18. heinäkuuta 2015

Missä mennään?





Siinäpä hyvä kysymys. Blogi on viettänyt hiljaiseloa kesäkuulta asti ja nyt yritän herätellä sitä takaisin eloon kesäkoomasta. Viimeisin postaus tuli Saarenmaalta juuri vähän ennen kotiin lähtöä ja tarkoituksna oli kirjoitella paljon paljon enemmän ja aktiivisemmin. Kiinnostus ja innostus katosi kuitenki ensimmäistä kertaa kuin tuhka tuuleen ja päätin olla ottamatta sen suurempaa stressiä bloggaamisesta. Tämä on mulle kuitenkin vain mukava harrastus, enkä halua tehdä siitä itselleni pakkopullaa ja ikävää puuhaa. Niimpä päätin suosiolla blogin olla hetken suunnittelemattomalla tauolla määrittelemättömän ajan, kunnes kiinnostus taas mahdollisesti palaisi. En tiedä mistä kiinnostuksen yhtäkkinen loppuminen johtui, sillä kokonaan en sentään menettänyt intoani vaan luin koko ajan muiden blogeja. Myöskään kuvien tai tekstin puutteesta ei ollut kyse, päinvastoin. Saarenmaalta nimittäin juttua riittäisi vaikka kuinka ja toivottavasti saankin ne vielä julkaistua.



Ennenkuin siirryn hieman kertomaan kuluneiden viikkojen tapahtumista mahdollisimman ei-tylsästi ja lyhyesti, voisin kuitenkin vastata otsikon kysymykseen. Eli missä mennään? Noh, jälleen Saarenmaalla, jossa oloa on jo taas viikko takana. Näin lyhyesti kerrottuna palasin siis ennen juhannusta suunnitelmien mukaan Suomeen Kitin kanssa. Ärsyynnyin pian moneen asiaan ja olin melko hevoseton. Heitin vitsillä Jennille Viroon, että saatan ilmestyä pihaan jos alkaa liikaa ottaan päähän. Ei mennyt montakaan päivää, kun tuli kyselyä haluasinko oikeasti tulla takaisin töihin vähintään viikoksi heinäkuussa. Laitoin parit viestit saanko tallivuorolleni tekijän ja sitten pakkasinkin jo laukkuja ja matkustin takaisin. Olen ollut Saarenmaalla maanantaina taas jo kaksi viikkoa. Kotiin lähden ensi perjantaina.




Mulla on ollut täällä ihan normaaleja työpäiviä hevosten ja asiakkaiden kanssa. Pääsin heti tultuani vetämään maastoja ja niitä onkin tullut vedeltyä kivasti Iitan kanssa. Iitan lisäksi olen mennyt vanhoilla tutuilla eli Kallella, Hektorilla, Pantterilla ja Sanilla. Ainoa hevostoiveeni ennen kotiinlähtöä on päästä vielä Martsun selkään. Viime viikolla käytiin toisen harjoittelijan Sonjan ja Marian kanssa Saaremaa rannapiduissa tutustumassa vähän lisää virolaiseen elämänmenoon. Meille vanhoille tuli kylmä ja väsy muutama tunti ennen tapahtuman loppua ja niimpä sitten nukuimme autossa sen ajan. Tällä hetkellä vietän vapaata, täällä kävi juuri pari tuttua Suomesta moikkaamassa ja katsomassa paikkaa, ulkona satelee ja lähdetään mahdollisesti tänään Kuressaareen ja/tai Pangalle. Ihan hyvin siis menee ja on kiva olla taas täällä!



Parin viikon aikana Suomessa ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Tein muutamana päivänä töitä tallilla, maastoilin Topilla ja Carterilla ilman satulaa, uin Vapun kanssa ja menin koulua Almalla, joka meni parhaiten ikinä. Kävin myös kouluvalmennuksen Vapulla kangilla tarkoituksena osallistua koulukisoihin ja myös koska se on tällä hetkellä lähes ainoita hevosia joilla haluan ratsastaa yhtään enemmän tai vähemmän tavoitteelisesti. Kisoista ei kuitenkaan tullut mitään koska olen täällä, mutta eiköhän me vielä jotkut kivat kisat tänä vuonna startata jossakin lajissa. Katsotaan mikä tilanne on Suomeen paluun jälkeen, mutta voi olla että treenailen taas enemmän Vapun kanssa, jos Carter ei ala jalkojensa kanssa näyttää tarkoitukseen sopivalta. Toiveena on että pystyisin C:n kanssa edelleen treenaamaan ja kilpailemaan kunnolla koulua. Mutta pidetään peukut pystyssä ja katsotaan miten käy, ainakin me maastoillaan ja hölkätään rennosti ilman satulaa jatkossakin. Hevospuolen tulevaisuuden suunnitelmista voisin postailla enemmän sitten kun ne ovat ajankohtaisempia.



Nyt nautin viimeiset päivät elämästä täällä saarella ja toivon kadonneen motivaation löytyneen ja jaksavani kirjoitella postauksia ahkerammin. :) Blogin ulkoasu tulee muuttumaan toivottavasti parin viikon sisään ja yritän väkertää myös uuden bannerin. Kysymykset, kommentit ja kaikenlaiset ideat otetaan mielellään vastaan tuonne kommenttiboxiin. Jos muuten haluatte lueskella lisää elosta täällä Saaremaalla niin käykää kurkkaamassa täällä kanssani olleen kaverini blogi !
-Hanna



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti