21. syyskuuta 2015

Uusi heppakamuko?

Kaikki postauksen kuvat ©Linda P. Kiitos superisti! Osa kuvista muokattuja ja osa ei, en jaksanut alkaa tappelemaan muokkausohjelman kanssa vaan julkaisin ne nyt sitten erilaisina..



Kyllä vain. Nyt ovat asiat menneet niin että aktiivinen treenaaminen ja kilpailu Carterin kanssa jäävät syrjään ja kuvioihin tulee vakituisesti toinen ratsu. Edelleenkin ratsastelen Carterilla itsekseni ja silloin tällöin käyn varmasti kouluvalmennuksissa tai muilla tunneilla. Luultavasti tullaan myös starttaamaan joissakin tallin koulukisoissa. Pääasiallisena valmennuskaverina tulee jatkossa kuitenkin olemaan blogissa jo aikaisemminkin esillä ollut Roodos. Alunperin Roodoksen kanssa treenaaminen elokuussa lähti siitä kun tarvitsin estevalmennukseen jonkun ratsun. Valitsin Roodoksen kolmesta vaihtoehdosta. Kyselin pian tunnin jälkeen opettajalta löytyisikö mulle jokin hevonen minikenttäkilpailuihin ja jos löytyy niin pääsenkö sillä seuraavaa valmennukseen. Seuraavalla tunnilla menimme maastoon hyppäämään ja sainkin ratsukseni Roodoksen. Kivasti menneen tunnin jälkeen opettaja sitten kysyi haluaisinko osallistua sen kanssa kisoihin. Sehän sopi mulle oikein hyvin ja olin ajatellut asiaa itsekin niin.




Syyskuun alussa oli mahdollisuus lähteä harjoittelemaan maastoesteitä Niinisaloon ja olin taas ratsua vailla. Sain jälleen valita kolmesta vaihtoehdosta, mutta Roodos ei ollut heti varma valinta, vaan mietin muitakin vaihtoehtoja. Olisin halunnut isomman ratsun. Hevosen, en ponia. Roodoshan kyllä on juuri ja juuri ponirajan yläpuolella, mutta kokoansa lukuun ottamatta muuten täysin poni. Roodos oli myös mielestäni ehkä hieman.. tylsä? Se oli kuitenkin kaikkein järkevin vaihtoehto, varsinkin kun haaveilin syysniksulasta. Niinpä lähdin harjoittelemaan Roodoksella ja poni olikin aivan huippu! Ennen kotimatkaa kysäisin mahdollisuudestamme osallistua Niinisalon kenttiksiin ja lupa tuli. Kvaalitkin saatiin kasaan ja nyt ollaan jo palattu Niksulan kisoistakin takaisin.

Vaikka tämä kuva onkin harmillisesti epätarkka niin halusin silti julkaista sen täällä. :)



Itseasiassa samana iltana kun palasimme kisoista tallille ja kerroimme miten meillä oli mennyt, multa kysyttiin haluanko jatkaa Roodoksen kanssa. Sillä ei ole tällä hetkellä ketään joka treenaisi sen kanssa kunnolla ja tavoitteellisesti. Ei ketään joka kilpailisi sillä. Eikä mulla itselläni oli kunnon treeni/kisakaveria varsinkaan esteille ja kenttään. Eli mehän ollaan sitten täydellinen pari? Haha, katsotaan mitä tästä tulee, mutta ainakin olen nyt todella innoissani! Niinisalo viikonlopun aikana aloin pitämään ponista paljon enemmän kuin aikaisemmin, eikä se enää tunnu olevan vain poni muiden joukossa. Enää se ei todellakaan ole tylsä ja eiköhän meidänkin välille ala syntyä jonkinlainen ystävyyssuhde kun paljon tullaan olemaan yhdessä.





Nyt pitää siis opetella todenteolla ratsastamaan Roodoksella. Haluan oppia ratsastamaan sillä hyvin. Odotan jo oikeasti innolla kaikkia tulevia valmennuksia ja kisoja. Tällä viikolla onkin luvassa ainakin yksi yhteinen este- ja kouluvalmennus ja mahdollisesti myös yksi ylimääräinen kouluteho. Ensi viikolla käydään sitten ulkopuolisen estevalmentajan opissa. Nyt syksyllä on tulossa niin koulu kuin estekisojakin ja toivottavasti päästään oman tallin ulkopuolellekin vielä tämän vuoden puolella. Katseet suunnataan tietysti jo myös ensi kisakauteen, josta nyt pitäisi tulla aktiivisempi kuin tämän vuotisesta, tähtäämme ilman muuta ponin kanssa kenttäkilpailuihin.
-Hanna
ps. Kuvat ovat Niinisalon harjoituksista ja itse kisapostauksetkin ovat tuloillaan, jahka saan ne valmiiksi.

2 kommenttia:

  1. Kiva, että olet saanut uuden kisakaverin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo niinpä :) Nyt vaan peukut pystyssä että jatkuu yhtä hyvin kuin on alkanutkin!

      Poista