samana syksynä ja ratsastuskerrat lisääntyivät. Lopulta sain kerättyä sen kaikki hoitopäivät itselleni, pääsin ratsastamaan sillä myös itsekseni, aloitimme kilpailemisen ja meidät otettiin mukaan valmennusryhmään. Tämän postauksen julkaisinkin meidän kahdeksanvuotispäivän kunniaksi, mikä oli kylläkin jo viime viikolla.

Syksy 2011 ©Laura K.

Talvi 2014 ©Veera S.
Meillä meni luonnollisesti välillä huonommin, välillä paremmin. Carter opetti mua ihan valtavasti ja vasta näin jälkeen päin olen oikeasti tajunnut, miten paljon se mulle antoikaan. Aloitin sen kanssa ihan nollasta. Alkeiskurssilla, ihan perusratsastuksesta. Miten hevonen liikkuu, kääntyy, pysähtyy. Kun opettaja kentän keskellä sanoi "laukka", niin laukkasin ensimmäistä kertaa. Nykyään vaikka ratsastankin Carterilla harvakseltaan, niin se nostaa laukan ihan pienestä merkistä, lähes istunnalla jos vaan itse keskityn ja tekee laukanvaihtoja helposti. Kun aloimme harjottelemaan niitä, se kuskasi mua oman päänsä mukaan eikä halunnut vaihtaa ja jos vaihtoi, niin pukin kautta tai laukaten vaihdon jälkeen puolivillisti. Carter ei ole koulussa helppo hevonen, koska se on oikeasti aika jäykkä ja myös aika mukavuudenhaluinen. Jos se ei halua tehdä jotain, se yrittää juosta alta tai kieltäytyy vain yksinkertaisesti esimerkiksi väistämästä pohjetta. Se osaa kyllä, se ei vain viitsi rasittaa itseään jos pääsee helpomman kautta. Ehkä juuri siksi siinä onkin ollut juuri ihanasti haastetta.

Kesä 2011 ©Veera S.
Kesä 2014 ©Veera S.
Sillä on myös sellainen innostujan luonne. Kerran teimme valmennuksessa laukkatehtävää lävistäjällä ja Carterin innostuessa valmentaja sanoi, ettei sille saa suuttua vaikka se pyrkiikin ehkä hieman liikaa eteen tai tekee jonkin ylimääräisen liikkeen matkalla. C on vain sen luonteinen ja varsinkin laukassa se haluaa suorittaa vaikka mitä tehtäviä. Sen silmiin syttyy innokas pilke ja se haluaa mennä. Aluksi hyppääminen oli haastavaa, edelsin usein ja putosinkin. Aloitimme puomeilta, ensimmäiset kilpailut hyppäsimme 50-60 senttimetriä 12 virhepisteellä. Pääsin nousemaan Carterin kanssa pikkuluokista 90-100cm luokkiin ja aluekisoihin. Ensimmäisillä maastoestetunneilla kielsimme varmaan lähes joka toiselle esteelle, enkä olisi ikinä uskonut vieväni ruunaa lopulta sen ensimmäisiin kenttäkilpailuihin.

Kevät 2014 ©Kiti S.

Kesä 2013 ©Suvi J.
Talvi 2012 ©Laura K.
Carter on ansainnut meille monta ruusuketta kisoista, mutta niitä tärkeämpää on se kaikki kokemus ja oppi mitä olen saanut siltä tämän reilun kahdeksan vuoden aikana. Tykkäsin Carterista heti alussa paljon, mutta vuosien varrella siitä on tullut tärkein hevosystäväni. En varmasti aavistanut silloin alkeiskurssin ensimmäisellä tunnilla, että se tulisi merkitsemään mulle vielä näin paljon. Vaikka tällä hetkellä ratsastan ruunalla vain silloin tällöin, en aina edes kerran kuussa, niin into sen kanssa yhdessä tekemiseen ei ole kadonnut minnekään. Vaikka mulla tulee varmasti olemaan elämäni aikana vielä paljon rakkaita ja tärkeitä hevosia ja jonain päivänä se oma hevonen, niin Carter tulee aina olemaan se ensimmäinen tärkeä hevonen. Elämäni hevonen.
-Hanna

18. lokakuuta 2016

Mäkkylä Cup III

Koska mulla ei ole kisoista kuvia, niin tässä muutamia julkaisemattomia kuvia syksyn estevalmennuksista. Kaikki kuvat ©Kiti S, ellei toisin mainita.
Sunnnuntaina meillä oli kotitallilla kauden toisiksi viimeiset estekilpailut. Viikolla muuttuneiden suunnitelmien takia ratsastin kisoissa vain Roopella ja hyppäsimme tällä kertaa pelkän 80cm luokan. Parit viime estevalmennukset sujuivat hyvin ja niiden pohjalta oli kiva lähteä kisaamaan. Molemmissa valmennuksissa teimme erilaisia suhteutettuja välejä ja poni oli energinen, hyppäsi hyvin ja saimme juuri oikeat askelmäärät. Lauantaina hyppäsimme kaarevalla linjalla pysty-okseri linjaa normaaleilla askeleilla sekä mahtdollisimman vähäisillä ja useilla askeleilla. Meillä oli Roopen kanssa tunnilla eniten säätövaraa ja normaalin askelmäärän ollessa kuusi, saimme tehtyä enintään kahdeksan askelta ja vähintää viisi. Huippu poni!



Kisoihin lähdin melko varmoin ja rennoin mielin. Ennen verkkaa meinasi tosin tulla pieni paniikki, kun luokan muut ratsukot tulivat jo maneesiin kun itse vasta lähdin laittamaan ponia kuntoon. Olin siis ollut rakentamassa rataa ja harjannut Roopen jo valmiiksi, joten kamat vaan päälle ja menoksi. Takaisin maneesiin tullessamme lykkäsin ponin talutukseen kaverilleni ja kävelin radan  nopeasti läpi. Vaikka se olikin aika simppeli muistaa, niin olen ihan iloinen siitä että nykyään radat painuvat mieleen niin helposti, enkä joudu kertaamaan niitä moneen kertaan ja stressaamaan muistanko vai en vaikka oma vuoro tulisikin nopeasti.




Myöhäisestä paikalle saapumisestani huolimatta ehdin verkkaamaan juuri sopivasti ennen hyppäämisen aloittamista. Roope tuntui ihan hyvältä, vähän olisin kaivannut lisää reaktiivisuutta, minkä toivoin kuitenkin löytyvän esteiden tullessa kuvioihin. Kaikki verkkahypyt sujuivatkin hyvin. Ensin kerta pikkupystylle ja sitten kaksi kertaa normaalikokoiselle. Yksikin kerta olisi varmaan riittänyt, mutta halusin vielä varmistaa että hyppääminen tosiaan toimii. Ensimmäisellä kerralla verkkaokserille en nähnyt yhtään paikkaa, mutta poni hyppäsi hyvin. Toisella sama juttu ja nyt tulimme aika lähelle, mutta puhtaasti yli. Siirryimme odottelemaan omaa vuoroamme, mikä oli heti kolmantena.

©Nea

©Nea

Radalle saapuessa mua ei jännittänyt yhtään, mikä oli positiivinen yllätys viime kisoja muistellen. Ehkä siitäkin päästiin taas yli. Ensimmäinen este oli pysty pois päin katsomosta, puhtaasti yli. Kakkonen myös pysty, aika lyhyellä ja kaarevalla tiellä pois muista hevosista. Sekin hyvin ylitse. Kolmonen oli kakkosen perään kaarevalla tiellä pitkänsivun rinnalla oleva pinkkisininen pysty. Sille tuli hyvin yllättäen stoppi. Olin hyvin hämmentynyt tilanteesta, en tiennyt yhtään mitä tapahtui. Rauhassa uusi lähestyminen, tarkka ratsastus ja yli, joskin hieman haparoiden edelleen. Verkassa ollut okseri oli nelonen ja pysty vitonen. Ne taas yli varmasti ja ilman mitään ongelmia. Vitosen perään yhden askeleen pysty-pysty sarja puhtaasti ja samoin radan viimeisenä ollut okseri maneesin keskellä.



Maaliin tulimme hämmentyneen kuskin ja 4 virhepisteen kera, mikä toi meille luokan viimeisen paikan. Ei siis ihan suunnitelmien mukaan. Luokan jälkeen kysyin paikalla olleelta valmentajalta, että mitä oikein tapahtui ja sain vastaukseksi ponilla tapahtuneen arviointivirheen lähestymisessä, se ei oiken hahmottanut kyseisiä puomeja ja tulimme kahden askeleen väliin. Myös muutamalla muulla hevosella näki olevan epävarmuutta tällä esteellä, vaikka kyseessä olikin ihan tavallinen pysty. Jatkossa siis tiedän, että nää puomit voivat tuottaa ponille ongelmia ja osaan varautua! Vaikka meidän tie päättyikin perusradalle, en silti ole juurikaan pettynyt. Myöskään radan jälkeen fiilis ei ollut pettynyt, vaan tosiaankin vain hämmentynyt. Muu rata oli hyvä ja Roope oli hyvä ratsastaa verkassa ja radalla esteiden välissäkin. Se eteni itse ja teki hyviä hyppyjä. Meno oli varman tuntuista. Tästä on siis hyvä jatkaa kohti kotikisojen finaalia joulukuussa.
-Hanna

13. lokakuuta 2016

Kahden hepan päivä



Eilen sain pitkästä aikaa nauttia kunnon hevospäivästä, kun ratsastin kaksi ihanaa hevosta. Alunperin postauksenkin nimenä piti olla "Kolmen hepan päivä", mutta yhden jäätyä pois vaihtui sekä otsikko että päivän ohjelma. Pari vuotta sitten tuskailin useamman hevosen kanssa koulupäivien jälkeen varsinkin talvella, jolloin pimeä tulee aikaisin, tunnit valtaavat maneesin ja mulla oli minuuttiaikataulu suunniteltuna, jotta ehdin ratsastaa kaikki ennen omaa valmennusta illalla. Jälkeen päin kun miettii, niin noita aikoja on hieman ikävä. Ei niinkään sitä hullua kiirettä ja stressiä siitä ehtiikö kaiken ajallaan, vaan sitä kun pääsi useamman hevosen selkään päivittäin. Tai edes sen yhden selkään usemman kerran viikossa. Nyt olenkin jonkin aikaa ratsastanut aika vähän, pari valmennusta viikkoon, ehkä yksi ylimääräinen tai kisat ja Vapun kanssa maastoon. Olenkin hieman harmitellut tätä ja nyt asiaan saatiin vihdoin positiivinen muutos, sillä tänään oli ensimmäinen päivä uuden hevoskaverini Sirun kanssa. Olen ratsastanut suomenhevostammalla kaksi kertaa aikaisemmin valmennuksissa ja tykännyt siitä. Nyt aletaan tehdä töitä yhdessä pari kertaa viikossa ja näin pääsen ratsastamaan hieman enemmän ja menemään useammalla eri hevosella, mikä ei ole koskaan pahitteeksi. Uusien turpakavereiden takia myös hevoset-välilehti on uusittu, käykää siis tsekkaamassa! Myös muut välilehdet ja blogin ulkoasu on tarkoitus päivittää lähiaikoina tähän päivään.

Uusi karvakorvakaverini Siru



Tiistaina nautin vapaapäivästä ja pääsin ihan päivällä tallille. Olin päättänyt ratsastaa Sirun ensimmäisenä ja treenailla ihan perus ratsastusta, koittaa löytää oikeita nappuloita ja vain fiilistellä uutta hevosta. Saimmekin koko kentän itsellemme ja mikäs sen mukavempaa! Ravissa sain Sirun aika mukavaksi jo alkuverkassa, mutta laukka sen sijaan ei mennyt ihan niin mallikkaasti. Päätinkin jättää sen treenaamisen seuraaville kerroille ja keskittyä ravityöskentelyyn. Ratsastin ravissa pääasiassa isolla kahdeksikolla, tehden tarvittavan määrän ympyröitä päihin. Välillä vaihdoimme suunnan myös lävistäjällä hakien lisättyä ravia ja siitä kivaa siirtymistä takaisin harjoitusraviin. Ensimmäinen ratsastus Sirulla saikin hyvälle tuulella, sillä tamma kulki kaikenkaikkiaan kivasti ja lopussa venytti kaulaansa hyvin. Hyvä tästä vielä tulee. :) Loppukäynnit kävimme maaston kautta, nauttien raikkaasta syysilmasta.



Seuraavana oli vuorossa joka tiistainen heppaystäväni Vappu ja lopulta olikin ihan hyvä ettei päivälle tullut kolmatta ratsua, sillä niin sain kaikessa rauhassa puuhata Vapun kanssa. Otin sen oikein käytävälle huolellista harjausta ja parturointi varten ja ihan siisti harja saatiinkin lopulta aikaan. Kyllä sillä kehtasi ainakin pellolle ja metsään lähteä. ;) Olimme olleet liikkeellä jo lähes tunnin ja olin jo suuntaamassa tallille takaisin, kun saimmekin vielä maastoseuraa ja päivän liikunta venyi lähes parituntiseksi. Pidemminkin olisi viihtynyt, mutta kuskille alkoi tulla vessahätä, syysilma käydä vähän liian raikkaaksi ja metsä hämärtyä. Hämärällä ja pimeässä maastoilussa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta olimme liikkeellä ilman mitään heijastimia tai valoa ja kotimatkalla saatamme hyvinkin törmätä autoihin, joten fiksumpi lähteä ajoissa pois. Pimeä tulee tällä hetkellä nimittäin hetkessä! Kotiin lähdin hieman kylmissäni ja nälissäni, mutta sitäkin iloisempana kivasta heppapäivästä.

Mun numero yksi <3



Pieni katsaus vielä tähän päivään (eli keskiviikkoon, päivä nimittäin taitaa ehtiä vaihtumaan ennen postauksen julkaisua). Meidän valmennukset siirrettiin harmillisesti lauantaille, joten en päässyt hyppäämään enkä treenaamaan kouluakaan. Iso harmistus vaihtui kuitenkin iloisemmaksi mielialaksi, kun pääsin ratsastamaan itsekseni ja vielä paremman mielen sai aikaan ratsuni. Lähes puolen vuoden tauon jälkeen nousin Carterin selkään ja voi sitä onnea! Samantien kun satulaan istui, oli kuin kotiin olisi tullut. Ihan kuin en koskaan olisikaan ollut sieltä poissa. Päätimme kavereiden kanssa mennä pellolle päästelemään vähän ylimääräisiä höyryjä ja mikäs sen mukavampaa. Alkuravit ravasimme possujunassa rataa pitkin ja taisivat sekä hevoset että ratsastajat olla yhtä iloisia. Otimme radalla myös laukkaa ja Carter meni juuri sitä vauhtia kuin halusin, ensin maltillisesti, hidasta kaarteeseen ja lähti sitten iloisesti karauttamaan kun annoin pienen merkin. Ravailimme eteenalas ympyröillä ja kävimme tekemässä lenkin metsässä. Tallin pihassa totesin, etten taida haluta tulla alas selästä nyt kun olin sinne taas päässyt. On se vaan niin, että jotkut hevoset on ihan erityisiä. Vaikka ratsut vaihtuvat ja siirrytään eteenpän, niin ei mikään muuta sitä, että tää hevonen on maailman paras.
-Hanna

1. lokakuuta 2016

Ihan tavallisia kuulumisia

Maailmaa oli kiva katsella pitkästä aikaa näiden korvien takaa. :)

Viime aikoina blogi tuntuu täyttyneen oikeastaan vain kisapostauksista, joten nyt pitkästä aikaa ihan tavallinen kuulumispostaus normaaleista tallipäivistä. Tällä viikolla olen pitkästä aikaa ratsastanut enemmän itsenäisesti kuin valmennuksissa, mutta kiva niinkin välillä. Tiistaina nousin useamman kuukauden tauon jälkeen Vapun selkään tarkoituksena ratsastaa muutakin kuin vain käyntiä. Saimme kaverit maastoreissulle ja meillä olikin varsin kiva metsäkävely ennen siirtymistä pellolle. Olin alunperinkin suunnitellut ratsastavani pellolla ja se sopi meidän seurallekin. Täytyy myöntää, että en ollut kauhean innoissani muusta kuin metsäretkestä, mutta kerätessäni ohjat käteen hevonen selvästi heräsi ja oli innokkaana valmiina tekemään töitä. Menimme vain pidemmät alkuverkat ja ratsastin koko ajan ympyrällä tehden siirtymisiä ja täytyy sanoa että Vappu oli oikeasti aika kiva ja vetreä! Se oli energinen, kevyt ja kulki isoa askelta pyöreänä. Olin kyllä lopulta tyytyväinen, kun ratsastin hepalla kunnolla, olihan sitä ollutkin ikävä.

On hän aika sympaattinen kaveri!

Vietyäni Vapun takaisin talliin menin laittamaan seuraavaa ratsuani kuntoon. Suomenhevosherra Niilo pääsi kanssani myöskin pellolle. Alkusyksystä menin yhden valmennuksen Niilolla ja sitä ennen useampia vuosia sitten muutaman kerran. Nyt olin toivonut ruunaa ratsuksi ja onnekseni sen sainkin. Olin aluksi suunnitellut meidän treenailevan koulua ihan kentällä, mutta alkukäynnit pellolla venyivät vähän pidemmiksi. Mentiin koulutyyliin kaikki askellajit läpi ja laukassa otimme muutaman reippaammankin pätkän. Ei menty kovaa, vähän reippaampaa vaan ja oli kyllä kivaa kun sai antaa hevosen mennä ilman pelkoa päätymisestä itse peltoon. Tai mistäs sen ikinä varmaksi tietäisi, mutta kuitenkin! Niilo oli ihanan herkkä ja reippaana tekemässä töitä, vaikka kuski vasta opetteli löytämään oikeita nappuloita. Pitkillä loppukäynneillä metsän siimeksessä törmäsimme vielä peuroihin, joista ensimmäinen sinkosi yllättäen meidän edestä matkoihinsa ja toinen kolmen peuran lauma tarkkaili meitä rauhassa pusikosta.

Lähes vieras hevonen plus peuraperhe pusikossa, mitä silloin tehdään? No kaivetaan puhelin esiin, käännetään heppa peuroja kohti ja otetaan yhteiskuva!

Keskiviikkona koulutreenit Niilon kanssa jatkuivat, sillä estevalmennuksemme Roopen kanssa peruuntui. Suokkipojan kanssa oli kuitenkin kiva jatkaa, vaikka ikävä sadesää häätikin meidät ruuhkaisaan maneesiin. Tehtiin ihan perusjuttuja ja yritin vain opetella miten hevonen saadaan toimimaan ja rennoksi. Ratsastin pääasiassa isolla kahdeksikolla tehden siirtymisiä niin askellajien sisällä kuin askellajista toiseenkin. Ravista tuli loppua kohden ihan kivaa ja samoin laukassa saimme kivoja pätkiä. Kuuma tuli niin kuskille kuin pörröiselle ratsullekin, joka ei kastunut ulkona tehtyjen loppukäyntien aikana sateesta vaan hiestä. Se tarvitsisi kyllä pian klipperin apua. Ei Niilosta tällä erää enempää, mutta siitä tullaan jatkossa kyllä kuulemaan blogin puolella enemmänkin.



Seuraava ja tämän viikon viimeinen heppailupäivä oli perjantai, jolloin meillä oli Roopen kanssa perinteinen kouluvalmennus. Jouduimme silloinkin maneesiin, mikä tietysti hieman ärsytti, mutta onneksi tunti meni kutenkin aika hyvin. Tehtävänä oli ihan perusjuttuja, eli erilaisia siirtymisiä tietyssä pisteessä. Aloitimme tuttustumisluokan kouluohjelmastakin löytyvällä ravista käyntiin siirtymisellä tuomarin, eli tässä tapauksessa valmentajan edessä. Tätä tulimme oikeassa kierroksessa ja Roope tuli joka kerran hyvin, pehmeät siiirtymiset, oikea määrä käyntiaskelia ja reippaasti takaisin raviin. Vasemmalle jatkoimme ravia, mutta käynnin sijaan teimmekin samassa kohtaa pysähdyksen, neljä sekunttia paikoillaan ja käyntiin. Ensimmäisellä kerralla pysähdyimme liian aikaisin ja lopetin ratsastuksen siihen, jolloin oijoimme kulman ihan huolella, mistä ei tietenkään tykätty. Seuraavilla kerroilla ratsastin myös sen kulman ja muutenkin pysähdykset olivat hyviä, yksi jopa kuulemma todella hyvä ponin seisoessa juuri oikein.



Seuraava tehtävä tuotti meille eniten ongelmia. Kyseessä oli niinkin helppo asia kuin laukannosto ravista edelleen samassa pisteessä. Lähinnä korjasimme omaa istuntaani ja oloani ponin selässä, jalkaa pidemmäksi ja rennommaksi. Itsestä tuntui ettei Roope ollut ihan niin hereillä kuin olisin toivonut, mutta kuitenkin hieman hätäinen ja meinasi pariin kertaan ennakoida noston. Lähdin sitten itse tekemään liikaa ja jännityin. Lopulta saimme tehtyä kunnollisia nostoja ja vaihdoimme sitten tehtävää laukannostoon  pitkällä sivulla kulman jälkeen, pitkäsivu ja kulman läpi laukkaa ja raviin jälleen tuomarin edessä. Tämä oli huomattavasti helpompi ja mukavampi tehtävä ja sujuikin heti paremmin. Kyllä sen taas huomasi, että vaikka kuinka on muka helppoja ja yksinkertaisia tehtäviä niin yllätävän paljon niitäkin joutuu ja pääsee korjaamaan saadakseen ne oikeasti hyviksi. Ihan kiva tehdä välillä näin perujuttuja, kun useampi tunti ollaan nyt menty lähinnä kaikkia väistöjä, avoja yms.

Tavallinen arki ja treenit sujuvat siis hyvin ja uusia tuulia on luvassa hevoselämässä, niistä lupaan kertoa lisää myöhemmin. Kenttäkisat on valitettavasti tältä vuodelta ohitse, mutta nyt alkaakin kova treeni kohti seuraavaa kautta ja jäljellä on vielä niin este kuin koulukisojakin tälle syksylle ja talvelle. Seuraavat heti parin viikon päästä hypättävät estekilpailut.
-Hanna