23. helmikuuta 2016

Vuosi sitten



Nää oli parhautta! Ratsastukset isoilla pelloilla ihanassa säässä! :)

 (Tämä teksti piti julkaista jo lauantaina, sillä silloin tuli virallisesti vuosi täyteen. Sain sen kuitenkin valmiiksi vasta nyt, joten ensimmäisessä kappaleessa aijat on vähän päin pyllyä, muttei anneta sen häiritä.. :) Kuvia ainakin on useampi ja olikin vaikea valita mitä tähän laitan! )

Vuosi sitten nousin jännittyneenä matkalaukkuni kanssa laivaan Helsingin satamassa ja paria tuntia myöhemmin astuin ensimmäisen kerran Viron maaperälle. Eksyin matkallani bussiasemalle ja onnistuin ostamaan lipun oikeaan autoon. Pari tuntia lisää matkustusta ja jäin pois bussista Kohtla-Järvellä. En ollut ennen kuullutkaan koko paikasta, saati tiennyt miltä siellä näyttää. Pian saavuin Ontikalle ensimmäistä kertaa ja nukuttuani yön yli, oikeastaan vasta tajusin missä olin. Aika kuluu niin hurjan nopeasti ja en voi uskoa että tuosta kaikesta on vuosi! Jos jotakuta kiinnostaa, niin Ontika ajasta löytyy muutamia postauksia, kun selaa taaksepäin.

Ihan ensimmäinen aamu Ontikalla ja näkymä mun huoneen ikkunasta!




Vuosi sitten siis pakkasin tavarani ja suunnistin toteuttamaan yhtä unelmaani, eli lähdin heppatöihin ulkomaille. Reissussa oli takoitus olla ainakin noin kuukausi ja lopulta vietin Ontikalla noin puolitoista kuukautta. Itselleni tämä hieman pidempi tauko kaikesta vakavasta ja kunnon treenistä teki todella hyvää. Ei estetreenejä tai varsinkaan vakavaa koulunvääntöä pariin kuukauteen. Viime Tammikuussa en todellakaan suunnitellut vaihtavani maisemaa vuoden alusta. Vuoden suunnittelu-postauksessa taisin kirjoittaa, miten voisin mahdollisesti lähteä ulkomaille loppukesästä tai syksyllä. Kaikki kuitenkin muuttui kun vakiratsuni joutui pitämään lomaa eikä mulla näin ollen ollut mielekästä hevosta käytössä, oikein minkäänlaisia edistymissuunnitelmia ja motivaatioikin oli muutaman eri asian takia ihan nollassa ja tallilla käynti oli enemmän pakkopullaa kuin kivaa.


Heinäpyramidi! Varmaan mun inhokkihommani, heinä vaan tunki joka paikkaan ja vaikka kuinka yritti niin sotki hirveästi ja tuuli lennätti heinänkorsia minne sattuu.



Niinpä löysin juuri sopivasti netistä työilmoituksen, jossa etsittiin harjoittelijaa Viroon ja niin tein varmasti vuoden parhaan päätöksen ja lähdin kokeilemaan. Jo tuo maisemanvaihdos, uudet ihmiset sekä hevoset toivat uutta intoa ja motivaatiota koko hommaan. Se oli hyvin intensiivinen kuukausi hevosten parissa asuen tallin yläkerrassa ja tehden töitä aikalailla aamusta iltaan. Pääsin ratsastamaan uusilla ja erilaisilla hevosilla ja oppimaan niiltä paljon myös maastakäsin. Ontikalla ratsastus oli  pääasiassa koulutreeniä, mutta kävimme myös mahdollisimman paljon maastossa, hyppäsin pari kertaa, treenasimme puomeja, juoksutimme.. Ja ilman tätä, en olisi ehkä ikinä päätynyt Saarenmaalle töihin.

Valasten vesiputous Ontikan rantatörmällä, joka on 55 metriä vedenpinnan yläpuolella ja yhteensä 23 kilometriä pitkä.

Onneksi tässä kohtaa matkaa ei haitannut, vaikka varsinainen reitti olikin poikki. :D

Tällaista rantaa löytyi ihan vähän matkan päästä. Oli muuten jäätävän kylmä! Tämä kuva on mun ihan viimeisiltä päiviltä.

Olin haaveillut ulkomaille hevoshommiin lähdöstä ja kauan, mutta Viro ei ikinä ollut ollut yksikään maavaihtoehdoistani. Niin kuitenkin kävi, että sinne päädyin ja vieläpä itä-Viroon. Tuon ajan kotikaupunkini oli noin 50 kilometriä Venäjän rajalta oleva pikkuinen Kohtla-Järvi, joka on kuin vanhasta Neuvostoliitosta repäisty. Tänäkin päivänä suurin osa sen asukkaista on venäläisiä. Aluksi paikka oli ehkä pienoinen kauhistus, siis se koko itä-Viro, mutta lopulta siitä tuli kuin toinen koti.





Iltaisin kartanon ohi kävellessä en koskaan halunnut katsoa sen ikkunoihin ja koitin muutenkin hoitaa ohikulun mahdollisimman nopeasti.. Onhan se vähän karmiva!

Työpaikkani Ontika oli ihana. Rakennukset olivat vanhoja, mutta remontoitu sisältä kivoiksi ja viihtyisiksi, paikkaa ympäröivät pellot joilla sai ratsastaa vapaasti, pidin kaikista hevosista ja Daltonin ansiosta rakastuin mäyräkoiriin ihan täysin, kartanoa oli ainutlaatuista päästä näkemään myös sisältä, Itämeri näkyi hyvällä säällä keittiön ikkunasta ja lisäksi sain tutustuin ihaniin ihmisiin, joiden kanssa kyllä sattui ja tapahtui ja vaikka työpäivät olivat välillä rankkoja ja venyivät aikas myöhäänkin, niin sillä porukalla töitä oli huippua tehdä ja ainakaan koskaan ei ollut tylsää. Töiden ohella ehdimme myös kierrellä lähiseutua ja pääsin näkemään myös muutakin kuin tallit ja ruokakaupan ja yhtenä vapaapäivänä tehtiin roadtrip keväiseen Narvaan.

Näm kolme kuvaa ovat Narvasta. Joen toisella puolella Venäjä.



Voisin kirjoittaa paikasta ja ajastani Ontikalla vaikka kuinka paljon ja pitkään, mutta ehkä en taida. Tiivistetään ehkä niin, että tosiaan päätökseni lähteä sinne oli yksi viime vuoden parhaista ja tekisin sen koska vaan uudestaan. Olen iloinen, että jokainen hevonen oli niin ihana ja niillä ratsastus oli oikeasti mukavaa ja opettavaista. Olin myös onnekas, kun tapasin niin kivoja ihmisiä, joiden kanssa ollaan kavereita tänäkin päivänä. Ilman heitä en varmasti olisi jaksanut. Oli myös aikamoinen sattuma, että heidän kauttaan päätin lähteä Saarenmaalle. Nyt Ontika ajat ovat takanapäin, mutta uudet seikkailut odottavat.. :)
-Hanna

4 kommenttia:

  1. Vitsi nyt tuli itelläkin niiin ikävä tonne! Toi vika kuva on ihan paras! :DD Koirat on tainnu taas vähän juosta.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä! Ja Dalton ei meinaa ylettyä kunnolla juomaan.. :D

      Poista
  2. Tää oli kiva postaus, tuli kauhee ikävä kevättä ja kesää... :) Apua missä kunnossa noiden collieiden mahakarvat on tossa yhdessä kuvassa, oon pessyt Vilin kurakeleillä niin usein että oikein ahdistaa kuraiset colliet :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja onneksi kevät on jo pian täällä ja kesää kohti mennään! :) Joo olihan noi aika kurapalloja välillä ja niitä pestiin, mutta kun olivat koko päivät ulkona ja tallissa vaan niin ei juuri haitannut. :)

      Poista