4. elokuuta 2016

Niinisalon maasto-osuus


Kaikki kuvat lukuunottamatta estekuvia ja kuvaa maastoradalta ©Paula V.

Tämäkin postaus piti julkaista jo muutama päivä sitten (alun perin jo aikapäiviä sitten..), mutta olimme Ypäjällä kisaviikon kenttäkisoissa. Kisaviikosta kuulette myöhemmin, mutta nyt palataan vielä Niinisaloon ja sunnuntain maastorataan. Meidän maastostartti Roopen kanssa oli 14.56, joten tallilta ei ollut aikainen lähtö. Ennen verkkaa ehdittiin rauhassa purkaa hevoset autosta, laittaa kamat päälle ja käydä katsomassa eilisen tuloksia kanslialta. Verkassa meillä oli aikaa juuri kivasti ottaa vähän ravia ja laukkaa, jossa Roope lähti hyvin eteen. Otin muutamat hypyt kaikille esteille, ensin punaiselle lankulle yksittäin ja sitten lisäsin siihen sianselän ja vanteen. Tulin kaikki kolme pienenä ratana ja annoin ponin sitten kävellä hetken ennen radalle lähtöä. Vielä ennen kuin siirryin odottelemaan vuoroani, hyppäsin sianselän kertaalleen ja Roope tekikin sille kunnon leiskautuksen!



Siirryttyämme odottelemaan lähtölupaa kisojen parhaalle osuudelle pidin Roopen koko ajan liikkeellä ja kuulolla. Tein siirtymisiä reippaaseen raviin ja laukkaan niin, että se lähti eteen heti käskystä. Poni tuntuikin kivalta ja olin lähdössä liikkeelle luottavaisin mielin, innokkaalla jännityksellä. Kolme, kaksi, yksi, ratsasta! Ja sitten mentiin. Napsautin kellon päälle ja Roope nosti innokkaasti laukan. Maaston pituus harrasteessa oli noin 1250 metriä, tempo 400 metriä minuutissa ja esteitä hypättävänä 12.

Ykkösestä puuttuu kuva, kyseessä oli pikkuinen mökki.

Rata oli täysin sama kuin keväälläkin ja alkoi siis nytkin tuttuakin tutummalla mökillä, joka ylittyisi varmaan jo takaperinkin. Se siis sujuvasti ylitse ja eteen ratsastus ennen seuraavaa estettä, joka oli jo hieman massiivisempi. Ei niinkään korkeutunsa vaan leveytensä puolesta. Yli mentiin hienosti, kuin myös seuraavakin este. Sen jälkeen Roope lähti. Se tiesi selvästi että tuonne me mennään ja lähti menemään. Vähän sai jarrutella, sillä melko tiukan mutkan jälkeen oli heti risueste, jolle piti osua. Se tulikin ponille ehkä hieman yllättäen, mutta ylittyi kuitenkin ongelmitta. Risun jälkeen oli vähän pidempi laukkapätkä ja Roope lähti taas laukkamaan itse reippaasti. Tiesin meidän menevän vähän turhan kovaa ihanneaikaan nähden, mutta päätin antaa sen edetä nyt ja jarutella sitten loppumatkasta.







Roope tuli laukkapätkän jälkeen hyvin takaisin ja hyppäsi todella kivasti seuraavana olleen kolmen esteen "tehtävän" kulman, sianselän ja tukkiokserin. Niiden jälkeen se lähti taas. Sain onneksi hieman pidätteitä läpi ennen mutkaa, jonka jälkeen edessä olivat pitkällä suoralla tynnyrit ja renkaat. Ennen renkaita otin kunnolla kiinni, sillä nopea vilkaisu kelloon kertoi että meillä oli ihan liikaa aikaa jäljellä ja ihan liian vähän esteitä. Renkaille tultiinkin ehkä vähän lähelle, mutta ei ongelmaa. Niiden jälkeen olin taas suunnitellut ravaavani mäen ylös kuluttaakseni aikaa, mutta Roope suostui ravaamaan vasta mäen päällä, joten tulimme vain esteen ravissa alas. Viimeisinä olleet perus tukkiesteet menivät samalla varmalla hyppäämisellä kuin koko muukin rata. Ennen viimeistä estettä jarruttelin ponia aika paljon ja mietinkin kuinka pienessä laukassa voin esteelle tulla ilman että tulee ongelmia.

Molemmat tyytyväisinä maalissa. Meidän kisakaverit sijoittuivat luokassa hienosti yhdeksänneksi!

Reipas ja sujuva rata toi meille 0,8 virhepistettä aliajasta, mutta pääsimme maaliin estevirheittä. Olin niin onnellinen! Parempi että poni oikeasti eteni itse ja oli innokkaasti tekemässä ja hyppäsi tosi hyvin, vaikka menikin sitten harrasteeseen vähän turhan reippaasti. Eihän tuo kuitenkaan suuri virhepistemäärä ollut, eikä meidän sijoitus olisi muuttunut suuntaan tai toiseen ilmankaan. Lopulliset pisteemme olivat 63,6 ja sijoituksemme 23/42, eli nousimme lauantain jäljiltä ihan mukavasti! Paljoa paremmaksi ei voitaisi enää estekokeiden puolesta laittaa, vaan koulu on se mikä tarvitsisi valtavan paljon treeniä.


Kyllä siitä on tullut vajaassa vuodessa rakas poni!

Tällä kertaa olin kuitenkin todella tyytyväinen poniin ja meidän suoritukseen, sillä saimme parhaan tuloksemme ikinä, kun molemmat esteet olivat helposti puhtaat ja koulusta saimme tähän mennessä parhaat prosentit. Maalissa se oli ansainnut isot taputukset ja kehuin ja kannustin sitä koko maaston. On se kultainen poni. Tiedän että jos haluaisin joskus sijoille, niin kouluradalla pitäisi tapahtua jokin ihme tai tarvitsisin toisen ratsun. Ja joskus haluankin, mutta tällä hetkellä kun siihen ei ole mahdollisuutta, niin jatkan innoissani treenejä tämän ponin kanssa. Kaikki nämä kilpailut ovat hyvää treeniä tulevaa varten, kun jonain päivänä ostan oman hevosen jolla haluan päästä menemän jotain muutakin kuin harrastetta.
-Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti