Sivut

25. syyskuuta 2016

Kenttäkauden päätös: sunnuntai

Utuinen poni aamukävelyllä. :)
Nyt jatkuu Niinisalon kisojen raportti sunnuntaista, eli maastopäivästä. Meidän telttayö meni mukavasti (kai sen voi sanoa menneen, jos 2/3 oli tyytyväisiä?) ja kylmäkään ei tullut vaikka lämpötila taisikin laskea lähelle nollaa. Nukuin itseasiassa pidemmät yöunet kuin pitkiin aikoihin ja kahdeksalta ponille aamuruokia antaessa ei edes väsyttänyt. Niinpä emme jatkaneet enää unia vaan söimme itsekin. Ennen kello yhdentoista maastojen alkua kävimme Roopen kanssa vielä kävelyllä ja lauantain villi meno jatkui, siivosimme karsinan ja pakkasimme teltan ja tavarat autoon. Hyvissä ajoin suuntasimme sitten katsomaan helpon maastoja ja tuttariin asti ehdimme katsella, ennen kuin ponia piti mennä laittamaan kuntoon. Ennen helpon alkua kävimme vielä kertaalleen tsekkaamassa sen harrasteen uuden esteen, joka oli pyörinyt mun mielessä joka kerta kun yöllä heräsin. Käytiin katsomassa ja ihmettelemässä sitä ison porukan voimin, kun kotitallilta kisoja seuraamaan tulleet kaveritkin olivat paikalla.

Tämä on nyt se paljon puhuttu uusi este, tätä kierrettiin ympäri ja pällisteltiin hyvä tovi. Se näytti korkealta ja leveältä harrasteeseen, mutta näin jälkeen päin ja sen onnistuneesti hypänneenä voin sanoa sen olleen sittenkin aika kiva! Ja onhan se aika hienoksi maalattukin.
Aika jännittyneillä fiiliksillä olin kun mentiin laittamaan ponia kuntoon ja omia kamoja päälle. Mulla oli aikaa ihan jees siirtyä jaboilta verkkaan ja tehtiinkin hyvät alkukäynnit. Yritin ottaa rennosti ja ajatella kaiken menevän hyvin. Halusin ratsastaa Roopen reippaaksi ja vastaamaan helposti itse eteen jalkaa käyttäessä. Se toimikin ihan hyvin ja tuntui innostuneelta. Ehdin ottaa verkassa vähän ravia ja laukkaa isolla ympyrällä syrjemmällä esteistä, kunnes otettiin reippampi kierros esteiden ympäri. Ajattelin ottaa vielä toisen reippaamman pätkän yhdellä hyvällä suoralla ja alkaa sen jälkeen hyppäämään. Käännyttiin suoralle, Roope vastasi eteen, ajattelin että jes se liikkuu hyvin. Muutaman sekunnin päästä istuinkin maassa ponin jaloissa. Polveen sattui niin paljon, etten ollut varma pystynkö lähtemään maastoon ja kun yksi kisaaja tuli viereen heppansa kanssa kysymään sattuiko, en vaan pystynyt vastaamaan.

Tästä ensimmäisen esteen hypystä näkee, että kuski ei ollut vielä ihan kotonaan. Ratsastuskuvat ©Aino H.

Kaverit ja verkkavahti kipitti mun luokse, otti ponin sivummalle, kysyi uudestaan kuinka kävi, auttoi ylös ja käski lääkärin luokse. Könkkäsin ambulanssille ja kävely kävi vähän helpommaksi. Selitin mitä kävi ja sain luvan lähteä radalle, en kuitenkaan ollut itse yhtään varma pystynkö. Fyysisesti uskoin pärjääväni jalan kanssa maaston läpi vaikka vähän sattuisikin, mutta henkisesti en ollut yhtään niin varma. Olin varma että kielletään ekalla pihalle tai poni heittää uudestaan alas. Sanotaanko näin että se lyttäsi kaiken rohkeuden ja varmuuden aika huolella sinne männynjuureen. Selkään pääsin just ja just punttaamalla ja itku kurkussa kerroin verkkavahdille, että saan startata. Sitten Laura tuli onneksi potkimaan muhun vauhtia ja ilmoittamaan että lähtöön on noin vartti aikaa, enkä ole hypännyt vielä yhtäkään estettä. En olisi oikeastaan halunnutkaan, mutta sain kuulla että jälkeen päin kaduttaisi jos jätän kesken ja täysin tottahan se oli.


Nostin laukan ja uskalsin antaa ponin edetä, mutta pidin visusti huolen ettei se saa vedettyä päätään alas missään kohtaa. Tulimme ensimmäisenä verkkaesteenä ihan tavallisen tukkiesteen ja tajusin jo kaukaa että vauhti hiipuu ja jotain pitäisi tehdä. En kuitenkaan tehnyt ja Roope kielsi, hyvin hitaasti sen vauthi vain pysähtyi. Ennen uutta lähestymistä mun päässä taisi syttyä joku lamppu ja tajusin että ei hitto, me ei tultu tänne kieltämään. Näissä kisoissa piti päästä maaliin asti. Sen jälkeen kaikki verkkahypyt sujuivat hienosti. Roope hyppäsi hyvin, se oli innokas ja eteni juuri niin kuin halusin. Meillä oli lopulta vähän liikaakin aikaa, sillä lähdöt olivat myöhässä. Koska poni oli lopulta hypännyt verkassa niin hyvin, lähdin radalle paljon rohkeammin. Lähtöä odotellessa Roope selvästi jo tiesi, että kohta mennään ja oli ihan täpinöissään. Lähtömerkin tultua se lähti matkaan innoissaan.

Harrasteen radassa oli 12 estettä ja rata oli käännetty ympäri viime kerroista poiketen, mikä oli kiva juttu. Ensimmäinen ja toinen este olivat tavallisia tukkiesteitä ja molemmat hyvin yli. Kolmonen oli pieni ylöshyppy mäen päällä, joka myöskin vauhdikkaasti. Mäki alas rauhallisessa laukassa ja renkaat perään. Niiden jälkeen kauhistus alkoi muuttua innostukseksi ja aloin ajatella että mehän selvitään. Tai että minä selviän. Samalla alkoi happi loppua, kun en ollut varmaan juuri hengittänyt ja tynnyreitä lähestyessä aloin puhua ponille. Tynnyreiden jälkeen sai olla tarkkana seuraavasta melko jyrkästä mutkasta oikealle, ettei vain vedä ohitse. Sen jälkeen kolme estettä periaatteessa tehtävänä, eli tutut tukkiokseri ja muurikulma, sekä niiden välissä se uusi toripöytä. Ja kaikki puhtaasti ja ilman mitään ongelmia ylitse. Suurin ongelma uutta estettä kohtaa olikin luultavasti vain kuskin päässä ja olin onneksi saanut itseni kokoon ja oikeasti ratsastamaan, niin eihän se sitten tuottanut ongelmaa.

Radan loppupäässä olevat risu, lato ja kärrynpyörä menivät alkuradan tapaan hyvin ylitse. Laukkasuoralla viimeiselle esteelle tajusin, että me todella päästään maaliin. Kello kertoi ihanneajan lähestyvän, ratsastin vähän eteen, pidin pään ylhäällä. Huokaisin helpotuksesta vasta maaliviivan jälkeen ja halasin ponia. En ollut varmaan vähään aikaan hymyillyt niin iloisesti kuin silloin. Saimme maastosta nollatuloksen ihanneajan puitteissa ja lopulta olimme sijalla 14. Edellisten kenttiksien jälkeen tämä oli juuri se mitä toivoin meidän saavan. Voi myös olla että nämä olivat meidän viimeiset yhteiset kenttikset ja kotitallin ulkopuoliset kilpailut. Olisiko siis harmittanut, jos olisin jättänyt leikin kesken? Kyllä. Veikö poni mun rohkeutta hyppäämiseen? Ei, ehkä juuri päinvastoin. Opettiko se jotain? Kyllä. Roope opetti mua ratsastamaan, putoamaan ja muistutti ettei koskaan pidä luovuttaa vaan kaivaa se viimeinenkin taistelutahto esiin.
-Hanna

22. syyskuuta 2016

Kenttäkauden päätös: lauantai


Viime viikonloppuna oltiin Roopen kanssa Niinisalossa päättämässä tämän vuoden kenttäkausi. Luokkana harraste ja tavoitteena päästä joka osakoe maaliin asti. Varsinkin edellisten epäonnisten kisojen jälkeen oli kiva olla Niinisalossa ja aika varma puhtaista esteradoista ellei mitään radikaalia tapahtuisi. Tietenkään en tarkoita, että olisin voinut luottaa kaiken menevän hyvin vain koska aikaisemminkin on mennyt. Reissuun lähdimme lauantai aamuna ja pitkästä aikaa yövyimme paikan päällä. Aamu valmisteluineen tallilla ja matka kisapaikalle sujui hyvin, tosin heppa-auton varustekaapin ovi oli meidän kanssa eri mieltä kiinni pysymisestä ja aukesikin matkan aikana kahteen kertaan. Tavarat kuitenkin pysyivät kyydissä ja perille pääsimme aikataulussa. Otimme ponille jaban, varusteet sekä kuskille että ratsulle ja kouluverkkaa kohti.

Ahkera poni ja hoitaja :D

Ohjelmana meillä oli harrasteen kouluohjelma ja verkassa oikeastaan ainoana tavoitteena oli saada taas vaan Roope vastaamaan hyvin eteen. Se onnistuikin ja pariin kertaan se oikein ampaisi laukassa liikkeelle ja sain ottaa sitä kiinni. Ei ihan perus kouluverkkaa, mutta aikalailla pakollista tämän ponin kanssa. Ravissakin saimme tehtyä muutamat lisäykset, joissa Roope oikeasti lähti pidentämään askeltaan eikä vain kipittämään kovempaa vauhtia. Niissä pienissä hetkissä se tuntui oikeasti hyvältä ravissa. Lähtövuoromme ollessa seuraavana siirryimme kouluradan päähän raipattomalle aluellee, mutta poikkesimme vielä verkan puolella ottamassa muutaman spurtin laukassa raipan kanssa. Munhan ei siis edes tarvitse käyttää raippaa, ehkä vähän napauttaa, mutta yleensä siinä kohtaa riittää että se vain on kädessä. Siirtyessämme kouluradan puolelle poni tietää raipan jäävän pois ja nyt sain odotella lähtömerkkiä ikuisuudelta tuntuvan ajan ja askel askeleelta ponin eteenpäinpyrkimys alkoi hiipua. Odottelin tuskastuneena lähtömerkkiä ja sen vihdoin soidessa tuntui kaikki verkassa tehty työ kadonneen taivaan tuuliin.

Kaikki ratsastuskuvat superkisakuvaajani ©Aino H.

Jälleen kerran Roope teki kaiken pyydetyn (okei ei keskiaskellajeja) ja siitymiset tapahtuivat aika hyvin pisteissä. Rata oli parempi kuin Ypäjällä tai Kangasalla, mutta arvostelu selvästi tiukempi. Saimme prosentteja vain reilut 56, kun esimerkiksi kesällä ja kamalalla KaRan radalla prosentteja ropisi kuitenkin reilut 58. No, siihen piti tyytyä mitä sai. Tosin tämän sain tietää vasta monta tuntia myöhemmin kun sain kritiikin käteeni. Ei kouluradasta sen enempää. Koska meillä oli vielä aikaa harrasteen esteratojen alkuun, niin veimme ponin takaisin jaboille, jossa pidimme pienen hengähdystauon ja vaihdoimme estevarusteet. Matkalla jaboille saimme Lauran kanssa nauraa oikein kunnolla, kun Ainolla oli ohjien päässä varsin villiksi ryhtynyt ponimus. Ensin se kyttäsi puskassa kävelevää ratsukkoa ja sai siitä hyvän syyn pukitella, hyppiä ja pomppia ihan omiaan. Siihen lisättiin vielä mahdoton hirnunta ja teputus sieraimet törröllään, niin meillähän oli ihan kuin nuori ori matkassa mukana.


Este 6
Vaihdettuamme kamat minä menin kävelemään esterataa ja poni käveli alkukäyntejä, tällä kertaa rauhassa. Rata vaikutti ihan kivalta, siinä oli suhteutettuja linjoja, sarja ja muutama kohta missä saisi olla tarkkana. Alkaessani ravaamaan Roope malttoi vielä käyttäytyä, mutta laukassa se syttyi ja mulla oli varsin räjähtävä poni ratsuna. Ylitimme ensimmäisenä pienemmän pystyn, ihan vain kertoen ponille että nyt hypätään eikä vain sekoilla metsässä. Esteen jälkeen laukkasimme pienen pätkän suoraan ja kaarsimme sitten kohti pidempää suoraa, jolloin Roope teki jonkin epämääräisen liikkeen suuntaan x, veti päänsä alas ja pysähtyi. Niinpä löysin itseni jälleen kerran jostain muualta kuin satulasta. Kaveri totesinkin viikolla, että ei ehkä pitäisi sanoa, mutta Niinisalossahan en olekaan vielä ponilta pudonnut. No nyt olen. Nousin puunrungolta takaisin selkään, koska vammapolveni ei pitänyt tällistä ja maasta en päässyt. Taisin heittää ilmoille kysymyksen, miksi oikein harrastankaan kyseistä lajia ja henkisenvalmentajan roolin ottanut Laura käski laukata, vammat hoidetaan illalla.

Este 8

Enempää putoamisia lauantaina ei tapahtunut ja verkkakin sujui hyvin loppuun. Roope hyppäsi todella hyvin ja itse olin häiritsemättä sitä liikaa, pitäen kuitenkin huolen että pää pysyy ylhäällä ja se keskittyy johonkin eikä villiinny. Nurmiverkassa sai tällä kertaa positiivisena yllätyksenä ottaa hyppyjä myös okserille ja se ylittyi pariin kertaan hyvin. Roope oli ihan täpinöissään ja mulla oli oikeasti työ saada se pysymään käynnissä! Ei haitannut, musta on kiva kun se on vähän höpsö ja vinkeä, kyllähän ponilla luonnetta pitää olla ja silloin se on yleensä parhaimmillaan ratsastaa (jos siis pysyn selässä). Rata alkoi okserista, jonka jälkeen kuskia hämmensi väärä laukka ja taisi hämmentää niin paljon etten edes yrittänyt vaihtaa sitä. Syynä saattoi myös olla se pieni ääni joka kuiski koko radan, että jos teet muuta kuin tuet pohkeella ja näytät suunnan, se heittää sut alas. Ja radallehan en halunnut pudota, joten ratsastin oikeasti hieman huonosti. Kakkonen hypättiin muistaakseni hieman läheltä, mutta sen jälkeen ratsastin suoralla linjalla olevalle okserille hieman eteenpäin ja kolmonen hyvin yli. Sitten kaarevalla linjalla olevat okseri ja pysty ongelmitta ylitse. Kuutonen oli okseri hieman viistosti buffakopilta kentän keskustaa kohden ja sille piti olla tarkkana tien kanssa. Roope kuitenkin ylitti sen hienosti ja perään vielä pysty-pysty sarja, ei ehkä ihan oppikirjasta, mutta puhtaasti. Viimeisenä oli okseri katsomon edessä ja sille oli aika tiukka käännös, mutta ongelmitta yli myös siitä.

Putoamiskakku käytiin ostamassa heti ja herkuteltiin teltassa.

Kyllä Niinisalossa on tunnelmaa!
Saatiin ehjä ja ihan kiva suoritus, vaikken itse ollutkaan ratsastukseeni niin tyytyväinen. Maastoon kuitenkin päästiin ja eläinlääkärin tarkastuksessakin poni suostuin juoksemaan yllättävän helposti. Meillä oli mun ratojen jälkeen vielä suurin osa päivää jäljellä ja hoidettuamme ponin jabaan päiväruuille meinimme seuraamaan tallimme toisen ratsukon ensimmäistä tuttarin esterataa, pystytimme telttamme ja kävelimme maastoradan. Sinne olikin ilmestynyt yksi kamala uusi este ja sainkin stressata sitä lähes vuorokauden tunnit. Illalla kävimme vielä syömässä Kankaanpäässä sekä ponin kanssa kävelyllä. Aivan huippu päivä takana hauskalla porukalla ja nukkumaankin lähdimme harvinaisen aikaisin, eikä muuten tullut kylmä telttaillessa. Tulipahan pitkä sepostus kisapäivästä, seuraavana kirjoittelen sitten maasto-osuudesta. :)
-Hanna

15. syyskuuta 2016

Saarenmaan miniloma

Ihana issikkavarsa Snadi!

Pantteri nauttii viimeisistä kesäpäivistä. Tuolla "etelässä" oli kyllä oikeasti lämpimämpää ja kesäisempää kuin Suomessa!

Koirien kanssa aamukävelyllä
Viime viikolla tehtiin Heidin kanssa pieni reissu lahden toiselle puolelle Viroon, tarkemmin Saarenmaalle. Oli ihanaa käydä pitkästä aikaa jo hyvin tutuksi tulleessa paikassa näkemässä kavereita ja hevosia. Alkuperäisenä suunnitelmana oli lähteä maanantaina ja palata Suomeen perjantaina, mutta valitettavasti pääsimmekin lähtemään vasta keskiviikkona. Saimme viettää saarella siis vain yhden päivän, mutta parempi sekin kuin ei mitään!

Unikaveri Lara
Mitäköhän tässäkin tapahtuu? :D Ainakin Luidor on söpö!

Ensimmäisen päivän testiratsastus.

Pantterin kanssa lenkillä ja hyvin tarkeni t-paidalla ratsastaa, kotona en ole mennyt enää vähään aikaan.

Meillä oli tosi hauskaa jälleen kerran huipulla porukalla. Teimme perus tallihommia, hengailimme  ja kävimme ratsastamassa. Itsekin pääsin hevosen selkään kaikkina kolmena päivänä, vaikka jalka olikin sunnuntaisen putoamisen jäljiltä vielä aika pahana. Heti saapumisiltanamme menimme kevyesti kentällä ja kokeilin pääsenkö ylipäätänsä kiipeämään hevosen selkään ja olemaan siellä. Kyllähän se onnistui ja ihanan Luidorin kanssa testattiin pari pitkää sivua raviakin. Torstaina kävimme sitten tekemässä about kahden tunnin maaston meren rantaan ja parista vaihtoehdosta päätin mennä tasaisella ja varmalla Pantterilla. Roikuimme porukan hännillä ja aluksi Pantteri liikkuikin melko varovasti, kuin tajuten hieman ramman ratsastajansa. Loppua kohden totesin jalan kestävän ihan hyvin ja uskalsin antaa hevosen mennä reippaampaakin. Laukka ja käynti olivat jalalle helpoimpia ja laukasta raviin siirtymiset pahimpia.

Maailman paras Martsu!



Ostakaa joku mulle tällainen poni?
Jalka kuitenkin kesti lenkin hyvin ja niinpä pääsin kiipeämään hevosen selkään vielä perjantainakin, kun teimme rennon lenkin lähimaastoon. Ehdottomasti parin päivän paras ratsastus, sillä pääsin menemään suosikki ponillani Martsulla! Meidän piti tehdä ihan vaan käyntilenkki, mutta emme voineet malttaa olla ottamatta paria pätkää ravia ja olla laukkaamatta peltojen keskellä. Ihan parasta. Aika haikeilla fiiliksillä taas lähdettiin kotia kohti, mutta ehkä vielä joskus. Tässä lyhyt sepitys huipusta reissusta kuvilla varustettuna. :) Ylihuomenna lähtee taas heppa-auto kohti Niinisaloa ja kauden viimeisiä kenttäkisoja, pitäkään peukut ja varpaat pystyssä! Seuraavissa postauksissa on kenttisten lisäksi luvassa myös päivitystä uusista hevoskuvioista.
-Hanna

10. syyskuuta 2016

Sinivalkoinen ruusuke

Kolme ensimmäistä kuvaa 80cm radalta ja ©Kiti S. Este nro 1.
Viime viikon sunnuntaina meillä oli omalla tallilla seuraestekilpailut, joissa hypättiin Roopen kanssa 80 ja 90cm. Epäonnisten Kangasalan kisojen jälkeen kävin ponille ja yhdet este- ja kouluvalmennukset ennen näitä estekisoja ja molemmissa valkuissa meni ihan kivasti. Aamulla ennen kisoja tein tallihommia pitkästä aikaa, minkä jälkeen auttelin kisojen pikkuluokissa liputtajana. Tavoitteena oli lähteä hakemaan ainoastaan kivoja eteneviä ja puhtaita suorituksia. Kasikympin verkassa poni oli ihan ok, se ei kuitenkaan missään vaiheessa vastannut eteen niin kuin olisin halunnut. Vettä tihutteli koko päivän enemmän ja vähemmän, mikä alkoi tehdä pohjaa hieman raskaaksi ja lisäsi mun työtä ponin liikkumisen suhteen. Verkan Roope kuitenkin hyppäsi hyvin ja puhtaasti.

Este nro 6a.

Este nro 6b.
Rata oli tosi helppo. Siinä oli ensimmäisessä vaiheessa 7 estettä, joista yksi oli sarja. Uusinnassa oli neljä estettä. Lähdimme ponin kanssa radalle luokan alkupäässä, sillä hyppäsimme poniväleillä. Roope lähti liikkeelle ihan innokkaasti ja ensimmäisenä ollut okseri ylittyi hyvin. Kakkonen oli tavallinen pysty joka ei tuottanut ongelmia ja kolmonen oli laine pituushalkaisijalla, senkin poni suoritti hyvin. Tie nelos pystyltä vitos okserille oli suoralinja pitkänsivun rinnalla. Molemmat puhtaasti, jälkimmäiselle tosin pieni rohkaisu, sillä punaiseen okseriin oli lisätty valkoinen portti. Seuraavana olleelle okseri-pysty sarjalle ei ollut paljoa aikaa suoristaa lyhyeltä sivulta kääntymisen jälkeen, jos ei ollut tarkkana. Se meni kuitenkin hyvin ja samoin sitä seurannut kaarevanlijan tehtävä viimeisenä olleelle pystylle. Muistin ratsastaa tarkasti loppuun asti, sillä tällä tehtävällä oli tullut jonkin verran ohimenoja.

Pääsimme siis uusintaan ja silloin päätin ratsastaa puhtaan radan lisäksi myös aikaa. Uusinnan esteinä olivat ykkösokseri, kaarevalla tiellä nelospysty ja kakkospysty, sekä viimeisenä kolmoslaine. Pääsimme Roopen kanssa maaliin myös puhtaalla uusinnalla ja siirryimme takaisin verkkaan seuraamaan muiden ratoja ja odottelemaan tuloksia. Itseni yllätti hieman, kun tulosten selvittyä meidät kutsuttiin palkintojenjakoon saamaan sinivalkoinen ruusuke. Epäilin meidän sijoittuneen, mutten uskonut meidän olleen luokan nopeimpia. Niin kuitenkin kävi, että voitettiin luokka, mikä kyllä nostatti mielialaa. 

Kaksi vikaa kuvaa 90cm radalta ja ©Iina M.

Toiseen luokkaan ei tarvinnut paljoa verkata. Vähän herättelin ponia laukassa liikkeelle ja otin muutamat hypyt kasvaneille esteille. Kohonneet esteet ja raskastunut pohja saivat aikaan hieman outoja ja ei-haluttuja hyppyjä. Poni jäi hieman pohkeen taakse ja vaikka se hyppäsikin verkassa puhtaasti ja epäröimättä, niin pariin kertaan se loikkasi niin että hyvä kun kyydissä pysyin. Radalle lähdin kuitenkin ihan luottavaisena, tietäen kuitenkin ettei radasta ratsastamatta läpi pääsisi. Se tuli selväksi heti ensimmäisellä esteellä, kun otimme kiellon. Tajusin lähellä estettä, että nyt pitäisi tehdä jotakin, mutten ehtinyt reagoida kun poni jo tökkäsi. Harmitti, mutta päättäväisesti ohjasin Roopen uudelleen kohti estettä ja komensin hieman, minkä jälkeen pääsimme ylitse.

Joskus (taas) käy näin! Puhuinkin kavereille että ainakaan mitään putoamiskammoa mulle ei synny, kun niin usein sitä harrastan.. ;)

Rata eteni sarjalle asti aikalailla ongelmitta ja puhtaasti. Aika vahvasti sain ratsastaa Roopea eteen ja okseri menikin hyvin yli, mutta seuraavassa hetkessä istuinkin b-osan takana kentänpohjalla. Hylättyhän siitä tuli ja kyllä harmitti! Poni vietiin kävelemään loppukäynnit ja itse könkkäsin kentän reunalle istumaan. Satutin saman jalkani, mikä on vielä keväältä puolikuntoinen, mutta kyllä se tästä taas. Luultavasti olisi sattunut vähemmän, jos jalka ei olisi ollut jo valmiiksi rikki. Näin viikon jälkeen kävely sujuu jo vähän paremmin ja viettäessäni viikolla kolme päivää Saarenmaalla, kävin joka päivä hevosen selässä. Siitä reissusta tulossa postaus myöhemmin. Näillä näkymin pystyn ratsastamaan jo ihan ok kunnolla ja huomenna mennäänkin ponin kanssa Sepon kouluvalmennukseen. :)
-Hanna