19. kesäkuuta 2016

Roopen kuulumisia

Jarin valmennuksesta, hyvin poni pomppasi! ©Tomi J.
Tänään sain viimein raahauduttua tallille Suomen puollella ja ohjelmasssa oli Jari Sneckin maatoestevalmennus. Ponia oli kiva nähdä pitkästä aikaa ja ei meillä yhtään huonommin sujunutkaan. Aikaisemmin viikolla jätin valmennukset kokonaan välistä kouluhommien ja yleisen väsymyksen takia. Mulla on jokin reissun jälkeinen masennus, joka iskee aina kun on ollut vähän pidemmän aikaa muualla. En oikein tiedä miten päin olla, mitä tehdä ja en ylipäätänsä jaksa tehdä mitään pariin päivään. Nytkin kävin vain pakollisissa töissä ja tein tosiaan rästissä olevia koulujuttuja. Tai ainakin yritin. Eiköhän arki tästä taas palaudu hiljalleen suht normaaliin, treenit jatkuvat ja kilpailut odottavat. En voi uskoa että kesän Niinisalon kenttäkilpailuihin on enää pari hassua viikkoa. Juurihan oltiin kevään kisoissa!

Koska ensimmäinen kuva on tällä hetkellä ainoa kuva mitä mulla on maastoesteiltä, niin kuvituskuvina toimivat myös muutama viikko sitten rataesteillä otetut kuvat. Näitä jossain vaiheessa lisää, joten nyt vain pari "maistiaista"! Tämä ja kaksi muuta ©Linda P.
Roopelle kuuluu hyvää, se on saanut olla rennommin kun meillä on ollut lomaa valkuista reissuni takia ja harja on päässyt taas villintymään. Niin kuin on ponikin. Tänään olimme tosiaan Jarin valmennuksessa pitkästä aikaa ja olin valinnut meille maastoryhmän. Tunti alkoi hyvin, kun saappaita pukiessani toisesta poksahti vetoketju rikki. Onneksi Noralta löytyi mulle lainasaappaat. Jo kävellessä alkukävelyjä pellolla Roope tuntui innokkaalta.

Vaihdettuamme ravissa suuntaa, se häipyi paikalta laukassa (mitä se oli tehnyt jo pari kertaa aikaisemminkin) ja jarruttaessani se päätti heittää pukin ja löysin itseni pellosta ponin  seisoessa vieressä suu ruohoa täynnä. Tapaus hieman huvitti ja kun sain hetken hengittelyn jälkeen taas ilmaa keuhkoihin, niin kiipesin takaisin selkään. Tämä oli nyt toinen kerta kun Roope pukittaa mut alas pellolla ja vaikka tiesinkin sen voivan yrittää jotain ja olin muka valppaana, niin eihän se mitään auttanut sitten kun se pukki sieltä tuli. Mullahan ei ole hirveästi kokemusta pukittelevista hevosista ja olenkin vain pari kertaa aikasemmin pudonut sen takia, sillä Carter ei ollut mikään pukittelija. Pysyn kyllä yleensä kyydissä jos hevonen häipyy paikalta jonnekin tai pukittaa vain takapäätään heittäen, mutta se yhdistettynä pään alas vetään saa tämän heppatytön lentämään. Ainakin näistä ponipukeista.



Laukassa pidin varani paremmin ja siitä suoriuduttiin mallikkaasti, vaikka mulla olikin ratsuna aika räjähtävä pakkaus. Pystyin antaa Roopen edetäkin enkä jäänyt vain pitämään sitä ja reippaasti se laukkasikin. Pääsimme hyppäämään tunnilla suurinta osaa pellon esteistä ja alkupään esteille poni oli vielä sen verran vinkeä että uusiin villeyksiin piti varautua. Ongelmitta kuitenkin päästiin lennokkailla liikkeelle lähdöillä tunnin loppuun asti. Pari uuttakin estettä meni täysin ilman kyttäilyjä ja Jarin yleisimmät ja oikeastaan ainoat kommentit tunnin aikana meille olivat ennen esteitä "hallitse" ja tehtävien jälkeen "hyvä, riittää". Meille riitti kerta jokaista tehtävää, niin superisti poni ne suoritti hypäten isosti ja hyvin.



Miedän tunnin neljästä hevosesta Roope hyppäsi sarjat yhdellä ja kolmella askelleella, kun muut tekivät kaksi ja neljä. Ja tällä ponilla on välillä rataesteillä vaikeuksia venyä hyppyyn tai tehdä oikea määrä askelia sarjoihin! Maastoesteillä se on kuitenkin kuin eri poni. Intoa Roopella riitti loppuun asti ja mitään väsymystä ei huomannut, vaikka aika paljon tehtiinkin. Vielä loppuverkassakin poni koitti kerran häipyä paikalta, mutta saimme myös otettua rentoakin ravia. Loppukommenttina Jari totesi hilpeästi, että aikamoista menoa tänään, mutta oikein kivan näköistä. Oli kyllä todella kiva ja onnistunut valmennus jälleen ja poni oli huippu. Seuraavat viikot valmentaudutaan normaalisti esteillä ja koulussa ja luvassa on muutamat kilpailutkin ennen kesän Niksulaa. Toivottavasti saataisiin vähän kesäisemmät säät niin pääsisi uittamaankin ja nauttimaan auringosta! :)
-Hanna



2 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja mä haluun kyllä pian nähdä teidät maastoesteillä, tuli tosta Niksulasta mieleen että voisin jopa päästä kuvaamaankin sinne kun oon lomalla.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja tervetuloa vaan katsoon ja kuvaan niin kotipellolle kun kisoihinkin! ;)

      Poista