Sivut

25. helmikuuta 2016

Niin hieno poni


Sunnuntaina palasin viimein kahden viikon tauon jälkeen hevosen selkään, kun meillä oli Roopen kanssa Jarin estevalmennus. Tauko oli täysin suunnittelematon ja venyi lopulta näinkin pitkäksi kun töiden ja Tallinnan reissun päälle tuli inhottava flunssa. Ihan hyvää tuo tauko kuitenkin taisi tehdä, sillä nyt voi jatkaa uudella innolla harjoituksia ja ottaa menetettyjä ratsastuksia takaisin. Tauon aikana saattoi myös miettiä hevosasioita ja pohtia mitä pitäisi elämällään tehdä, kaikki kun tuntuu taas vaihteeksi olevan jotenkin niin sekaisin heppapuolella.. Ehkä ajatukset tästä selviävät ja tulen niistä täälläkin kertomaan, mutta nyt siihen sunnuntain valmennukseen.

Tässä näkyvät sekä sunnuntain että keskiviikon tehtävät. Sunnuntaina hyppäsimme vain parin esteen tehtäviä ja keskiviikkona myös rataa.


Roodos oli alkuverkassa ihan kivasti itenevä ja kuulolla, mutta itse tunnista en odottanut suuria tauon takia. Kerronkin Jarille heti alkuun, että itselläni on ollut lomaa hevosen selästä se tasan kaksi viikkoa ja ponikaan ei ole varmaan kolmeen viikkoon hypännyt mitään kunnolla. Sen mukaan siis katsotaan ja mennään. Aloitimme tunnin jälleen matalilla ristikoilla, jotka olivat tällä kertaa yhden askeleen sarjavälillä. Helpotus oli suuri, kun aiemmista kerroista poiketen aloitimme suoraan laukassa ja jätimme inhottavat ravilähestymiset pois! Roope tuli tehtävän ihan hyvin, itse en ollut yhtään mukana. Jostain syystä jarrutin kädellä ennen b-osaa ja näin poni ei päässyt hyppäämään sitä kunnolla ja meillä oli koko ajan vähän jarru päällä, vaikka Roope etenikin ihan okei. Jossain vaiheessa nostimme b-osan ristikkoon takapuomin ja jatkoimme vielä sen esteen ollen okseri. Tämä tehtävä olikin meidän vaiken juttu koko tunnin aikana ja saimme tulla sitä uudestaan ja uudestaan, kun yritin korjata omaa ratsastustani ja olemistani hevosen selässä. Lopulta saimme onnistuneita kertoja ja jätimme sen tehtävän taaksemme.

Pahoittelut kuvien laadusta, hyviä tulee viimeistään sitten kun maneesikausi joskus päättyy..



Kuten jo sanoin, tuo sarja oli meille kaikkein vaiken ja sen jälkeen meno parani ja alkoi sujua oikeasti hyvin. Siirryimme hyppäämään suoraa 1-2 linjaa, johon tuli viisi tai kuusi askelta vähän ratsusta riippuen. Jos en nyt ihan väärässä ole, niin tulimme sen ensin Roopen kanssa kuudella ja toisella kerralla poni venyi hienosti viiteen askeleeseen, johon niin Jari kuin minäkin olimme hyvin tyytyväisiä. Silloin poni hyppäsi isosti sisään linjalle ja jatkoi suoraan koko ajan hyvässä rytmissä ja hyppäsi myös ulos isosti, eikä ottanut turhaa pikkuaskelta ennen viimeistä estettä. Viimeinen tehtävämme oli hypätä pysty kulmaa kohti ja laukata päädyn läpi vasemmalle ja tulla sitten okserille. Ensimmäisen kerran lähestyessämme ykkösestettä päädyn paikkeilla, Roope sai jonkinlaisen ponihepulin ja häipyi paikalta. Ohjaus kuitenkin toimi ja sain sen jatkamaan suoraan esteelle, johon tulikin hieno hyppy. Hyvin se hyppäsi myös okserin ja Jari totesikin, ettei tiedä mitä oikein tein mutta ainakin poni kulkee hyvin.. :D En tiedä minäkään mitä taas tapahtui, Roodos saa aina välillä tuollaisia ponihepuleita, jotka on niin katsojien kuin munkin mielesä huvittavia! Tuollakin tunnilla se teki vielä pari sinkautusta tuon jälkeen ja hyppäsi sitäkin paremmin.



Tulimme viimeisenä vielä saman tehtävän hieman korotettuna ja hyvä meno jatkui. Hypättyämme okserin viimeisen kerran, Jari käski tulla vielä pariin kertaan pelkän pystyn ja lopulta se oli 105cm korkea, eli meille jo ihan esteen kokoinen ja meidän tämän hetkinen yhteinen ennätyskorkeus. Roodos oli aivan huippu, eikä rimakauhu edes yrittänyt hiipiä kuskin mieleen!  Kaikki meni kuin mitään treenitaukoa ei olisi ollutkaan ja meno oli pääasiassa niin helpon ja kivan tuntuista ponin kanssa tuolla tunnilla. Siitä olikin hyvä jatkaa keskiviikkona, jolloin hyppäsimme ihan kunnolla rataa, mutta eri opettajan kanssa ja ilman ponihepuleita. Mulla oli sunnuntaista jäljellä iso kasa motivaatiota ja intoa treenata taas ja meninkin tallille hyvin innoissani. Silloin aloitimme hyppäämisen tulemalla pelkän ykkösesteen, jossa oli punainen lankku ja sen takia ensimmäinen hyppy tuli hieman lähelle kun poni unohtui katsomaan sitä. Toisella kerralla paremmin. Seuraavaksi hyppäsimme suoran 4-5 toisin päin ja näin päin lankullekin tuli hyvä hyppy ja linja oli tosi sujuva ja kiva.



Tämän jälkeen jatkoimme 2-3 suoran, joka oli taas keskiviikon hankalin osuus. Esteet eivät olleet ongelma, sillä Roope hyppäsi ne oikein mukavasti, vaan se linja siinä välissä. Ensimmäisen esteen tulimme vielä melko keskeltä, laukatessamme kohti kolmosta poni meinasi valua kokonaan ulos linjalta vasemmalle ja sain tehdä aika ison korjauksen, jotta sain sen seuraavalle esteelle, jonka tulimmekin ihan tolppaa hipoen. Opettaja hieman huvittuneena totesi, että ratsastaessani Carterilla mulla oli hevonen joka meni välillä todella paljon oikealle ja nyt ratsastan hevosella joka menee välillä todella paljon taas vasemmalle! Tässä täytyy opetella korjaamaan ihan uusi puoli. ;) Roodos ei tosiaankaan ole aina niin vino ja esimerkiksi tuolloinkin se veti vasemmalle vain tuolla suoralla ja paljon vetikin.. Viimeisenä tehtävänä tulimme kaarevan linjan 6-7, jolla poni oli hyvä, mutta kuski mokasi ja tuli sisään liian pienellä laukalla. Ei kuitenkaan liian pienellä ja tilanne ei ollut katastrofi, mutta saimme kuitenkin tulla sen heti uudelleen ja nyt ratsastin sen oikein.



Viimeisenä yhdistimme tehtävät ja hyppäsimme seitsemän esteen radan. Se sujuikin oikein hyvin, Roodos hyppäsi hyvin ja oli energinen, en sählännyt mitään vaan menimme ponin kanssa yhdessä. Saimme tulla uudestaan ainoastaan esteet 1-3, sillä ykköselle haluttiin hieman isompi hyppy. Tie oli sille melko haastava, sillä tulimme sen oikeassa kierroksessa kääntyen nelosen ja kutosen välistä, joten tie oli aika tiukka. 2-3 linjalla halusimme edelleen korjata ponin suoruutta ja sainkin ohjeeksi tulla kaarteen ennen ensimmäistä estettä asettaen hieman ulospäin, jolloin pääsimme paremmin keskelle estettä ja ehkä jopa enemmän oikeaan päin. Tällä kertaa myös toinen este ylittyi halutusti keskeltä, vaikka esteiden väli mentiinkin melkoista siksakkia. Se oli kuitenkin kerroista paras ja nyt esteiden välissä tapahtuvat asiat eivät vaikuttaneet itse esteisiin. Huhhuh kun tuli melkoisesti tekstiä kahdesta valmennuksesta! Ehkä joku jaksaa tämän lukeakin, ainakin itselle jää nyt mieleen mitä näillä kerroilla tehtiin ja miten meni. :) Kuvia on valitettavasti vain sunnuntailta, niistä kunnia Kitille.
-Hanna

23. helmikuuta 2016

Vuosi sitten



Nää oli parhautta! Ratsastukset isoilla pelloilla ihanassa säässä! :)

 (Tämä teksti piti julkaista jo lauantaina, sillä silloin tuli virallisesti vuosi täyteen. Sain sen kuitenkin valmiiksi vasta nyt, joten ensimmäisessä kappaleessa aijat on vähän päin pyllyä, muttei anneta sen häiritä.. :) Kuvia ainakin on useampi ja olikin vaikea valita mitä tähän laitan! )

Vuosi sitten nousin jännittyneenä matkalaukkuni kanssa laivaan Helsingin satamassa ja paria tuntia myöhemmin astuin ensimmäisen kerran Viron maaperälle. Eksyin matkallani bussiasemalle ja onnistuin ostamaan lipun oikeaan autoon. Pari tuntia lisää matkustusta ja jäin pois bussista Kohtla-Järvellä. En ollut ennen kuullutkaan koko paikasta, saati tiennyt miltä siellä näyttää. Pian saavuin Ontikalle ensimmäistä kertaa ja nukuttuani yön yli, oikeastaan vasta tajusin missä olin. Aika kuluu niin hurjan nopeasti ja en voi uskoa että tuosta kaikesta on vuosi! Jos jotakuta kiinnostaa, niin Ontika ajasta löytyy muutamia postauksia, kun selaa taaksepäin.

Ihan ensimmäinen aamu Ontikalla ja näkymä mun huoneen ikkunasta!




Vuosi sitten siis pakkasin tavarani ja suunnistin toteuttamaan yhtä unelmaani, eli lähdin heppatöihin ulkomaille. Reissussa oli takoitus olla ainakin noin kuukausi ja lopulta vietin Ontikalla noin puolitoista kuukautta. Itselleni tämä hieman pidempi tauko kaikesta vakavasta ja kunnon treenistä teki todella hyvää. Ei estetreenejä tai varsinkaan vakavaa koulunvääntöä pariin kuukauteen. Viime Tammikuussa en todellakaan suunnitellut vaihtavani maisemaa vuoden alusta. Vuoden suunnittelu-postauksessa taisin kirjoittaa, miten voisin mahdollisesti lähteä ulkomaille loppukesästä tai syksyllä. Kaikki kuitenkin muuttui kun vakiratsuni joutui pitämään lomaa eikä mulla näin ollen ollut mielekästä hevosta käytössä, oikein minkäänlaisia edistymissuunnitelmia ja motivaatioikin oli muutaman eri asian takia ihan nollassa ja tallilla käynti oli enemmän pakkopullaa kuin kivaa.


Heinäpyramidi! Varmaan mun inhokkihommani, heinä vaan tunki joka paikkaan ja vaikka kuinka yritti niin sotki hirveästi ja tuuli lennätti heinänkorsia minne sattuu.



Niinpä löysin juuri sopivasti netistä työilmoituksen, jossa etsittiin harjoittelijaa Viroon ja niin tein varmasti vuoden parhaan päätöksen ja lähdin kokeilemaan. Jo tuo maisemanvaihdos, uudet ihmiset sekä hevoset toivat uutta intoa ja motivaatiota koko hommaan. Se oli hyvin intensiivinen kuukausi hevosten parissa asuen tallin yläkerrassa ja tehden töitä aikalailla aamusta iltaan. Pääsin ratsastamaan uusilla ja erilaisilla hevosilla ja oppimaan niiltä paljon myös maastakäsin. Ontikalla ratsastus oli  pääasiassa koulutreeniä, mutta kävimme myös mahdollisimman paljon maastossa, hyppäsin pari kertaa, treenasimme puomeja, juoksutimme.. Ja ilman tätä, en olisi ehkä ikinä päätynyt Saarenmaalle töihin.

Valasten vesiputous Ontikan rantatörmällä, joka on 55 metriä vedenpinnan yläpuolella ja yhteensä 23 kilometriä pitkä.

Onneksi tässä kohtaa matkaa ei haitannut, vaikka varsinainen reitti olikin poikki. :D

Tällaista rantaa löytyi ihan vähän matkan päästä. Oli muuten jäätävän kylmä! Tämä kuva on mun ihan viimeisiltä päiviltä.

Olin haaveillut ulkomaille hevoshommiin lähdöstä ja kauan, mutta Viro ei ikinä ollut ollut yksikään maavaihtoehdoistani. Niin kuitenkin kävi, että sinne päädyin ja vieläpä itä-Viroon. Tuon ajan kotikaupunkini oli noin 50 kilometriä Venäjän rajalta oleva pikkuinen Kohtla-Järvi, joka on kuin vanhasta Neuvostoliitosta repäisty. Tänäkin päivänä suurin osa sen asukkaista on venäläisiä. Aluksi paikka oli ehkä pienoinen kauhistus, siis se koko itä-Viro, mutta lopulta siitä tuli kuin toinen koti.





Iltaisin kartanon ohi kävellessä en koskaan halunnut katsoa sen ikkunoihin ja koitin muutenkin hoitaa ohikulun mahdollisimman nopeasti.. Onhan se vähän karmiva!

Työpaikkani Ontika oli ihana. Rakennukset olivat vanhoja, mutta remontoitu sisältä kivoiksi ja viihtyisiksi, paikkaa ympäröivät pellot joilla sai ratsastaa vapaasti, pidin kaikista hevosista ja Daltonin ansiosta rakastuin mäyräkoiriin ihan täysin, kartanoa oli ainutlaatuista päästä näkemään myös sisältä, Itämeri näkyi hyvällä säällä keittiön ikkunasta ja lisäksi sain tutustuin ihaniin ihmisiin, joiden kanssa kyllä sattui ja tapahtui ja vaikka työpäivät olivat välillä rankkoja ja venyivät aikas myöhäänkin, niin sillä porukalla töitä oli huippua tehdä ja ainakaan koskaan ei ollut tylsää. Töiden ohella ehdimme myös kierrellä lähiseutua ja pääsin näkemään myös muutakin kuin tallit ja ruokakaupan ja yhtenä vapaapäivänä tehtiin roadtrip keväiseen Narvaan.

Näm kolme kuvaa ovat Narvasta. Joen toisella puolella Venäjä.



Voisin kirjoittaa paikasta ja ajastani Ontikalla vaikka kuinka paljon ja pitkään, mutta ehkä en taida. Tiivistetään ehkä niin, että tosiaan päätökseni lähteä sinne oli yksi viime vuoden parhaista ja tekisin sen koska vaan uudestaan. Olen iloinen, että jokainen hevonen oli niin ihana ja niillä ratsastus oli oikeasti mukavaa ja opettavaista. Olin myös onnekas, kun tapasin niin kivoja ihmisiä, joiden kanssa ollaan kavereita tänäkin päivänä. Ilman heitä en varmasti olisi jaksanut. Oli myös aikamoinen sattuma, että heidän kauttaan päätin lähteä Saarenmaalle. Nyt Ontika ajat ovat takanapäin, mutta uudet seikkailut odottavat.. :)
-Hanna

17. helmikuuta 2016

Uutta ilmettä

Olen jo pitkään halunnut blogille uuden ulkoasun ja bannerin lisäksi uuden nimen. Mulla oli pari nimivaihtoehtoa, mutta osa niistä oli jo käytössä enkä luonnollisesti halunnut samaa nimeä. Kun uusi nimi sitten varmistui, oli aika tehdä myös uusi banneri. Mitenkään talvista siitä ei tullut, muttei nyt ihan kesäistäkään. Innostuessani tein kaksi vaihtoehtio ja päädyin nyt tähän, missä on useampia hevosia mukana. Voi olla että ennen kesäisempää banneria tulen vielä vaihtamaan sen tuohon toiseen. Katotaan miten kauan jaksan katsella tätä uutta. :)

Kuten olen joskus maininnutkin, niin en ole mikään ekspertti bannereiden suhteen, mutta nyt sain ainakin omasta mielestäni ihan kivan aikaiseksi! Myöskään ulkoasujen muokkaus ei ole vahvinta alaani, sillä en esimerkiksi osaa käyttää koodeja. Olen yrittänyt, mutta se siitä. Ehkä yritän joskus vielä uudestaan. Nyt on kuitenkin blogilla uusi banneri, ulkoasu sekä nimi. Huomatkaa myöskin uudet ja muokatut välilehdet! Niitä on tarkoitus tulla vielä pari lisää, kun saan vain kirjoiteltua ja julkaistua. Toivottavasti uudistukset eivät ole lukijoiden mielestä ihan kamalia, sillä näillä mennään nyt jonkin aikaa.. :)
-Hanna


14. helmikuuta 2016

Tallinnan seikkailu



Pirita beachin aallonmurtaja, kävelimme tuonne päähän asti. Oli harmillisesti sumuinen sää, niin Tallinnasta ei saanut oikein kunnon kuvaa.


Tämä postaus poikkeaa hieman hevosblogi-linjasta, sillä matkailu on ainakin yhtä lähellä sydäntäni ja halusin ehdottomasti tulla vähän kertomaan parin päivän Viron reissustani, jonka tein tällä viikolla. Matkalle lähdettiin keskiviikko aamuna Heidin kanssa. Nukuttiin koko bussimatka Helsinkiin, josta Tallink Superstar lähti 10.30 Tallinnaan. Syötiin aamupala laivan kahvilassa, jossa istuttiinkin lähes koko matkan ajan. Satamaa lähestyessä kävimme metsästämässä karkkeja, mutten valitettavasti löytänyt etsimiäni Muumilakuja. Ehkä paluu matkalla olisi parempi onni. Satamassa meitä vastassa olivat Krista ja Janek, joiden kanssa sitten suunnattiin samantien syömään. Ruokapaikaksi valitsimme Kalamajassa sijaitsevan F-Hoone ravintolan, jonka näin jälkeenpäin lueskelin olevan aika suosittu paikka! Siellä syödessä ehdittiin vaihtaa kuulumisia ja miettiä vähän parin päivän ohjelmaa. Oli muuten hauska huomata miten tarjoilija puhui minulle lopuksi eestiä ja samoin laivan kahvilassa virolainen myyjä puhui minulle eestiksi, vaikka edellä menneelle miehelle hän jutteli ihan selkästi suomenkielelllä. Ei siinä mitään, menen siis aivan virolaisesta jo ja osasinhan vastatakin oikealla kielellä. Joka kerta opin vähän lisää kieltä ja tämän matkan oppi oli ainakin se, että kustuta tulet tarkoittaa suomeksi sammuta valot ja laskiaisen kunniaksi söimme vastlakukkeleita.

F-hoone, missä kävimme syömässä.

Itse söin herkullisen kanapastan! Olisin saanut varmaan kaksi tällaista sillä hinnalla millä Suomessa sa yhden..

Vatsojen täyttämisen jälkeen jatkoimme matkaa ostoskeskukseen  ja nyt harmittaa etten ostanut sieltä paria ihanaa paitaa. Sitä kauppaa ei tietenkään taida löytyä Suomesta. Loppu päivä meni mukavaan yhdessä oloon kaverin kotona, kävimme kakkujen ostosreissulla Maximassa, koska aina on pakko ostaa edes yksi halpa pealinna kook kun käy Virossa. Nyt pääsin myös näkemään taas yhden virolaisen kerrostaloasunnon, tällä kertaa Tallinnassa. Kiva päästä näkemään vähän paikallista asutusta lähempääkin. Illalla päätimme pelkän asunnolla hengailun sijaan lähteä Viimsiin keilaamaan ja tällä kertaa sujui hieman paremmin kuin syksyllä Jõhvin suorastaan surkealla radalla, joka jumittui tunnin aikana varmaan neljä kertaa.. Meillä oli kaksi tuntia peliaikaa ja tasimmekin pelata kolme kierrosta ja oma paras tulokseni oli muistaakseni sija kaksi, kun meitä pelaajia oli viisi. Ei paha!


Kakkuhylly, valinnan varaa riittää. ;) En ole aikaisemmin nähnyt tuollaista "kalatiskiä".. :D

Torstaina nukuimme ihan rauhassa ja aamupalalla olimmekin vasta puoli yhden maissa. Vaikka uusien paikkojen näkeminen ja kaiken hauskan tekeminen onkin kivaa, niin reissun tärkein tarkoitus oli kuitenkin yhdessä olo ystävien kanssa. Emme siis pitäneet kiirettä juosta paikasta toiseen tai nähneet Tallinnan jokaista nähtävyyttä. Tv-tornissa meidän piti käydä ihailemassa maisemia, mutta kun tornin varresta taisi sumun takia näkyä ehkä puolet, niin jätimme sitten käymättä. Sen sijaan ajelimme Tallinnasta etelään Jürin alueelle ja poikkesimme tallilla, missä Krista oli ollut töissä. Sieltä jatkoimme merenrantaan ja Pirita beachille, jossa kävelimme hiekkarannalla, löysin pari kivaa simpukkaa jotka säilyivät ehjinä kotiin asti ja kävimme ottamassa kuvia aallonmurtajan päässä. Luultavasti ne kuvat on ainakin osasyy siihen, että olen tällä hetkellä kipeänä..

Ei sitä ehkä huomaa, mutta tossa seisominen oli aika pelottavaa.. :D Ensin en pystynyt liikkumaan, mutta lopulta rohkaistuin menemään tuohon uudestaan, enkä pudonnut mereen ja olen yhä hengissä!


Herkullinen täytetty paprika! Musta on tullut Virossa niin outo, en olis nimittäin ennen syönyt tällaista. Viime vuonna opin juomaan Virossa ennen inhoamaani kivennäisvettä ja olen juonut pari kertaa teetä, mitä en todellakaan ennen tehnyt. En voi sanoa edelleenkään pitäväni teestä, mutta esimerkiksi vadelmanmakuinen kivennäisvesi..nam!

Rannalta ajoimme takasin asunnolle ja aloimme valmistaa ruokaa, täytettyjä paprikoita. Tuli muuten tosi hyviä ja täyttäviä! Ruuan jälkeen olikin jo aika hyvästellä kaverit ja lähteä kotimatkalle. Koska auto jolla oltiin kuljettu, oli aikalailla hajoamispisteessä, otimme Heidin kanssa taxin satamaan. Laivamatka sujui leppoisasti, mutta oikeita lakuja en vieläkään löytänyt. Lähes koko paluumatka tuntui että syödään vain koko ajan, sillä laivailtapalaa syödessäni ainakin itse olin vielä aika täynnä paprikasta ja päästessämme Kamppiin sunntasimme Heseen. Helsingissä oltiin tosiaan vartin yli yhdeksän, mutta matka kesti vielä vajaat viisi tuntia, kun kotona olin vasta kahden aikaan yöllä. Aivan mahtava reissu taas takana, oli kiva nähdä kavereita ja käydä pitkästä aikaa Suomen ulkopuolella. Reissukuume on taas valtava, mutta onneksi viimeistään huhtikussa pääsee taas!
-Hanna


8. helmikuuta 2016

Erikoispostaus: Ekat kerrat

Joskus aikoja sitten kaverini Kiti julkaisi blogissaan samanlaisen postauksen ja koska se oli mielestäni hauska, niin päätin tehdä itsekin samanlaisen. Aikaa on kulunut ja en vain ole saanut sitä tehtyä, mutta nyt kun ei oikein ole mitään muutakaan kirjoitettavaa, niin päätin julkaista kyseisen postauksen. :) Tällä viikolla tulee heppailtua vain kahtena päivänä sillä alkuviikko menee töissä, keskiviikosta torstaihin olen kavereiden kanssa pienellä reissulla ja loppuviikosta sitten vihdoin tallille. Perjantaina ainakin maastoilen Reinolla ja illalla on kouluvalmemus ratsulla X. Sunnuntaina on vuorossa tallitöitä ja ehkä jotakin ratsastustakin. Yritän saada loppuviikolla julkaistua vielä toisen postauksen, sillä intoa löytyy taas kyllä kirjoittaa! Yritin valita tähän postaukseen kuvia, joita en ainakaan suurinta osaa olisi aikaisemmin julkaissut. En muista kaikkien kuvaajia, sillä niiden ottamisesta on kauan ja kuvaajaa ei lue missään, eli kommenttia jos olet kuvannut ja haluat nimesi näkyviin. :)

Tupu ja muistaakseni aikalailla viimeisiä kertoja sillä ratsastamassa.


Ensimmäinen ratsastuskerta
Ensimmäinen ratsastuskerta oli vuonna 2007, kun pääsin silloisen kaverini tutun suomenhevosen selkään. Kaikki oli kuin jostakin hevoskirjasta: kuuma kesäpäivä, pölyinen tie maalaistallille, ihana suomenhevonen. Tupu-ruuna kuljetti ensikertalaista varmoin askelin ympäri kenttää käynnissä monta kierrosta ja aidan takana istuskelevat kaverit varmaan kyllästyivät pahemman kerran ja odottelivat koska maltan tulla alas. :D Taluttajan kanssa sain ottaa muutamat ravipätkät, ratsastuksen jälkeen heppa sai ansaitsemansa namit ja viilentävän pesun ennen laitumelle paluuta.

Ainoa julkaisemiskelpoinen ratsastuskuva Romeosta.

Ensimmäinen ratsastustunti
Ensimmäinen ratsastustuntini oli nykyisellä ratsastuskoulullani syksyllä 2007, kun kävin paikalla ensimmäistä kertaa koulun liikuntapäivänä. Tuolloin ratsuna oli Romeo ja muistan miten se lähti selkään päästyäni kiltisti pois kaarrosta, käveli ehkä puoli kierrosta ja pysähtyä sitten, eikä enää suostunut liikkumaan.. :D Paikalle tuli taluttaja hätiin ja tunnista ei ole sen kummenpia muistikuvia, mutta kivaa siellä taisi olla. Jonkin aikaa Romeo oli yksi lempparihepoistani.

Fortuunan kanssa joskus esteteholla.


Ensimmäinen lempihevonen
Ensimmäinen "oikea" lempihevoseni oli arabiristeytystamma Fortuuna, eli Formu, josta olen joskus aikaisemminkin kirjoittanut täällä. Aloitin ratsastuksen vakituisesti toukokuussa 2008 ja heti heinäkuussa sain Formun hoitohevosekseni puoliksi kaverini kanssa. Hoidin Formua vähän reilut kaksi vuotta, kunnes se myytiin yksityiseksi. Tykkäsin tammasta kovasti ja ratsastinkin sillä aika monesti.

Vapun kanssa viime keväänä. Tilannekuvathan on parhaita. ;) ©Kiti S.
 
Ensimmäinen hoitohevonen
Formu saa melkein myös ensimmäisen hoitohevosen tittelin, mutta ei ihan. Se häviää nimittäin vain kuusi päivää Vapulle. Aloimme kaverini kanssa hoitaa myös Vappua puoliksi kesällä 2008, mutta lopulta jatkoin vain Formun kanssa, sillä en oikein kiintynyt Vappuun ja aluksi hoidinkin sitä vähän vajaat neljä kuukautta. Lopulta kuitenkin Vappu oli tammoista se, josta tuli tärkeämpi, kun aloitin sen kanssa uudelleen 2012 kesällä nykyisen omistajan ostettua hevonen. Tänä kesänä tuleekin siis neljä yhteistä vuotta täyteen!

Estevalmennus 2014. ©Annu P.
 
Ensimmäinen luottoratsu
Ensimmäinen ja edelleen omasta mielestä luotettavin ratsuni on Carter. Eihän se mikään pomminvarma hevonen ole ja usein olen sen selästä pudonnutkin. Siitä tuli kuitenkin luottoratsuni jo alkeiskurssilla, kuten vanha heppapäivis kertoo. ;)

Ensimmäinen este
Ensimmäisen esteen ylitystä odotettiin kuin kuuta nousevaa ja lopulta senkin aika tuli. Tunnista muistan vain ratsuni Arjuskan ja sen että tosiaan hyppäsimme, enkä pudonnut. Arjuskasta en valitettavasti löytänyt yhtäkään julkaisukelpoista kuvaa.

Ensimmäinen ratsastusleiri
Ensimmäinen ja ainoa oikea ratsastusleirini oli kesällä 2009 Jämsäläiselle Aramaran tallilla. Sen jälkeen olen ollut vain leiriavustajana tai valmennusleireillä. Paikka oli ihana maalaistalli, jossa hevoset viettivät yön laitumella, tallissa oli pari ihanaa pikkuvarsaa ja monta kivaa tuntiheppaa. Leirillä kävimme maastoilemassa metsäteillä, treenasimme koulua, hyppäsin siihen asti suurimman esteeni (hurjat 70cm), unohdin varmaan jokaisen tunnilla hypätyn radan ainakin kerran, mutta kisaradan muistin. Leirihoitsuni oli torinheppa Moona, jolla ratsastinkin kahdesti, mutta eivät oikein tykänneet vanhasta tammasta. Suosikki hevoseni leirillä kuitenkin oli ihana harmaa connemara Burney, joka oli ihan tykki esteillä! Kaikki leirikuvatkin on harmillisesti vain jonkun vanhan puhelimen muistikortilla ja kortti ties missä..

Koska ensimmäinen putoaminen ei tallentunut kameralle, saatte nähdä tämän putoamisen vuosimallia 2013! Oikeastihan ajattelin lajinvaihtoa vikellykseen.. ©Veera S.

Ensimmäinen putoaminen
Tämä tapahtui alkusyksyllä 2009. Ensimmäiset estekilpailuni ja ratsuna Carter. Luokkamme oli 50-60cm ja verkassa tein siihen aikaan hyvin yleisen virheeni esteillä ja edelsin. Minä menin sitten edellä esteen toiselle puolelle ja Carter tuli kilttinä heppana perässä. Kilpailut itsessäänkin jännittivät, ihan niinkuin olisin olympia-radalle ollut menossa, niin voitte kuvitella paljonko putoamisen jälkeen jännitti..!

Burneyn kanssa kisoista ei ole kuvia, joten tämä kuva ensimmäisistä kisoista Carterin kanssa vuonna 2009. Ekat "kunnon" kisat. ©Henna H.

Ensimmäiset estekilpailut
Ensimmäiset estekilpailuni olivat leirikilpailut Burneyn kanssa Aramarassa leirin viimeisenä päivänä. Rata oli matala, ehkä 40-50cm ja aika helppo, mutta silloin siinä oli juuri sopivasti tehtävää. Perusradan lisäksi meillä oli uusinta ja selvisimme viimeiselle esteelle asti pudotuksetta. Hyvillä mielin kuitenkin lähdin pois radalta ja poni hoiti homman hienosti!

Ensimmäiset koulukilpailut, kuva napattu videolta.

Ensimmäiset koulukilpailut
Koulukilpailuihin uskaltauduin ensimmäistä kertaa Carterilla joulukuussa 2010. Menimme k.n. specialin ja jännityksestä huolimatta muistin jopa radankin ja saimme hyväksytyn tuloksen prosentein 54.800.

Vappu Niinisalon koulukokeen verkassa 2013. ©Aino H.
Ensimmäiset kenttäkilpailut
Iso haaveni täyttyi viimein syksyllä 2013, kun starttasimme Vapun kanssa Niinisalossa harrasteen. Kouluverkassa heppa oli oikeasti aika kiva ja ei ratakaan huono ollut. Esteverkassa sain sitten käydä sanomassa hei ambulanssilla, kun Vappu päätti olla hyppäämättä. Lopulta kenttäura alkoi hienosti hylkyyn rataesteiden kolmosesteellä. Kisojen jälkeen olin valmis lähtemään keväällä Vapun kanssa yrittämään uudestaan, mutta lopulta sitä ei koskaan tapahtunut.

Tainan valmennus ja toista kertaa maastossa, vuosi on 2010. ©Kiti S.

Ensimmäiset maastoesteet
Ensimmäisen kerran ylitin yhden tukin ja haudan ravissa Formun kanssa joskus vuonna nakki. Ensimmäinen oikea kerta maastoesteillä oli Vilkun valmennus Carterin kanssa ja vuosi taisi olla ehkä 2010? Silloin esteiden hyppääminen pellolla oli raskasta, vaikeaa ja vähän pelottavaakin. Hyppäsimme pieniä ratoja, enkä meinannut jaksaa olla kevyessä istunnassa ja säilyttää tarvittavaa laukkaa, saati pidellä innokasta hevosta!

Recita ja kesä 2011. Tehtiin sille voikukkaseppele, jonka Recita sai lopulta syödä. :) ©Kiti S.

Ensimmäinen yksityinen hoitohevonen
Olin pitkään sitä mieltä, etten tarvitse "hienompaa" hoitohevosta, kuin ratsatsuskoulun tuntihepat. Taitojen kasvaessa muutama kaveri tallilla kysyikin, koska alan hoitamaan jotakin yksäriä. Sanoin että mulle kelpaa hyvin ne pari tuntsariakin. Olin kuitenkin katsellut muutamaa yksityistä hieman kiinnostuneena jonkin aikaa, mutta niillä oli jo hoitajat. Maaliskuussa 2011 tilanne kuitenkin muuttui ja niin minäkin aloin viettää enemmän aikaa tallin yksärikäytävillä, kun ihanasta Recitasta tuli hoitohevoseni heinäkuun alkuu asti. Tammasta ehti tulla tärkeä nopeasti ja silloin oli iso asia päästä myös ratsastamaan sillä. Ja niin, siitä lähtien olen hoitanut koko ajan myös niin yksityisiä hevosia. ;)

Ensimmäinen valmennustunti
Aloitin kauan odotetut valmennukset loppukesästä 2010. Tunteja oli ensin kaksi kertaa kuussa, mutta vuoden vaihtuessa ryhmämme pääsi "vakituiseksi" ja valmennuksia oli viikoittain. Aluksi menimme joka toisella tunnilla koulua ja joka toisella esteitä. Aloitin valkut Carterin kanssa ja niihin mukaan pääsy oli iso juttu, sillä sieltä se kunnon edistyminen lähti.

Ensimmäinen kankitunti. ©Jannica B.

Ensimmäinen kerta kamgilla
Kangilla ratsastus oli sellainen taitavien ratsastajien juttu. Totta kai, ei niitä ihan aloittelijan käteen voi laittaa, mutta ei mikään huippukaan tarvitse olla. Carter oli ensimmäinen, ja pitkään ainoa, hevonen jolla menin kangilla kouluvalmennuksissa. Ensimmäinen viikonlopun mittainen valmennusleirimme oli elokuussa 2012 ja silloin harjoittelimme myös kangilla ratsastusta.

Niihama alue 90cm, poseerausta radan jälkeen. :) ©Veera S.


Hieno C! ©Jouni P.
Ensimmäiset ulkopuoliset kilpailut 
Näistä ensimmäisistä kerroista löytyy paljon juttuja, joita olen joskus odottanut kuin kuuta nousevaa ja nyt niistäkin on kulunut jo pieni ikuisuus ja ne ovat kovin tavallisia juttuja. Yksi näistä on ensimmäiset oman tallin ulkopuoliset kilpailut. Muistan miten nukuimme edeltävän yön tallilla ja olin varma, että herätessäni kuolen jännityksestä. No ei jännittänyt, ei hevosille ruokia jakaessa, Carteria harjatessa tai lastatessa. Ei saapuessamme kisapaikalle Niihamaan tai rataa kävellessä. Ei verkassa ja ei vielä siinäkään vaiheessa kun pääsimme vihdoin radalle. Siihen se kamala kisajännitys loppui. On senkin jälkeen joskus jännittänyt, mutta ei niin paljoa kun aina ennen tuota päivää. Nämä kisat hypättiin kesällä 2012 ja koska Carterilla meni samoissa kisoissa toinenkin ratsastaja, niin mun oli hypättävä sillä heti 90cm luokka. Ei siinä mitään, tulipahan samalla korkattua ekat aluekisat! Harmillisesti ei päästy uusintaan, vuoroaan odotteleva ratsukko oli vahingossa meidän edessä sarjan b-osalla, kun hypättiin a-osaa, jonka seurauksena pudotettiin se b. Tietysti tilanne harmitti, mutta 4vp tulos oli kuitenkin ihan hyvä. :)

Sulon hoitajana ihan ensimmäisiä päiviä. :) ©Kiti S.

Ensimmäinen menetys
Edellisten tavoin tätä en sijaan odottanut yhtään. Munkin kohdalla hoitohevosia myytiin, ne muuttivat toiselle tallille tai lopetin itse niiden hoitamisen, mutta vain yksi on lähtenyt oikeasti pois, vihreämmille laitumille. Reilun kahden vuoden ajan hoitohevosenani ollut Sulo oli ensimmäinen hevonen joka lopetettiin ja jota jäin oikeasti ikävöimään. Tämän vuoden huhtikuussa ruunan lähdöstä tulee jo kaksi vuotta. Sitä on edelleen ikävä ja olen ikuisesti onnellinen kaikesta siitä mitä sain sen kanssa tehdä ja oppia noiden parin vuoden aikana.
-Hanna