1. joulukuuta 2015

Koulufinaali

Aamulla ennen kisoja oli ohjelmassa hepan harjauksen lisäksi harjan siistiminen.
Viime sunnuntaina oli kisapäivä, kun tallillamme järjestettiin vuoden viimeiset koulukilpailut. Kyseessä olivat seurakoulukisat ja luokkavoittojen lisäksi kisailtiin myös seuranmestaruuksista. Osallistuin tällä kertaa vain Carterilla ja päätin jättää kouluradat Roopen kanssa ensi vuodelle. Carterin kanssa menimme yli vuoden tauon jälkeen heA-luokan, jossa ohjelmana oli helppo A:0 2009. Olemme kilpailleet Carterin kanssa tänä vuonna tasan yhdet koulukisat tasolla heB. Kanget sillä on ollut päässä max viisi kertaa, ei ehkä sitäkään. Edellisvuonna loppukesästä se meni viime kerran A:ta. Taukoa on siis hieman ollut, mutta nyt treenit ovat jatkuneet ja kun viime kisoissa saimme alle yhden B:n radan, niin päätin heti että näissä nousemme hieman ylöpäin. Ja koska halusin kilpailla sennumestaruudesta, niin olihan tuo luokka ainoa oikea valinta.

Ohjelma oli aika vaativa valmentajankin sanojen mukaan, sillä se sisältää niin paljon laukanvaihtoja käynnin kautta. Myöskin alku-ja lopputervehdyksiin tullaan laukassa, mikä arvelutti itseäni aluksi, mutta osoittautuikin odotettua helpommaksi ja mukavammaksi. Nelikaarinen kiemura oli jotakin aivan uutta kouluaitojen sisällä ja takaosakäännökset eivät ole mikään meidän paras liike..



Mitkä sitten olivat meidän tavoitteet? Ennen rataa tavoitteina oli tehdä mahdollisimman tasainen ja kiva suoritus ilman isompia virheitä tai rikkoja, sekä saada tietysti taas lisää ratakokemusta. Prosenteista ei niin väliä, kunhan läpi menee ja sijoitus toivekin oli vain, ettemme ole viimeisiä. Luokassa oli monta niin hyvää vastustajaa, etten edes haaveillut ensimmäisistä sijoista, sillä ne eivät olisi tällä hetkellä mahdollisia ilman jotakin suurta ihmettä. Isoimmat toiveet laitoin mestaruuteen, kolmen parhaan sennun joukkoon kun pääsemme niin hyvä! Odotellessamme maneesiin pääsyä muiden ratsastajien kanssa, kaikkien fiilikset olivat vähän samaa luokkaa. Mietittiin miten oikein selvitään ja toivottiin vain läpi pääsyä. Tavoitteet olivat siis korkealla. :D

Oikeita kuvia mulla ei valitettavasti kisoista ole, joten mennään näillä kuvankaappauksilla. En saanut edes koko rataa videolle, sillä tila loppui kesken, mutta pääsipähän pitkästä aikaa vähän näkemään videota omasta ratsastuksesta! Videosta kiitokset Kitille.

No miten meillä sitten meni? Verkassa Carter esitti todella kivoja pätkiä, rata oli taas paljon huonompi. Yleensähän se menee juuri niin päin, varsinkin täällä alemmilla tasoilla. Menin radan kertaalleen läpi verkassa, niin hyvin kuin muiden ratsukoiden seassa kykeni. Ja kunpa varsinainen ratamme olisi mennyt samalla tavalla! Suurimmat ongelmat meillä oli radalla varsinkin laukasta käyntiin siirtymisistä puuttuva pehmeys, jota oli vielä verkassa, sekä ne takaosakäännökset. Ne tosin eivät sujuneet edes verkassa, sillä Carter oli ihan sitä mieltä että aivan liian "haastava" liike pienelle hevoselle jaksaa suorittaa. Mitä sitä kääntymään, kun voi vaikka peruuttaa? Radalla se ei onneksi yrittänyt lähteä peruuttamaan, mutta muuta hyvää käännöksissä ei ollutkaan.. Juuri ennen lopputervehdystä tuli vielä esittää laukanvaihdot käynnin kautta kolmikaarisella. Carterhan oli aivan sitä mieltä, että suoravaihto olisi tuhat kertaa parempi. Ensimmäinen vaihto olikin lähes suora, taisi siihen joku puolikas käynnin tapainen askel tulla. Toiseen vaihtoon varauduin paremmin ja otimme rauhassa pari käyntiaskelta, kunnes ratsuni nosti väärän laukan.




Prosentteja tästä gp-suorituksesta tuli vaivaiset 53.800, mutta reilusti läpi kuitenkin ja emme olleet viimeisiä. Seuran sennumestaruudessa taas nappasimme pronssia. Kaikista virheistä huolimatta ja vaikka Carter olikin radalla sitä mieltä että hän tietää paremmin mitä tehdään, niin en voi olla sille yhtään vihainen. Miten sille voisi olla vihainen, kun hevonen on kouluradallekin pääsystä niin iloinen. Se haluaisi vain laukata koko radan ja näyttää että kyllä se osaa. Se on oikeasti ainoa hevonen, jolle en ikinä ole ollut vihainen tai turhautunut pieleen menneen suorituksen jälkeen. Ei ole tullut sellaista tunnetta, että ei tästä tule mitään, vaihdan ratsua. Tällä kertaan ole vihainen enkä pettynyt edes itseeni. Koskaan ei saa antaa periksi, vaan jatkettava harjoituksia ja yritettävä uudelleen. Ja saavutettiinhan me jotakin tavoitteita sentään. Nyt ei muuta kuin lisää treeniä ja ensi vuoden kisoja odottelemaan! :)
-Hanna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti