13. joulukuuta 2014

Onnistunut estefinaali




MäkkyläCupin finaali ratsastettiin viime sunnuntaina ja samalla ratkottiin myös seuran mestaruudet. Aamu alkoi pikaisella aamupalalla ja sitten juoksinkin jo bussiin, josta täpärästi myöhästyin. Koska pyörä oli jäänyt edellisenä päivänä tallille, laitoin äkkiä kaverille viestiä onnettomasti alkaneesta matkastani ja pian mut käytiinkin noutamassa tallille. Vararatsuna kisoissa toimi Ciao ja sitä meninkin heti puunailemaan tallille saavuttuani. Kymmenen aikoihin lähdettiin maneesille rakantamaan rataa, josta löytyy piirros tästä alta. Sitten vain kävelin radan, maksoin ilmottautumisen ja ilmottauduin talkoohommiin equipeen. Ensimmäisenä luokkana oli 80cm ja jäin seurailemaan luokan verkan sekä ensimmäisen radan, jonka jälkeen palasin talliin varustamaan Tahvoa. Meidän luokkana oli 90cm, joka oli seuraavana luokkana vuorossa.

Tässä tämä huikean upea ja taiteellinen ratapiirroa jonka kyhäsin kokoon kiireessä ja huonolla sovelluksella..! Mittasuhteen on aivan pielessä yms. Perusrata oli esteet numero 1-8 ja uusinta sitten 9-12.



Jollain oli hieman virtaa! 



Käppäiltiin sitten maneesille ja muutama metri ennen ovea meitä vastaan tuli pari ihmistä, jotka oli Ciaon mielestä muka pahoja ja se kääntyikin ympäri ja yritti kadota paikalta.. Käänsin sen ympäri ja ja enää ei pelottanut ja päästiin lopulta turvallisesti sisälle maneesin. Alettiin vähitellen verkkailemaan ensin ravissa ja sitten laukassa. Ratsastin parin erikoisemman esteen ohitse, jotta heppa näkisi ne eivätkä ne olisi sitten radalla yllätyksenä. Sileä verkka meni ihan kivasti, tosin varsinkin laukassa Tahvo oli aika vahva. Verkkahypyt otettiin ensin pystylle ja sitten okserille. Molemmille hypyt sujuivat hyvin ja otettiinkin ihan vaan pari onnistunutta hyppyä. Okserille en meinannut millään nähdä paikkaa, joten pidin vain ohjat kädessä ja pohkeet kiinni ja ohjasin Ciaon esteelle. Pystyin täysin luottamaan siihen että heppa kyllä hyppää ja hyvin me joka kerta yli mentiinkin. Lähdettiin radalle muistaakseni toisina ja sitä ennen käytiin kävelemässä odotusalueella ensimmäisen ratsukon suorittaessa rataansa.




Radasta mulla ei ole oikein mitään ihmeellistä kerrottavaa tai analysoitavaa.. Perusradalla oli kahdeksan estettä ja kaikki mentiin puhtaasti. Radassa oli muutama hieman haastava tie ja välillä olin aika hukassa ponnistuspaikan kanssa ja hepan ohjaus olisi voinut olla vielä tarkempaa, mutta kaikesta selvittiin kunnialla. Uusintaan saatiin uusi lähtömerkki ja sitten vain ratsastamaan sijoituksesta ja kamppailemaan mestaruuksista! Uusinta sujui samalla hyvällä menolla aina esteelle numero 11, eli sarjan a-osalle. Yritin hieman uhkarohkeasti lyhintä mahdollista tietä esteiden 7 ja 8 välistä ja tämä koitui meidän kohtaloksi. Oli ihan pienestä kiinni etten saanut käännettyä Tahvoa tarpeeksi, jotta oltaisiin saatu se yksi tarvittava suora askel ennen hyppyä. Kaiken lisäksi heppa kompastui juuri esteen edessä ja multa lähti ohjat. Aika ninjoja oltaisiin saatu olla jos siitä oltaisiin vielä yli päästy! Vasemmalta luikahdettiin sitten ohi ja uusi yritys hieman pidemmällä tiellä. Toisella kerralla puhtaasti yli ja loput kaksi estettä sujuivat taas ongelmitta.




Niinhän siinä sitten kävi että vaikka virhepisteitä tuli, niin sijoituttiin toiselle sijalle ja kaiken lisäksi voitin tänä vuonna seuran seniorimestaruuden, eli kultaa tuli! Nyt onkin kaikki värit kasassa, kun viime vuonna tuli pronssi ja edellisenä hopea. :) Tosi tyytyväinen voin kyllä olla. En ollut ennen kisoja hypännyt Ciaolla lähiaikoina kuin pari hassua estettä ja ysikymppiä en ikinä sen kanssa. Nämä olivat myös meidän ensimmäiset yhteiset kilpailut, joten tästä on hyvä jatkaa. Ainoa virhekin oli täysin mun moka, kun päätin ottaa riskin ja tällä kertaa se ei kannattanut. Ensi viikolla on luvassa vuoden viimeiset kilpailut kun kisataan valmennustuntilaisten mestaruuksista ja tällä kertaa tiedän paremmin mihin me Ciaon kanssa pystytään ja mikä on meille vielä liikaa. :) Tämän postauksen kuvista iso kiitos Lindalle, joka muuten pomppi Tahvon kanssa hienosti puhtaan seiskakympin.
-Hanna


2 kommenttia:

  1. Kiva postaus, mutta sun ratapiirros ei näy! :( tai sitten vika on mun koneessa, en tiiä... :<

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks :) Ääh, eilen se näkyi normaalisti, mutta nyt en mäkään nää..

      Poista