22. syyskuuta 2016

Kenttäkauden päätös: lauantai


Viime viikonloppuna oltiin Roopen kanssa Niinisalossa päättämässä tämän vuoden kenttäkausi. Luokkana harraste ja tavoitteena päästä joka osakoe maaliin asti. Varsinkin edellisten epäonnisten kisojen jälkeen oli kiva olla Niinisalossa ja aika varma puhtaista esteradoista ellei mitään radikaalia tapahtuisi. Tietenkään en tarkoita, että olisin voinut luottaa kaiken menevän hyvin vain koska aikaisemminkin on mennyt. Reissuun lähdimme lauantai aamuna ja pitkästä aikaa yövyimme paikan päällä. Aamu valmisteluineen tallilla ja matka kisapaikalle sujui hyvin, tosin heppa-auton varustekaapin ovi oli meidän kanssa eri mieltä kiinni pysymisestä ja aukesikin matkan aikana kahteen kertaan. Tavarat kuitenkin pysyivät kyydissä ja perille pääsimme aikataulussa. Otimme ponille jaban, varusteet sekä kuskille että ratsulle ja kouluverkkaa kohti.

Ahkera poni ja hoitaja :D

Ohjelmana meillä oli harrasteen kouluohjelma ja verkassa oikeastaan ainoana tavoitteena oli saada taas vaan Roope vastaamaan hyvin eteen. Se onnistuikin ja pariin kertaan se oikein ampaisi laukassa liikkeelle ja sain ottaa sitä kiinni. Ei ihan perus kouluverkkaa, mutta aikalailla pakollista tämän ponin kanssa. Ravissakin saimme tehtyä muutamat lisäykset, joissa Roope oikeasti lähti pidentämään askeltaan eikä vain kipittämään kovempaa vauhtia. Niissä pienissä hetkissä se tuntui oikeasti hyvältä ravissa. Lähtövuoromme ollessa seuraavana siirryimme kouluradan päähän raipattomalle aluellee, mutta poikkesimme vielä verkan puolella ottamassa muutaman spurtin laukassa raipan kanssa. Munhan ei siis edes tarvitse käyttää raippaa, ehkä vähän napauttaa, mutta yleensä siinä kohtaa riittää että se vain on kädessä. Siirtyessämme kouluradan puolelle poni tietää raipan jäävän pois ja nyt sain odotella lähtömerkkiä ikuisuudelta tuntuvan ajan ja askel askeleelta ponin eteenpäinpyrkimys alkoi hiipua. Odottelin tuskastuneena lähtömerkkiä ja sen vihdoin soidessa tuntui kaikki verkassa tehty työ kadonneen taivaan tuuliin.

Kaikki ratsastuskuvat superkisakuvaajani ©Aino H.

Jälleen kerran Roope teki kaiken pyydetyn (okei ei keskiaskellajeja) ja siitymiset tapahtuivat aika hyvin pisteissä. Rata oli parempi kuin Ypäjällä tai Kangasalla, mutta arvostelu selvästi tiukempi. Saimme prosentteja vain reilut 56, kun esimerkiksi kesällä ja kamalalla KaRan radalla prosentteja ropisi kuitenkin reilut 58. No, siihen piti tyytyä mitä sai. Tosin tämän sain tietää vasta monta tuntia myöhemmin kun sain kritiikin käteeni. Ei kouluradasta sen enempää. Koska meillä oli vielä aikaa harrasteen esteratojen alkuun, niin veimme ponin takaisin jaboille, jossa pidimme pienen hengähdystauon ja vaihdoimme estevarusteet. Matkalla jaboille saimme Lauran kanssa nauraa oikein kunnolla, kun Ainolla oli ohjien päässä varsin villiksi ryhtynyt ponimus. Ensin se kyttäsi puskassa kävelevää ratsukkoa ja sai siitä hyvän syyn pukitella, hyppiä ja pomppia ihan omiaan. Siihen lisättiin vielä mahdoton hirnunta ja teputus sieraimet törröllään, niin meillähän oli ihan kuin nuori ori matkassa mukana.


Este 6
Vaihdettuamme kamat minä menin kävelemään esterataa ja poni käveli alkukäyntejä, tällä kertaa rauhassa. Rata vaikutti ihan kivalta, siinä oli suhteutettuja linjoja, sarja ja muutama kohta missä saisi olla tarkkana. Alkaessani ravaamaan Roope malttoi vielä käyttäytyä, mutta laukassa se syttyi ja mulla oli varsin räjähtävä poni ratsuna. Ylitimme ensimmäisenä pienemmän pystyn, ihan vain kertoen ponille että nyt hypätään eikä vain sekoilla metsässä. Esteen jälkeen laukkasimme pienen pätkän suoraan ja kaarsimme sitten kohti pidempää suoraa, jolloin Roope teki jonkin epämääräisen liikkeen suuntaan x, veti päänsä alas ja pysähtyi. Niinpä löysin itseni jälleen kerran jostain muualta kuin satulasta. Kaveri totesinkin viikolla, että ei ehkä pitäisi sanoa, mutta Niinisalossahan en olekaan vielä ponilta pudonnut. No nyt olen. Nousin puunrungolta takaisin selkään, koska vammapolveni ei pitänyt tällistä ja maasta en päässyt. Taisin heittää ilmoille kysymyksen, miksi oikein harrastankaan kyseistä lajia ja henkisenvalmentajan roolin ottanut Laura käski laukata, vammat hoidetaan illalla.

Este 8

Enempää putoamisia lauantaina ei tapahtunut ja verkkakin sujui hyvin loppuun. Roope hyppäsi todella hyvin ja itse olin häiritsemättä sitä liikaa, pitäen kuitenkin huolen että pää pysyy ylhäällä ja se keskittyy johonkin eikä villiinny. Nurmiverkassa sai tällä kertaa positiivisena yllätyksenä ottaa hyppyjä myös okserille ja se ylittyi pariin kertaan hyvin. Roope oli ihan täpinöissään ja mulla oli oikeasti työ saada se pysymään käynnissä! Ei haitannut, musta on kiva kun se on vähän höpsö ja vinkeä, kyllähän ponilla luonnetta pitää olla ja silloin se on yleensä parhaimmillaan ratsastaa (jos siis pysyn selässä). Rata alkoi okserista, jonka jälkeen kuskia hämmensi väärä laukka ja taisi hämmentää niin paljon etten edes yrittänyt vaihtaa sitä. Syynä saattoi myös olla se pieni ääni joka kuiski koko radan, että jos teet muuta kuin tuet pohkeella ja näytät suunnan, se heittää sut alas. Ja radallehan en halunnut pudota, joten ratsastin oikeasti hieman huonosti. Kakkonen hypättiin muistaakseni hieman läheltä, mutta sen jälkeen ratsastin suoralla linjalla olevalle okserille hieman eteenpäin ja kolmonen hyvin yli. Sitten kaarevalla linjalla olevat okseri ja pysty ongelmitta ylitse. Kuutonen oli okseri hieman viistosti buffakopilta kentän keskustaa kohden ja sille piti olla tarkkana tien kanssa. Roope kuitenkin ylitti sen hienosti ja perään vielä pysty-pysty sarja, ei ehkä ihan oppikirjasta, mutta puhtaasti. Viimeisenä oli okseri katsomon edessä ja sille oli aika tiukka käännös, mutta ongelmitta yli myös siitä.

Putoamiskakku käytiin ostamassa heti ja herkuteltiin teltassa.

Kyllä Niinisalossa on tunnelmaa!
Saatiin ehjä ja ihan kiva suoritus, vaikken itse ollutkaan ratsastukseeni niin tyytyväinen. Maastoon kuitenkin päästiin ja eläinlääkärin tarkastuksessakin poni suostuin juoksemaan yllättävän helposti. Meillä oli mun ratojen jälkeen vielä suurin osa päivää jäljellä ja hoidettuamme ponin jabaan päiväruuille meinimme seuraamaan tallimme toisen ratsukon ensimmäistä tuttarin esterataa, pystytimme telttamme ja kävelimme maastoradan. Sinne olikin ilmestynyt yksi kamala uusi este ja sainkin stressata sitä lähes vuorokauden tunnit. Illalla kävimme vielä syömässä Kankaanpäässä sekä ponin kanssa kävelyllä. Aivan huippu päivä takana hauskalla porukalla ja nukkumaankin lähdimme harvinaisen aikaisin, eikä muuten tullut kylmä telttaillessa. Tulipahan pitkä sepostus kisapäivästä, seuraavana kirjoittelen sitten maasto-osuudesta. :)
-Hanna

2 kommenttia: