Sivut

30. marraskuuta 2014

Blogitalli haaste: Joulukuun suunnitelmat



Moni on jo varmaan törmännyt uuteen blogiportaaliin, Blogitalliin. Niin mäkin. Blogitallista löytyy joka viikko uusi haaste ja tällä kertaa se oli "Joulukuun suunnitelmat". Joulukuu alkaa jo huomenna ja joulutunnelmaan saa alkaa virittäytyä ihan virallisesti! Itse en ole mikään talven ystävä, en pidä kylmästä enkä lumesta. Silti rakastan joulua. Sen odotusta, lahjojen ostoa, paketointia ja niiden avaamista, jouluruokia ja kaikkia jouluherkkuja, jouluvaloja ja koristeita, joita ripottelen aina ympäri kotia, joululauluja ja aaton taianomaista tunnelmaa.. Lista on pitkä! Jouluaattoaamun vietän kavereiden kanssa tallilla jouluratsastuksessa, vaihtaen lahjat ja kuunnellen joulurauhanjulistuksen. Loppupäivän olen kotona, syön, rentoudun, avaan lahjat, katson jouluohjelmia telkkarista.. Miten sitten vietän koko muun kuukauden ja mitä suunnitelmia juuri tälle vuodelle on? Ne selviävät tässä postauksessa.

Tässä ollaan Carterin kanssa pellolla parisen vuotta sitten, jolloin luntakin oli kunnolla. Seurana Aino ja Ebe, ollaan niin fiksun näköisiä jälleen kerran! Kuva Janika H.

Kaverikuvaa Pontuksen kanssa plus Kiti ja Ressu. Kuva Rosa S.

Tehdäänpä ensin pieni kurkkaus ns. siivielämän puolelle. Aiemmin syksyllä aloitettu töiden haku jatkuu edelleen ja yritänkin pikaisesti löytää jotakin rahanlähdettä. Tällä hetkellä menot ovat suuremmat kuin tulot ja jotain asialle pitää tehdä, jotta aktiivista valmentautumista ja kilpailemista pystyy jatkamaan samaa tahtia ja olisihan se kiva jos rahaa olisi johonkin muuhunkin omasta takaa! Töitä olen etsinut jo jonkin aikaa, mutta vielä ei ole tärpännyt. Vietän siis edelleen hieman venähtänyttä kesälomaa, jolle jäin kesäkuun alussa valmistautuessani lukiosta. Eiköhän tää puolivuotta ala jo olla ihan hyvä loman pituus.. :D Joulukuussa tulen myös tietysti viettämään aikaa kavereiden kanssa tallin ulkopuolellakin, mm yhteisillä jouluostoksilla olisi kiva käydä. Ollaan myös menossa isolla porukalla katsomaan viimeinen Hobitti yönäytökseen ja sitä ennen tai pian jälkeen pitäisi Kitin kanssa katsella toinen sekä kolmas Taru sormusen herrasta -leffat. Koska ne nyt vaan on hyviä, viime kerrasta on aikaa ja liittyhän ne aika läheisesti Hobittiin. Näiden lisäksi saatetaan tehdä äidin kanssa joku pikkumatka tai sitten jätetään se ensi vuoden puolelle. Joulun lähestyessä koristelen kodin juhlakuosiin, leivon pipareita ja joulutorttuja, sekä juon ihanaa glögiä. (Josta itseasiassa aloin tykätä vasta pari vuotta sitten!)

Jälleen yhteiskuvaa. Tällä kertaa C:n kanssa ja Kitin ratsuna Nella. Talvella 2013 kenttä oli ihan hyvässä kunnossa jonkin aikaa. Kuva Emmiina K.

Loppukeventelyjä Carterin kanssa vuonna 2012. Kuva Veera S.

Sitten siihen varsinaiseen blogin aiheeseen, eli mun todelliseen elämään. Tallilla tulen käymään normaalisti ja ratsastan tehokkaasti jouluun asti. Valmennukset jatkuvat ihan jouluviikolle. Meillä on vielä tallilla kahdet estekilpailut tulossa, ennen kuin vuoden kisakausi saadaan päätökseen. Viikon päästä on MäkkyläCupin finaali ja seuran mestaruudet, joihin kovasti toivon pääseväni Carterin kanssa. Hevosen kunnosta riippuen starttaan joko sillä tai sitten jollakin lainaratsulla. Parin viikon päästä on valmennustuntilaisten omat mestaruudet ja tosiaan näihinkin tietysti olen menossa C:n kanssa jos asiat vaan on kunnossa. Jouluviikolla tuntihevosilla on parin päivän täyslepo ja vielä en tiedä käynkö tuolloin tallilla, tuleeko ratsastettavaksi esimerkiksi Vappua vai pidänkö itsekin lomaa. Näiden lomapäivien jälkeen palataan normaalisti tunneille, mutta normaalit valmemmukset jatkuvat vasta ensi vuoden puolella. Uuden vuoden aikoihin on kuitenkin ylimääräisiä tehoja luvassa ja sinne mahdollisesti käy munkin tie. Näistä tehoista mulla ei ole vielä mitään muuta tietoa, kuin se että niitä on tulossa. Parit pikkujoulut osuu luultavasti munkin kohdalle, sillä tallilla pidetään yhdet ja ollaan kaveriporukalla mietitty järjestävämme omat. (Nämäkin kyllä tallilla, hehheh.) Vaikka lunta en kaipaakaan, niin joulusta olisi kiva saada valkea. Sen verran olisi tietysti kiva saada pariksi viikoksi, että pystyttäisiin käymään pellolla tekemässä hankitreeniä! Saa nähdä miten käy.. :) Lopuksi heitän haasteen kaikille blogini lukijoille, kertokaa tekin joulukuun suunnitelmista!
-Hanna

28. marraskuuta 2014

Uusia ratsuja

Arska kuvat Kiti S.
Heippa! Tässä postauksessa esiintyvät pari oudompaa ratsua, joilla pääsin menemään muutamia viikkoja sitten. Vähään aikaan en ole aivan outojen hevosten selässä ollut, mutta lauantain tunnille mentäessä listassa luki sellaisen hevosen nimi, jolla en ollut ikinä ennen mennyt. Tämä hevonen oli Poeesia, eli tutummin vaikkapa Possu. Kyseessä on tänä vuonna tallillemme muuttanut yksityinen tamma, joka tekee ratsastuskoulutunteja. Uusia hevosia on yleensä aina kiva ja jännittäväkin kokeilla. Olin siis ihan iloisella ja uteliaalla mielellä menossa Possulla tunnille, mutta mielialaa laski tieto siitä että hyppäisimme. P on aika vauhdikas kaveri varsinkin laukassa ja esteillä olen nähnyt sen olevan hieman holtiton ja hyppäävän välillä vähän mistä milloinkin.

Poeesia kuvat Katja N.


Alkuverkassa tutustuttiin toisiimme. Miten tämä heppa kääntyy, pysähtyy ja lähtee eteen? Kyttääkö se laitoja tai pelkääkö katolta putoavaa lunta. Jep, pelkäsi se sen verran että pari kertaa esitettiin muutama laukkaspurtti, ei niin hallitusti. Käynti ja ravi menivät ihan jees. Pystyin helposti istumaan ravissa alhaalla ja ajoittain Possu kulki oikein päin. Se myös eteni mun vauhtia, eikä lähtenyt kiihdyttelemään omiaan. Ensimmäinen laukannosto sujui ihan hyvin. Suuntana oli vasen, joka oli selvästi helpompi. Laukka eteni paljon enemmän kuin ravi ja saatiinkin vähän väliä etsiä tilaa itsellemme. Laukassa saatiin muutama askel pyöreänä ja rentona, mutta pääasiassa keskityin laukan laatuun ja hallittavuuteen. Oikea laukka olikin sitten omasta mielestäni katastrofi. P vain ampaisi liikkeelle, kuin oltaisiin estetunnin sijaan oltu laukkakilpailuissa. Musta tuntui ettei hevoseen saa mitään otetta. Se ei taipunut tai hidastanut. Voltit ja ympyrät olivat aika laajoja tai sitten hyvin hätäisiä. Totta kai Possu käsissä pysyi ja jarruttu raviin, mutta laukan sisällä tempon säätyly oli lähes mahdotonta. Mietin jo mitä hyppäämisestä mahtaa tulla.




Aloitettiin sitten verkkahypyillä radan poikki tiellä olleelle pikkuiselle pystylle. Ekalla kerralla mulla ei ollut hajuakaan, mistä mun ratsuni hyppää ja tultiinkin aika pohjaan. Toisella kerralla oli jo vähän tuntumaa miten homma hoidetaan ja osasin auttaa Possua ponnistuspaikan kanssa. Heti tulikin parempi hyppy. Ilokseni myös huomasin hepan kuuntelevan mua laukassakin ja esteille mentiin hallitusti. Esteitä nostettiin hieman ja aloitimme sitten radan hyppäämisen. Rata alkoi oikeassa kierroksessa verkka pystylle. Toisena oli pysty kulmasta ja kolmantena ykköspysty uudelleen, mutta toisesta suunnasta. Possu teki rada tosi kivasti! Se eteni koko ajan mun määräämää vauhtia, hyppäsi hyvin ja suoritus oli tasainen. Opettajakin oli tyytyväinen ja sanoi radan olleen juuri sellainen kun toivottiin: siinä oli hyvä rytmi ja se oli tasainen. Hauska ja opettavainen kokemus tunti kyllä oli ja olen siihen itsekin ihan tyytyväinen. Menisinkö Possulla joskus uudelleen? Kyllä menisin. Entä hyppäsinkö sillä uudestaan? Kyllä hyppäisin.




Toinen uusi ratsu heti samana päivänä oli suomiruuna Arska. Kaveri vuokrailee heppapappaa ja pääsin nyt itsekin vähän kokeilemaan sitä. Itseasiassa Arskan asuessa aikaisemmin kotitallillani, mun piti kesällä käydä sen kanssa uimassa, mutta se jäi tekemättä. Nyt käytiin hakemassa A kotoaan ja mentiin ensilumen valkaisemalle pellolle. Pohja oli aika surkea ja tilsoja sai koko ajan varoa. Löydettiin sitten ihan ok ympyrä, jolla pystyi vähän ravailemaan. Ratsastus oli ihan super hauska! Vaikka askellajait olivat vain käynti ja ravi, eikä näitäkään paljoa pystynyt menemään, niin kivaa oli niin ratsastajilla kuin hepallakin. "Talven" ensimmäinen kerta pellolla lumessa ja pörröinen heppa ilman satulaa. Kävelin Arskalla myös loppukäynnit tietä pitkin takaisin kotiin ja herra käyttäytyi oikein nätisti. Toisen kerran Arskan selkään pääsin heti maanantaina, kun menin sillä alku- ja loppuravit maneesissa estetreenien jälkeen, tällä kertaa satulalla. Paikka oli kuin villi länsi, mutta selvittiin hepan kanssa hengissä ja sain vähän lisää tuntumaa. Nämä pari kertaa jotka olen Arskalla mennyt, ovat olleet oikein hauskat ja vaikka en itse olekaan mikään suokkiratsastaja, niin Arkasta kyllä pidän. Ehkä joku päivä pääsen vielä kokeilemaan sen kanssa laukkaakin. ;)
-Hanna

En alkanut muokkailemaan tekstiä sen enempää, mutta kuten kuvasta näkee niin nyt on myös laukattu Arskalla. Kolmannen kerran ratsastin sillä koko alkuverkan ja loppuravit.

25. marraskuuta 2014

It's a bad day, not a bad life

Postauksen kaikki kuvat Linda P. Pahoittelut huikeasta maneesilaadusta! 

Jäykkä ratsu. Kuski joka ei taaskaan osaa ratsastaa. Kolmijalkainen hevonen. Peruuntunut koulufinaali. Huoli rakkaan hepan voinnista.. Että näin. Ei mene ihan niinkuin elokuvissa tällä hetkellä. Kai sitä vaan pitäis uskoa otsikkoa. Ne on vain pahoja päiviä, mutta elämä on silti ihan kivaa. Joka päivässä on jotain hyvää. Nyt ei vaan taas oikein tunnu siltä hevosrintamalla. Onneksi muut hepat on terveitä ja vain tämä yksi jalkavammainen tällä hetkellä.




Lauantaina olin Carterin kanssa koulutunnilla. Pitkästä aikaa kanget päässä ja tarkoituksena ratsastaa se hyvin läpi sunnuntaita varten. Pätkittäin sieltä tuli kivaa menoa ja sai vain istua kyydissä muutamia askelia, mutta paljon huonommin se sujui kuin olin ajatellut. Tehtävänä jälleen pohkeenväistöä, joten siellä me viimeisenä mentiin tehtävää. Väistöissä oikealle tuli oikeasti pari kivaa kertaa, mutta yhteenkään kertaan vasemmalle en ollut tyytyväinen. Tunnin jälkeen oli kyllä niin mieli maassa ja masennus. Voisin joku päivä opetella ratsastamaan. Carter meni myöhemmin vielä leiritunnille ja illalla tulikin Riinalta viestiä, heppa on ep. Jos on samanlainen tai pahempi sunnuntai aamuna, niin ei startata kisoissa.




Sunnuntaina tehtiin Kitin kanssa aamu- ja päivätalli ja kuulin uutiset hepan liikkumisesta heti sen palatessa maneesista. Edelleen ep, mutta ei onneksi pahempi vaan samanlainen kuin lauantaina. Peruttiin lähdöt koulukisoissa, sinne meni se finaali. Tosin ei meillä varmasti olisi ollut mitään mahdollisuuksia jos oltaisiin yhtä hienosti menty kuin lauantaina ja muutenkin luokassa oli pari ihan omaa latuaan olevaa ratsukkoa. Olisin varmaan voinut osallistua jollain muulla tallin hevosella, mutta en sitten tehnyt sitä. Sen sijaan lähdettiin töiden jälkeen Ossin kanssa peltolenkille pimenevään iltaan. Maneesilta käytiin vielä nappaamassa pullat ja kurkkaamassa kisoja ennen kotiin lähtöä.




Itse en nähnyt Carterin liikkuvan sen ollessa ep ennen kisoja, joten en tiedä miltä se näytti. Kävin päivän aikana pariin kertaan moikkaamassa sitä karsinassa, rapsuttelin ja annoin tallista löytämäni pienen kuusenhavun. Siellä se tyytyväisenä lepäili ja seuraili tallin vilinää. Kävin sen jalat läpi, mutta mikään ei ole kuuma tai muuten erilainen kuin toiset. Viikonloppuna ei tiedetty mistä epäpuhtaus johtuu, mutta itse ajattelin mielessäni jo kaikkea kamalaa.. Niin vain on kova huoli heppaystävästä, vaikkei oma olekaan. Rakas se silti on ja sen terveys on mulle tärkeintä. Maanantaina se oli kevyesti liikkeellä ja ei vieläkään puhdas, mutta parempi silti. Illalla se sai linimentit jalkoihin ja rapsutuksia. Oman kouluvalkkuni menin C:n siskopuolella, Cordella.



Tänään meillä oli avoimien ovien harjoitukset, joissa mun piti olla Carterin kanssa. Koska ruuna jatkoi kevyellä linjalla, olin harjoituksissa vararatsulla Vapulla. En olekaan muistanut kertoa, että tallilla pidetään 30.11 jouluiset avoimet ovet ja esiinnyn siellä estekatrillissa. Tulee varmaan taas tosi kivaa! Alunperin piti tosiaan mennä Carterilla, mutta menenkin nyt sitten Vapulla. Harjotukset menivät lopulta ihan kivasti vaikka alku olikin aikamoista sekasortoa. Vappu innostuu kaikista leikeistä ja kisoista tosi paljon ja kuumuu. Tänäänkin se oikein ampaisi laukkaan kun lähdettiin liikkeelle.. Toivottavasti rouva malttaa edes hieman kuunnella pidätteitä varsinaisella h-hetkellä, eikä kaahaile liikaa ja jätä mua matkan varrelle. :D Huomennakin on treenit ja viideltä pitäisi olla myös estevalmennus. Vielä ei ole tietoa olenko menossa jollakin varahepalla vai menenkö ollenkaan. Tänäänkin kävin vähän pitämässä Carterille seuraa, rapsuttelemassa ja harjaamassa sen huolellisesti. Huomenna yritän ehtiä tekemään saman.
-Hanna

22. marraskuuta 2014

Hyviä ja huonoja päiviä

Postauksen kaikki kuvat Linda P.


Niitä tulee kaikilla. Välillä menee hyvin ja ratsastus tuntuu ihan mahtavalta, hevonen toimii ja tuntuu että pystytte mihin vaan. Sitten tulee pudotus pilvilinnoista ja mikään ei taas tunnu sujuvan. Yksinkertaisinkin asia tuntuu mahdottomalta ja voit olla valmis lopettamaan leikin kesken. Hyvä ja huono päivä voivat olla peräkkäiset tai sitten niillä on väliä paljonkin. Hyvien päivien ansioista jaksaa yleensä kahlata läpi ne huonommatkin. Mun ja Carterin viime viikkoon mahtui yksi hyvä, yksi huono ja yksi ihan ok päivä.
Hyvä päivä, tai oikeastaan aika super, oli keskiviikkona. Silloin meillä oli viikoittainen estevalmennus ja tehtävänä jälleen rata. Alkuverkassa heppa oli aika jäykkä, mutta toimi kuitenki esteverkkaa ajatellen ihan hyvin. Kaikki verkkahypyt sujuivat ihan hyvin. Carter oli oma innokas itsensä, mutta malttoi kuunnella eikä tehnyt mitään tyhmyyksiä. Positiivisin asia varmaan oli hepan suoruus ja hyppääminen keskeltä estettä, mikä ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Välillä sen saaminen pois oikealta tuntuu yhtä vaikealta ja mahdottomalta kuin vuoren siirtäminen. Tällä kertaa se ei kuitenkaan itse edes hakenut oikealle ja tarvittiin vain pientä korjausta pohkeella. Tullessamme suoraa suhteutettua, C pysyi koko ajan suorana ja keskellä, mistä opettajakin jo totesi sen olevan tosi suora. Hassua, miten hyvin Carter lopulta toimi vaikka olikin jäykän oloinen verkassa!



Kun oltiin saatu hypättyä yksittäiset esteet muutamaan kertaan hyvin läpi, siirryttiin radan pariin. Radassa meillä oli neljä estettä ja viisi hyppyä. Aloitimme sen tulemalla pitkän sivun rinnalla olevan suoran suhteutetun, jolta jatkoimme kaarteeseen oikealle ja käänsimme hieman vinon tien kulmasta kaarevalle suhteutetulle. Ratsastimme esteen tarkoituksella hieman vinoon ja välin kolmella askelleella, uusinta tyylisesti. Tämän jälkeen jatkoimme haluamamme matkan toista päätyä kohti kunnes käänsimme vasemmalla ja tulimme toisen pitkän sivun vieressä olleen okserin. Meidän rata meni oikeasti tosi hyvin. Carter oli koko ajan kuulolla, teki ne tiet mitkä halusin, oli suora ja keskellä esteitä, hyppäsi rohkeasti, edettiin sopivaa vauhtia.. Meille riittikin vain yksi kerta. Ne joilla oli korjattavaa tai jotka halusivat, saivat mennä uudestaan, mutta mun eikä opettajan mielestä se ollut tarpeellista. Tän hyppykerran fiiliksellä on taas niin hyvä lähteä jatkamaan! :)



Harmi kun ei hypätty myös perjantaina valkussa, sillä yritys ratsastaa koulua meni aivan pyllylleen. Viime koulu kerrasta oli jo viikko aikaa, niin pitkää väliä ei yleensä ikinä ole. Sen kyllä huomasi edelleen jäykästä ratsusta. Kun tehtävänä vielä oli tulla keskihalkaisijaa ja siitä väistöjä, olin varma ettei tunti tule olemaan mitenkään mukava ja helppo. Aluksi väistettiin ensin oikealla ja sitten hyvissä ajoin ennen uraa suoristus. Tämä tehtiin myös vasemmalle ja nämä yhdet väistöt sujuivatkin kohtalaisen ok. Välillä tosin takaosa karkasi edelle, ei väistetty tarpeeksi ja kiemurreltiin vain ja mistään peräänannosta ei todellakaan voinut puhua. Nämä väistöt olivat kuitenkin vain harjoitusta varsinaista tehtävää varten, eli ensin väistö oikealle, suoristus ja väistö vasemmalle ja vielä ennen uraa suoristus. Huh huh kun oli tuskaa! En muista koska viimeksi on ollut yhtä kamala koulutunti.. Periaatteessa kuitenkin aika yksinkertainen tehtävä ja pitäisi jo onnistua. Mutta ei niin ei. Jotenkin me tuosta kuitenkin räpellettiin lopulta läpi ja saatiin lopettaa tehtävä. Pohkeenväistöt ei oo ikinä olleet mun juttu, en vain osaa niitä. Jostain syystä ne on mulle itselle hirmu vaikeita! Tästä sitten seuraa se että jännitytään molemmat hepan kanssa, rentous katoaa, tulee kiemurtelua ja koko pakka hajoaa.. Ehkä vielä joku päivä tuokin tulee helpommaksi kun vaan tarpeeksi jaksaa treenata!



Lauantai oli sitten se ihan ok päivä Carterin kanssa. Meillä oli koulutunti ja tehtävä paljon kivempi ja edelleen jäykälle hepalle sopivampi kuin perjantainen. Nyt C oli jo alkuverkassakin vähän parempi ja rennonpi kuin edellisenä päivänä, mutta oikeastaan vasta lopussa se alkoi tulla sellaiseksi millainen se on ollut viime aikoina tunnin alussa. Tunnin tehtävänä meillä oli vain ja ainoastaan ratsastaa ravissa isoa kahdeksikkoa. Suunnanvaihdossa huolellinen suoristus ja pyöreät ympyrät molempiin suuntiin. Tällaista tehtävää teen monesti ratsastaessa itsekseni, sillä siinä saa hepan yleensä hyvin kuulolle ja molemmat puolet läpi. Alussa sai tehdä paljon töitä, jotta C taas rentoutui ja pyöristyi, mutta loppua kohden alkoi tulla hyviä ja aina vähän pidempiä pätkiä. Lisäksi otettiin mukaan laukannostot suunnanvaihdoksissa ja tämä sujui ihan kivasti. Tältä tunnilta jäi ehdottomasti paljon parempi mieli kuin perjantailta ja loppukeventelyissä Carter oli oikein hyvä ja venytti kunnolla eteen alas.



Eiköhän sitä tästä taas nousta ylöspäin, toivottavasti! Nyt olen ollut taas viikolla kipeänä ja joutunut olemaan kotona, tallillekin pääsin sunnuntain jälkeen vasta torstaina. Perjantaina meillä piti olla kouluvalmennus, mutta valmentajan sairastaessa emme tällä kertaa saaneet ketään sijaiseksi vaan valmennus siirrettiin maanantaille. Huomenna on onneksi koulutunti ja pääsen toivottavasti taas Carterin kyytiin. Jos näin käy, yritetään olla kunnon kouluratsukko ja laitetaan pitkästä aikaa kanget päähän. Sunnuntaina on nimittäin kisat ja siellä pitäisi osata taas ratsastaa kangilla helppoa A:ta.. Että tälläistä tällä kertaa! Aina ei vaan voi sujuaa ja meilläkin menee huonosti. Lisää vaan harjoitusta niin tullaan paremmiksi. Tsemppiä teidän kaikkien treeneihin! :)
-Hanna

20. marraskuuta 2014

Carterin tallikaverit

Heippa! Nyt onkin luvassa aikaisemmin syksyllä toivottu postaus Carterin tallikavereista. En ollut aluksi ihan varma mitä kaikkia hevosia tässä esittelisin, mutta päädyin sitten tarkastelemaan tarkemmin C:n karsina/tarha/laidun kamuja. Näitä ovat kaksi mukavaa suokkipoikaa, Nikoreeni ja Hurmurilla. Myös muutama muu tallin asukki saattaa esiintyä tekstissä, mutta nämä kaksi hevosta ovat ne joiden kanssa Carter on eniten tekemisissä.

Osa kuvista on jo nähty blogissa aiemmin, mutta näistä hevosista mulla ei ole paljon kuvia joten valinnanvaraa ei juuri ollut. Tässä ollaan Humman kanssa uimassa ihana kesäpäivänä viime kesänä. Kuva Linda P.
Carter on pienen laumansa johtaja. Edellisessä tarhaporukassaankin se oli aika korkealla arvojärjestyksessä, mutta ei pomo niinkuin nyt. Suurimman osan päivästään se siis viettää tämän pienen suomenhevoslaumansa kanssa tallissa sisällä tai sitten ulkoillen. Nikoreeni ja Hurmurilla (tutummin Niilo ja Humma) ovat molemmat mukavia ruunaherroja. Ne eivät ole mulle kuitenkaan kovin tuttuja. Yhteensä olen niillä mennyt varmaan noin kymmenisen kertaa ja heposten käsittely on tullut tutuksi siinä samalla sekä tallihommia tehdessä. Itse henkilökohtaisesti pidän enemmän Niilosta. Molemmat ovat ihan taitavia niin koulussa kuin esteillä ja ovatkin kilpailleet näiden lajien lisäksi myös kenttää aluetasolla.

Niilo riemuitsee ensimmäisestä päivästä laitumella viime kesänä. Kuva Kiti S.

Humma tuli ratsastuskoululle ja aloitti tuntsarin hommat muistaakseni vähän aikaisemmin kuin Niilo ja ennen sitä se oli juokssut jokuset lähdöt V-65 raveissa. Nykyään se on kuitenkin täysipäiväinen ja pätevä ratsu. Humma on syntynyt vuonna 2000 ja koulutustasoltaan se on he:A sekä hyppää metrin ratoja. Kenttää se aloittanut kisailemaan harrasteessa. Niilo on hieman nuorempi ja syntynut 2003. Reippaalla ja rohkealla suokilla ei ole ravitaustaa. Sen koulutustaso on he:B-heA, mutta esteistä se tykkää enemmän. Se ei juuri kyttäile mitään ja maastoesteetkin sujuvat hienosti. Humman tapaan se on aloittanut kenttähevosen uran harrasteen tasolla, mutta siinä on varmasti poweria korkeammallekin tasolle. Molemmilla hevosilla olen mennyt sekä koulua että esteitä ja Hummaa käynyt uittamassa viime kesänä.

Tämä kuva on aiemmin keväällä nähty blogissa, mutta pojat vaan on niin suloisia että pakko julkaista! :) Tässä siis koko porukka yhdessä, nauttimassa auringon lämmöstä viime keväänä. Kuva Aino H.

Kolme heppakaverusta tulevat hyvin toimeen keskenään ja C ei muutenkaan ole mikään muita hevosia vihaava tapaus vaan tulee yleensä hyvin toimeen kaikkien kanssa. Totta kai nämäkin kolme välillä kinastelevat ja selvittelevät asemaansa laumassa, mutta sehän on vain aivan normaalia hevosten käyttäytymistä ja pääsääntöisesti ne ovat rauhassa ja rennosti keskenään kavereita. Kuten sanoin, Carter tulee hyvin hevosten kanssa toimeen eikä ole ilkeä muille. Sitä ei esimerkiksi tunneilla häiritse vaikka kaveri tulisikin vahingossa liian läheltä. Sen aikaisempaan tarhalaumaan kuuluivat ruunat Allu, Ciao ja Roodos, jotka tälläkin hetkellä asuvat "suokkiporukan" naapurissa ja ovat toisiinsa yhteydessä kaltereiden läpi. Näiden hevosten kanssa samalla käytävällä ja karsinanaapurina asuu vielä ponitamma Ragela, joka myös tulee poikien kanssa toimeen. Tässä nyt on oikeastaan esiteltynä Carterin kamut! Kyllähän mukaan voisi lisätä vielä useampiakin tallin hevosia, jotka käyvät samoilla tunneilla, ovat viereisessä tarhassa/laitumella tai vaikkapa kaverini ratsu Nella jonka kanssa ollaan monesti samaan aikaan ratsastamassa.
-Hanna

18. marraskuuta 2014

One of the bests

1. Estevalmennuksessa syksyllä 2013. Hypättiin samaa tehtävää mikä meillä oli ollut Niksulassa radalla ja tää tunti meni super hyvin! Kuvassa Vappu onkin menossa innokkaana esteelle. :) 2. Koulutuuppailua alkusyksystä 2014. Kuva Kiti S.

Tämä kuvapostaus sisältää kuvia vain ja ainoastaa meistä Vapun kanssa. Vähän samaa tyyliä, kuin "Alkuaikojen kuvia Carterin kanssa" postaus. Nämä kuvat eivät kuitenkaan ole vain mun ja Vapun alkutaipaleelta, vaan aikalailla koko ajalta. Ensimmäisen kerran hoidin tammaa pari kuukautta vuonna 2008 ja sitten uudelleen vuodesta 2012 eteenpäin. Yksi kuva taitaa olla vuodelta 08 ja loput sitten vuosilta 2011-2014. :) Toivottavasti tykkäätte! Mikä on teidän lempparikuva?
-Hanna

1. Vapun kanssa pellolla treenaamassa kesällä 2013. Kuva Sini Ö. 2. Maastoestetreeniä Kangasalla vuoden 2013 valmennusleirillä. Vappu oli ihan huippu!
1. Kesä 2012 ja heppa ainakin melkein hallinnassa.. :D Kuva Aino H. 2. Loppuraveja koulutreenien jälkeen, tämäkin 2012 ja kuvaaja Laura K.

1. Hupsista, miten se nyt tuolla tavalla saa puusta syödä.. Kesken kuvaustuokion tuli vähän nälkä. ;) Kuva Kiti S. 2. Kouluratsia kentällä syksyllä 2013. Kuva Anette S.

1. Ensimmäinen kunnon hyppykerta Vapun kanssa. Tuolloin en vielä hoitanut sitä ja vuosi taitaakin olla 2011 ja kuvaaja Anette S. 2. Kesäpäivän iloja yhdessä ystävien kanssa! Vuosi on 2012 ja kuvaaja Emmiina K.

1. Kuva samalta hyppykerralta kuin edellisen kollaasin estekuva. Viimeisenä esteenä hypättiin tämä beigevalkoinen pysty 90cm korkeudessa ja se olikin mun eka ysikymppi ja silloin isoin hyppäämäni este! Vappu hoiti homman hienosti kotiin, vaikka ratsastajaa hieman jänskättikin. :) Kuva Anette S. 2. Yksi vanhimmista kuvista Vapusta, taitaa olla vuoden 2008 kuva. Silloin kun V oli vielä tuntsari ja hoidin sitä ensimmäistä kertaa.

1. Uimassa vuoden 2012 kesällä. Heppa on noin innokaan näköinen varmaan siksi kun yrtin juuri paria kuvaa sitten hukuttaa sen odottamatta eteen tulleeseen kuoppaan. Kuva Aino H. 2. Pompputreenejä kesän 2013 valmennuksessa.

1. Rentoa hölkkää pellolla, ensi kertaa lumien sulettua. Kevät 2014 ja kameran takana Kiti S. 2. Ollaan juuri saavuttu Niinisaloon syksyllä 2013.

1. Jälleen mennään ilman satulaa, tehdään sitä hyvin usein niinkuin jotkut ovat ehkä huomanneet! Tällä kerralla Vappu oli aivan super kiva. Kevät 2014 ja kuva Emmiina K. 2. Näin keskittynyt olin Niksulan kouluverkassa syksyllä -13, Vappu sentään yrittää edustaa. :D Kuvasta kiitokset Aino H.

1. Samalta peltokerralta kuin ylempänä ollut ravikuva. Saatiin otettua tosi kivoja ja tunnelmallisia kaverikuvia! Niistä kiitos Kiti S. 2. Koulutunnilla vuonna 2013

1. Kuva samasta valkusta kuin pari aiepaakin, eli vuodelta 2011. Kuva Anette S. 2. Vuoden 2014 Vapun ensimmäinen kerta maastoesteillä. Sekä hevonen että ratsastaja täynnä intoa! Kuva Laura K.

16. marraskuuta 2014

Memories never die

Kirjoita jotain, se voi helpottaa, kaveri sanoi pari päivää sen jälkeen kun S oli poissa. Niin sitten kirjoitin. Teksti valmistui hetkessä ja olen säilyttänyt sitä siitä asti vain itselläni. Nyt vihdoin päätin julkaista sen. Tänään sunnuntaina tuli täyteen tasan seitsemän kuukautta siitä, kun näin rakkaan ystäväni viimeisen kerran.

I miss him so much.

Mun ja Sulon tarina alkoi keväällä 2012, tarkalleen 17.3.2012. Kaverini oli ollut hepan hoitajana ennen mua, mutta lopetti ja Sulo oli hetken vailla hoitajaa. Olin jo jonkin aikaa pyöritellyt mielessäni asiaa ja lopulta kysäisin omistajalta ottaisiko hän hepalle uuden hoitajan. Siitä se lähti, meidän kahden vuoden yhteinen taival.

Aloitin pelkkänä hoitajana. Harjasin hepan, pesin varusteet ja ruokakipot. Kun hain Sulon ensimmäistä kertaa sisälle iltapäivätarhasta, se kiskoi mua pitkin tallipihaa. Se oli aluksi vain hoitohevonen muiden joukossa. Sitten pääsin taluttelemaan heppaa aina omistajan pyytäessä. Välillä meillä meni tosi hyvin ja välillä Sulo vaan pomppi ja kiskoi mua puskiin. Roikuin narun päässä ja välillä ajattelin mitä siitä oikeen mahtaa tulla. Lopulta pääsin Sulon selkään kävelemään. Ensimmäisellä kerralla kävelin kentällä, mutta toisella uskalsin maastoon. Aloin päästä Sulon selkään melko usein ja lähes poikkeuksetta meillä oli tosi kivaa. Välillä mua kiskottiin puskaan ja välillä pompittiin pakoon pupuja, toisia hevosia tai vai vaan oltiin muuten niin innoissaan ettei pysytty koko aikaa käynnissä. Maastoiltiin yhdessä niin ukkosella, säkkipimeällä, sateella, tuulella ja totta kai myös kauniilla auringon paisteella ja pilvisellä ilmalla. Nähtiin pupuja, peuroja ja kettu ja kerran meidän kimppuun hyökkäsivät maa-ampparit, mutta niistäkin selvittiin hienosti.



Näiden korvien välistä tätä metsää tuli katseltua niin monta kertaa.


Kun olin päässyt kävelemään selästä, pääsin pian myös ravailemaan kevyesti. Muistan ne ekat kerrat kun olo oli kuin alkeiskurssilla. Viime syksynä sain alkaa ravailla useammin ja viimein sain luvan myös laukata ja ratsastaa ihan kunnolla. Alussa se oli tutustumista, miten tätä heppaa oikein ratsastetaan kunnolla? Silloin pidin enemmän maastoilusta Sulon kanssa, mutta pikku hiljaa alkoivat oikeat nappulat löytyä ja yhteistyö sujua myös muualla kuin metsässä. Sulo oli aivan huippu hevonen koulussa ja pidin erityisesti sen laukasta ja aloin vähitellen oppia myös istumaan ilmavassa ravissa. Hyvin pienen hetken Sulo ehti olla suosikki hevoseni kouluratsastuksessa.




Ehdin hoitaa Suloa reilut kaksi vuotta ja nuo vuodet olivat ihanaa ja arvokasta aikaa, yhtäkään hetkeä en vaihtaisi pois. Sulo opetti mulle paljon ja voin sanoa että meistä tuli ystäviä. Opin luottamaan siihen ja siitä tuli yksi tärkeimmistä hevosista. Kertaakaan en alkuaikoina päästänyt narusta irti vaan roikuin mukana ja kertaakaan en selkään päästyäni pudonnut, vaikka mahdollisuuksia olikin monia. Sulon selässä mulla oli aina kaikista pompuista huolimatta turvallinen olo ja pelkäsin vain kerran. Se oli ehkä ainoa kerta kun olen oikeasti pelännyt hevosen selässä ja jolloin hevonenkin on oikeasti pelännyt.





Jos kaikki menisi niinkuin elokuvissa, meidänkin tarina olisi mennyt toisin. Se olisi mennyt paljon paremmin. Paremmin kuin osasin unelmoidakaan silloin kun aloin ruunaa hoitamaan. Moni ei asiasta tiedä, sillä siitä ei juuri puhuttu, mutta mun piti alkaa vuokraamaan Suloa. Kaikki oli sovittu ja vain nimet puuttuivat papereista, kun pommi putosi ja sain pelätä mitä Sulolle käy. Vähän ajan päästä sain kuulla sen mitä en olisi koskaan halunnut kuulla, rakas ystävä lähtisi parin viikon päästä vihreämmille laitumille. Pari päivää suru-uutisen jälkeen kyyneleet nousivat silmiin usein, mutta seuraavina parina viikkona en itkenyt kertaakaan. Tuntuu etten ollut täysin sisäistänyt asiaa, en voinut uskoa sen olevan totta. Pari päivää ennen Sulon lähtöä kyyneleet palasivat ja aloin taas tajuta ajan käyvän vähiin.




Sen kahden viimeisen viikon aikana, hoidin Suloa paremmin kuin koskaan. Harjasin sitä aina kauan, huolsin varusteita, käytiin pitkillä kävelyillä maastossa ja vietin vain aikaa hepan kanssa. Kaksi viikkoa meni aivan liian nopeasti ja pian koitti keskiviikko jolloin tein kaiken viimeistä kertaa. Käytiin maastoilemassa kauniissa ilta-auringossa, enkä olisi ikinä halunnut tulla metsästä pois ja palata tallille. Sulolla oli kuitenkin kiire syömään, niinkuin aina. Ratsastuksen jälkeen vietin hepan kanssa aikaa normaalia kauemmin ja nappasin siitä viimeiset kuvat. Kaikista pahin oli taputtaa sitä viimeisen kerran, sanoa heipat ja lähteä pois, sillä tiesin näkeväni sen viimeistä kertaa. Seuraavana päivänä kun tulisin tallille, se olisi poissa. Seuraavana yönä näin unta Sulosta ja aamulla herätessäni yritin ymmärtää etten näkisi sitä päivällä tallilla vaan siellä odottaisi tyhjä karsina.




Jos olisin kirjoittanut tämän tekstin alunperin paperille, olisin tuhlannut ja heittänyt roskiin monta paperia, sillä ne olisivat kastuneet kyyneleistä. Kun menin tallille Sulon lähdettyä, oli kamala kävellä sen karsinan ohitse. Yritin olla ajattelematta asiaa ja vähän aikaa tuntuikin kuin se ei olisi totta, mutta seuraavina päivinä aloin todella ymmärtää sen poistuneen ikuisiksi ajoiksi. Saatoin olla ulkoisesti aika normaali, ehkä hiljaisempi kuin yleensä, kävin kaverilla yökylässä ja katsomassa leffaa, nauroin metsässä iloisesti muiden ratsujen selässä. Se ei kuitenkaan tarkoittanut ettenkö olisi surrut, ei sillä ikävä oli koko ajan läsnä ja kyyneleet pyrkivät silmiin. Vaikka ikävä on edelleen tälläkin hetkellä kova ja kaipaan hevosystävää päivittäin, olen kuitenkin iloinen kun sain tuntea sen nämä pari upeaa vuotta ja kokea monia ihania asioita. Sulolla tulee olemaan aina paikka sydämessäni ja tulen ikävöimään ja muistelemaan sitä aina. Se on ansainnut paikan yhtenä suosikki hevosistani ja vasta viimeisten viikkojen aikana tajusin miten paljon siitä välitinkään. Niinhän sitä sanotaan, että vasta kun sen menettää niin ymmärtää miten tärkeä se olikaan.. Nyt sillä kuitenkin on hyvä olla, parempi kuin jos se olisi jäänyt tänne. Ja ehkä vielä jonain päivänä, saan nähdä sen.
-Hanna


Thank you for everything.

                                     

12. marraskuuta 2014

Kisapostaus: super C!



Nyt tulee kisapostaus kauden viimeisistä ulkopuolisista kilpailuista, jotka olivat viime sunnuntaina. Samaan paikkaan lopetettiin, mistä keväällä aloitettiinkin, eli Niihaman Drive-in kisoihin. Nyt paljon paremalla menestyksellä! Hevosia meidän tallilta oli mukana kahdeksan ja hypättävät luokat 80-110cm. Carter hyppäsi toisen ratsastajan kanssa kasikympin ja mun kanssa sitten ysikympin. Kaikki perusradan puhtaasti ratsastaneet palkittiin ruusukkeella ja Horzen alekupongilla. Carter tekikin hienon työn ja kotiin tuli vietäväksi kaksi ruukusetta. :) Nyt kuitenkin palataan tutkailemaan päivää tarkemmin.. Kuvituksena on tällä kertaa pelkkiä puhelinkuvia, sillä omaa kuvaajaa meillä ei valitettavasti ollut mukana ja mistään en ole kuvia kyseisistä kisoista löytänyt. Jos joku on ollut kuvaamassa ja napannut meistä jonkun otoksen, niin otathan yhteyttä! :)


Kisapäivä alkoi kello 5.15 kun heräsin kotona ja ilokseni kuulin sateen ropinan. Oli muuten yksi hirveimmistä säistä mitä on kisoissa ollessa ollut! Lähes koko ajan satoi, eli kaikki kastui ja lisäksi oli kovin kylmä. Onneksi itseltä löytyi vettäpitävää vaatetta ja Carterillekin löydettiin tarkoitukseen sopiva lämmin vedenpitävä loimi tallilta. No, säälle ei mahtanut mitään joten aamupalan jälkeen reppu selkään ja ahkerasti pyörällä tallille, jossa olin siinä 6.20 aikoihin. Hepat oli jo ruokittu tallilla yöpyjien toimesta ja Riina harjailikin Carterin, joten itse katsoin vain kaikki loput varusteet kokoon ja haahuilin pitkin käytäviä. Meidän oli tarkoitus lastata seitsemältä, mutta yllätys yllätys oltiin noin vartti myöhässä. Siinä sitte otsalamppujen valossa availtiin välilaitoja, kiinnitettiin heinäverkkoja ja alettiin lopulta lastaamaan polleja. Mukaan mahtui yksi ensimmäistä kertaa mukaan tuleva hankala tapaus, jonka kanssa meni pidemmän aikaa. Carter meni kyytiin viimeisenä, joten saatiin odotella hyvä tovi ensin sateessa ulkona ja sitten takaisin tallissa. Vihdoin tuli meidän vuoro, C käveli autoon, lastaussilta kiinni ja menoksi. Lähtemään päästiin klo 8, jolloin meidän alun perin piti jo olla paikalla.


Ensimmäisen luokan ratsastajilla tuli vähän kiire ja verkka-aika jäi lyhyeksi, mutta kivasti he silti selvisivät radoistaan. Mulla ei ollut mitään kiirettä. Kävin maksamassa lähtöni ja menin sitten kannustusjoukkojen kanssa istumaan katsomoon. Niihaman pohja on ollut Carterille aina hankala ja siitä varoittelinkin Riinaa. Verkassa näyttikin okserin suhteen aika huonolta ja Riina sanoikin että ei enää oikein tiedä mitä tehdä. Onneksi kuitenkin pääsivät esteestä lopulta yli ja lähtivät radalle. Siellä ei ollutkaan mitään erikoisia ongelmia, vaan hyppäsivät hienosti puhtaan radan. Huh! Kävin heittämässä hepalle loimen päälle, luokan loputtua kävin kävelemässä radan ja menin vaihtamaan omat vaatteet. Sitten vaihdettiin ratsastajaa ja menin muiden meidän porukkalaisten kanssa kentälle kävelemään. Siellä se kylmä sitten kunnolla tuli ja vaikka oli itsellä sadetakki, niin ratsihousut kastuivat pian läpi. Kenttä oli jo alkanut mennä aika huonoon kuntoon, mutta siinä pystyi onneksi vähän verkkaamaan. Ennen maneesiin pääsyä otin vähän ravia, jotta pysyttiin molemmat edes hieman lämpiminä ja heppa vertyneenä. Rapa roiskuen sitten mentiin, kunnes saatiin lupa mennä maneesille esteverkkaan.
Verkassa Carter oli heti parempi kuin olin uskaltanut odottaa. Tuli heti tunne että kaikki voi onnistua hyvin. Hepalla oli kisavaihde päällä ja kun ensimmäisen kerran nostin laukan, se ihan ampaisi matkaan. Selässä nauratti ja olin niin tyytyväinen kun C liikkui. Sitä sai jarrutella ja mulle itselle ratsastus on helpompaa kun hevonen pyrkii itse eteen edes vähän. Otettiin sitten verkkahyppy aluksi pikkupystylle ja sitten normaali kokoiselle. Hypyt pystylle sujui ilman ongelmia ja sitten oli aika kohdata se okseri. Meidän onneksi se oli helpommasta suunnasta, eli oikealta, hypättävä. Ekalle kerralle tuli stoppi. C olisi luultavasti hypännyt sen heti jos olisin varmistanut loppuun asti. Annoin sen kuitenkin tulla ensimmäisen kerran käskemättä sen suurempia ja katsoa miten käy. Seuraavalla kerralla komensin hieman ja yli mentiin rohkeasti. Tultiin okseri sitten vielä pariin kertaan ja ongelmia ei enää tullut. Kävelin hetken pitkin ohjin, kunnes oli mun vuoro valmistautua lähtemään radalle. Keräsin taas ohjat, otin vähän laukkaa ja hyppäsin molemmat esteet vielä kertaalleen. Kaikki meni niin kuin pitikin. Sitten vain hyvillä mielin radalle odottelemaan vuoroamme.

Ratapiirros, jonka mittasuhteet eivät ole aivan oikein. Katsoma on oikealla sivulla ja verkka ylhäällä.

Radalla kävelin parin erikoisesteen ohitse ja näytin ne Carterille. Muunmuassa kutos okserin johon oli lisätty inhottava ja iso säästöpankkilaatta, jota ei ollut ollut kasikympissä ja näin se oli Carterille outo. Sitten tervehdys tuomarille ja saatiin lupa lähteä radalle. C oli ihan innoissaan lähdössä matkaan ennenkö ehdin itse antaa minkäänlaisia laukka-apuja. Reippaasti sitten lähdettiin kohti ensimmäistä estettä, joka oli okseri. En aivan nähnyt paikkaa, joten en ollut niin hyvin mukana kuin olisin voinut olla, mutta puhtaasti mentiin. Myös kakkonen oli okseri. Se hypättiin viistosti katsomoa kohti ja perään kaarevalla tiellä pysty. Pysty kolahti, mutta puomit olivat meidän puolella ja pysyivät ylhäällä. Neljäs este oli taas okseri ja sinne tuli aika tiukka u-käännös heti kolmoselta. Neloselta jatkettiin katsomon vieressä olleelle pystylle, joka oli ihan uusi este. Näistä yli sujuvasti ja puhtaasti. Kutoselle hieman varmistin, ehkä enemmän omaksi rohkaisuksi kuin hevoselle. Siitäkin hyvin yli ja sen jälkeen oli hieman pidempi matka laukata maneesin toiseen päähän seiska pystylle. Siltä jatkettiin kaarevalla tiellä viimeisenä olleelle pysty-okseri sarjalle. Sitten vain hymyssä suin maalilinjan yli puhtaalla radalla. :)

Tämä ja alempi kuva c. Linda P.


Palattiin kentälle kävelemään loppukäynnit ja sitten lastaamaan ratsu autoon. Jälleen eräs heppanen ei halunnut kyytiin ja jouduttiin odottelemaan tihkusateessa. Lopulta kaikki oli kyydissä ja palasin sisälle hakemaan alennuskuponkini ja kuluttamaan rahoja buffassa, sekä seuraamaan kisoja. Jonkin aikaa oltiin kaverin kanssa myös heppa-autolla pitämässä polleille seuraa, kunnes kaikki olivat hypänneet ratansa ja päästiin lähtemään kotiin, jossa oltiinkin harvinaisen aikaisin. Olin niin iloinen ja tyytyväinen koko kisapäivään, kaikki oli mennyt hyvin. Nyt saatiin taas tehtyä hyvä 90cm rata Niihamassakin, kun keväällä tulos oli niin huono. Tähän on hyvä päättää kisakausi ulkopuolissa. Tästä on hyvä jatkaa taas eteen päin. Vielä on tänä vuonna kahdet kisat edessä, kun kotona kilpaillaan sekä koulu että estefinaali. Koulussa mennään Carterin kanssa heA ja osallistutaan sennumestaruuteen. Tavoitteena saada hyvä, tasainen ja sujuva rata. Esteillä hypätään ainakin 90cm, jossa myös kisataan sennumestaruudesta, ja mahdollisesti myös joku toinen luokka.
-Hanna